Pääsiäisnäytelmä etenee jakso kerrallaan

Kirkolliset juhlapäivät ovat muotoutuneet osaksi eurooppalaista kalenteria ja kulttuuria vuosisatojen kuluessa. Pääsiäisen ajan suomalaiset nimitykset ovat pääsääntöisesti muunnoksia vieraista kielistä.

Saa soittaa, seurakunta vastaa

Jyväskylän seurakunta pyrkii järjestämään arjen apua riskiryhmään kuuluville sekä muille apua tarvitseville. Tapahtumat on koronavirustilanteen vuoksi peruttu.

Kirkon rakentaja

Kuokkalan kirkon arkkitehti Jani Jansson kysyy työkseen kysymyksiä niiden puolesta, jotka eivät ole paikalla.

Taisteleva, vahva nainen näyttämöllä

Mooseksen sisar Mirjam oli Jumalan valitsema johtaja ja ensimmäinen naisprofeetta. Päivi Ala-Mutka löytää Luvattu maa -näytelmän roolihahmostaan paljon itseään.

Sini Tiainen, pönttö nro 5

Jyväskylässä hautausmaalla vierailijat pääsevät halutessaan mukaan lintubongaukseen. Linnunpönttöjen kunnostuksen ja uusimisen yhteydessä pöntöt numeroitiin ja tulevana keväänä aloitetaan pesintäseuranta.

Lonely rider viihtyy pyörän satulassa

Osmo Nieminen pitää retkiluistelusta, kuntosaliharjoittelusta ja pyöräilystä. Hän haaveilee pitkistä pyöräretkistä lonely rider -tyyliin, jolloin matka taittuu omaan tahtiin.

Terapeutti käyttää hevosvoimaa

Hevonen soveltuu terapiatyöhön, koska se aistii ja peilaa käytöksellään ihmisen tunnemaailmaa. Ratsastusterapiasta saadaan parhaimmillaan merkittäviä ja mitattavia hyötyjä arkeen.