Mitä tällä hetkellä uskaltaa odottaa? Mitä voi toivoa? Loppuuko tämä koskaan? Mitä vielä on edessä?
Samaan aikaan kun nämä ja tuhat muuta kysymystä risteilevät mielessä, vietetään pääsiäistä, toivon juhlaa.
Tänä pääsiäisenä emme kokoonnu pääsiäiskirkkoon, lapset eivät kierrä virpomassa. Moniko muisti ostaa pääsiäismunia haaliessaan kumihanskat kädessä tavaraa kärryyn? Miltä tuntuu viettää tämä juhla aivan yksin?
Pääsiäinen ei ehkä ole entisellään, mutta pääsiäisen sanoma on. Pääsiäinen on kuoleman voittamisen, toivon ja elämän ilojuhla. Kärsimyksen ja kuoleman jälkeen koetaan ylösnousemus ja riemu.
Juuri toivo on asia, joka pitää meidät nyt pinnalla. Toivoa voi omassa elämässään pitää yllä monin tavoin, ja pääsiäisen sanoman pohtiminen on siihen yksi keino. Emme ehkä voi kokoontua tavalliseen tapaan jumalanpalveluksiin, mutta Jyväskylän seurakunta kutsuu teidät pääsiäisenä ruudun äärelle jumalanpalveluksiin. Ne lähetetään suorina lähetyksinä Keltinmäen kirkosta nettisivuillamme ja sanomalehti Keskisuomalaisen verkkosivuilla. Myös aina sunnuntaisin kokoonnumme sähköisesti. Pidämme kiinni jatkuvuudesta.
Psykoterapeutti Maaret Kallio kehottaa Keskisuomalaisen (29.3.) haastattelussa vaalimaan kaikkea jatkuvaa, pitämään kriisinkin keskellä kiinni päivärytmistä, ruokailuista tai vaikkapa ulkoiluista. Kun tekee asioita, jotka jatkuvat, huomaa, että ihan kaikki ei olekaan muuttunut, pohtii Kallio ja kertoo itse hoitavansa tällä ajatuksella pelargoniaistutuksiaan. Samassa lehdessä chileläinen kaivosmies Mario Sepulveda, joka oli yli kaksi kuukautta eristyksissä kaivoksessa vuonna 2010, neuvoo karanteenissa olevia ihmisiä järjestelemään kotiaan ja luomaan itselleen rutiineja.
Tässä lehdessä Jyväskylän kirkkoherra Arto Viitala toteaa, että joskus asioiden pelkistäminen tuo esiin sen, mikä elämässä on tärkeää. Pienet arkiset asiat saavat uudenlaisen merkityksen.
Toivo elää pienissä asioissa. Niiden vaaliminen ei ole turhaa.
Kirjoittaja on Henki & elämä -lehden päätoimittaja.Jaa artikkeli: