Polku, tai tie, on vertauskuva, ei vaan uran tai avioliiton valinnalle, myös koko elämällemme. Jukka Kääriäinen pohtii sunnuntain evankeliumin pohjalta, mitä tie ja tiellä kulkeminen voivatkaan merkitä.
Kun opiskelin teologian tohtoriksi New Yorkissa, naapurustossa sijaitsevasta New Yorkin kasvitieteellisestä puutarhasta tuli minulle ja vaimolleni rakas paikka. Menimme sinne usein pakenemaan suurkaupungin harmautta ja levotonta melua. Ihana metsä veti suomalaista sieluani puoleensa. Kerran olimme palaamassa metsäpolulta puutarhan portille, kun kolme teini-ikäistä, afro-amerikkalaista tyttöä Bronxin naapurustostamme kysyi meiltä: ”Kannattaako tuolle polulle lähteä? Mitä sieltä löytyy?” Vakuutimme Lauran kanssa, että kyllä kannattaa, sieltä löytyy ihanaa metsää!
Polulle kannattaa lähteä
Jeesus sanoo: Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun … »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14)
Korona-aikana monille on jokin tuttu ulkoilupolku tullut erityisen tärkeäksi virkistyksen paikaksi. Meistä jokainen, sinä ja minä, olemme tien kulkijoita. Polku, tai tie, on vertauskuva, ei vaan uran tai avioliiton valinnalle, myös koko elämällemme. ”Hänen maallinen tiensä tuli nyt päätökseen,” sanotaan kuolleesta. Halusit tai et, olet tien tallaaja.
Palaan nuorten kysymykseen kasvitieteellisessä puutarhassa: ”Kannattaako tuolle polulle lähteä? Mitä sieltä löytyy?” Suomalaiselle vastaus lienee ilmiselvä: ”Kannattaako luontoon mennä? No totta kai! Sehän on itsestään selvää!” Viime viikolla kohtasimme Jeesuksen oikeana paimenena, joka lupaa yltäkylläisen elämän, Johannes 10. Tänään, Johannes 14, kohtaamme Jeesuksen tienä, joka vie Isän luo, Isän kotiin: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin Minun kauttani.” JES! Nyt olemmekin kristinuskon aivan ytimessä, siinä väkevässä väitteessä, joka sai, ja edelleen saa, miljoonia kääntymään kristityksi. Entä jos suomalaiselta kysyisikin, ei metsäpolusta, vaan tästä tiestä? ”Hei, kannattaako tuolle Kristus tielle lähteä, mitä sieltä löytyy?” Kristus tie, minkälainen se on? Minne se viekään? Kannattaako? Mitä sinä, hyvä kuulija, vastaisit? Jos olet kristitty, minkälainen tie Kristus on sinulle?
Ei sohvaperunoita
Varhaiset kristitythän tunnettiin, kutsuttiin, juurikin ”tien kulkijoina.” Ei “penkin lämmittäjät,” “sohvaperunat,” ei edes “maailman parantajat,” vaan ”tien kulkijat.” Kun kulkee Kristus tietä, on Hänen opetuslapsensa, halusi tai ei. Jeesuksen seuraaminen, opetuslapseus, on ollut vahva, lähetysteologian painotus erityisesti vuoden 2018 maailmanlähetyksen konferenssin jälkeen. Kristuksen seuraaminen, se ei ole joku herätyskristillinen hörhö huuhaa, se ei ole vain joidenkin juttu. Koska Kristus on tie, totuus ja elämä, Kristus tiellä tallaaminen, Hänen seuraamisensa, se on ydinjuttu, perusjuttu, kristityn juttu. Se ei ole mikään lisuke muihin juttuihin, se on pihvi. Jos sitä ei ole, ei ole kristittyä eikä kristillistä kirkkoa.
Kun kävelee tiellä tai juoksee polulla, ei kannata töllöttää liikaa omia jalkoja tai käsiä, muuten voi käydä huonosti, törmätä toiseen, kaatua, jopa eksyä. Kannattaa pitää katse kiinnitettynä eteenpäin, tiehen. Oleellista on tällä tiellä tallaaminen, ei jollain muulla.
Meillä kristityillä on joskus huono tapa ihailla omaa tapaamme kulkea Kristus tiellä, jopa arvostella tai väheksyä muulla tavalla kulkevia. Meitä tien tallaajia on monenlaisia: on nuoria ja vanhoja, on hitaita ja nopeita, on puheliaita ja hiljaisia, on liberaaleja ja konservatiiveja, on vilkkaita ja väsyneitä, jopa masentuneita.
Omaa Kristus seuraamistani on auttanut ajatus Kristus tiestä liukuhihnana. Liukuhihnallahan, esimeriksi lentokentällä, voi olla monella tavalla. Voi kävellä hitaasti tai ripeästi, jopa juosta, jos on kiire. Mutta voi myös rauhassa seistä perheen tai kavereiden kanssa. Jos väsyttää, voi istahtaa matkalaukun päälle tai nojata kaiteeseen. Jos on oikein uupunut, voi jopa käydä pötköttämään! Vilkkaat lapset keksivät myös juosta väärään suuntaan tai roikkua kaiteen yli. Oleellistahan ei ole, miten sinä jaksat kulkea, vaan se, että olet tällä tiellä, oikealla liukuhihnalla, Kristus tiellä!
Vaikka olisit kuinka pettynyt Jumalaan, kristilliseen kirkkoon tai itseesi, vaikka sinulla olisi koviakin kamppailuja tai kysymyksiä, näytti tulevaisuus miltä tahansa, vaikka kuinka korona tai kaveri ärsyttää, oli uskosi minkälainen tahansa, jos olet kristitty, pysy tällä polulla, tallaa tätä Kristus tietä! Jos et ole vielä kristitty, kutsun sinua: Lähde tälle Kristus tielle, anna Jumalan yllättää sinut. Jos teet niin, mihin Kristus vie sinut, mitä löydät? Syvän levon sydämeesi, rauhan myrskyjenkin keskellä, kodin, jota olet aina kaivannut, ikuisen elämän. ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa minuun.”
Jaa artikkeli: