Nousussa taas Gospel!

Suomi-gospelin kulta-ajat sijoittuvat viime vuosituhannelle, mutta vaisumpien vuosien jälkeen gospelilla menee hyvin myös nyt. Uutta sukupolvea on noussut esiin. Yksi ajankohtaisista nimistä on NNS-yhtye, jonka rumpalina toimii Jyväskylässä asuva Niilo Muje.

Rakkautta ensi silmäyksellä

Kuusi paria sai toisensa Kuokkalan kirkon helmikuisessa palindromipäivän häätapahtumassa. Heidi Saarinen ja Tomi Oksava halusivat juhlia suurta päiväänsä kahden.

Keskusseurakuntatalo saamassa uuden omistajan

Yliopistonkadulla sijaitseva Jyväskylän keskusseurakuntatalo on ollut pois seurakuntatoiminnan käytöstä jo useita vuosia. Lisäksi myydään muita suljettuja toimitiloja sekä tontti Palokasta.

Toiminta alkaa pienin askelin

Lastentila Itu Kirkkopuiston laidalla odottaa jo lapsia ja perheitä, ja toiminta alkaakin pienimuotoisesti. Seurakunnassa pohditaan jatkuvasti, kuinka toimintaa pystytään järjestämään mahdollisimman turvallisesti.