Marginaali on vanhastaan ollut se paikka, johon tehdään huomioita varsinaisesta tekstistä. Joskus marginaalissa oleva huomio on avannut myöhemmän lukijan havaitsemaan jotain oleellista itse tekstistä, jotain sellaista, joka muuten olisi jäänyt tajuamatta. Kolmannen adventin evankeliumi on marginaalien, syrjässä elävien vahva kommentti, jota ei kannata sivuuttaa.
Olen kuullut lukuisia kertoja Jyri Komulaisen kertomia välähdyksiä kokemuksistaan eri puolilta maailmaa, erityisesti Aasiasta. Silti tarttuessani Komulaisen uusimpaan kirjaan huomasin yllättyväni jo sisällysluettelosta: se ei ollutkaan pitkä lista erilaisista paikoista tai kirkoista. Sisällysluettelo – vain yhdeksän otsikkoa – antaa jo viitteen siitä, että kirja paneutuu laajoihin kysymyksiin. Ei siis sillisalaattia vaan kokonaiskuvaa. Niinpä kirjan sisällä onkin varsin helppo suunnistaa. Jyri Komulainen: Kristinuskon muuttuva kartasto – Matkoja maailmanlaajaan kirkkoon (227 sivua). Suomen Lähetysseura, 2025.
Katolinen kirkko on viimeistään viime paavin valinnan yhteydessä näyttäytynyt maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Se lienee Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut instituutio, jolla on varsin paljon uskonnollista, kulttuurista ja yhteiskunnallista valtaa – toki alueesta riippuen. Mitä me luterilaiseksi kasvatetut oikein tiedämme tästä kirkosta, vainko huhupuheita ja lööppitietoa? Esittelen tässä Petra Kuivalan, Mikko Ketolan ja Jyri Komulaisen toimittamaa kirjaa Roomasta maailman ääriin – Globaali katolisuus (Gaudeamus 2025). Itseäni kirja puhutteli monella tapaa.
Suomen lähetysneuvosto (SLN) julkaisee vuosittain tilaston jäsenjärjestöjensä lähettämien lähetystyöntekijöiden määristä. Jäsenjärjestöjä on 31 ja ne edustavat eri tunnustuskuntia. Tilaston mukaan 18 järjestöistä lähettää omia työntekijöitä lähetystyöhön. Kansainvälisesti lähetystyöntekijöitten määrät ovat kasvaneet. Globaalista etelästä ja Aasiasta lähetetään enenevässä määrin työhön naapuri- ja länsimaihin. Suomesta käsin lähtevien määrä on ollut laskemassa käytännössä koko 2000-luvun, mikä on herättänyt huolta lähetystyön asemasta seurakunnissamme. Miten tätä kehitystä voi tulkita erityisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kohdalla?
”He lähtivät soitellen sotaan, mutta huomasivat pian, että siivet eivät kanna. Uusi lähetysseura teki useimmat aloittelijan virheet, mutta selviytyi niistä huolimatta. Tätä on pidetty osoituksena Jumalan suuresta armosta.” (Heininen, 210). Ihan konkreettisesti soitellen lähtivät sekä ensimmäiset työntekijät, että heitä soitellen lähettäneet lähetysseuran edustajat. Kukaan ei vielä tiennyt, kuinka haastaviin olosuhteisiin lähdettiin. Kotimaassa ei aina myöskään oltu kiinnostuneita näistä olosuhteista, vaan päätöksiä tehtiin työpöydän takaa. (Simo Heininen: Afrikan kutsu – Ensimmäiset suomalaiset lähetyssaarnaajat. Suomen kirkkohistoriallinen seura, Helsinki 2025)
Kiinnitin huomioni kolonisaatioon ensimmäisen kerran koulussa. Piirretty kuva oli varsin yksinkertainen ja pelkistävä: eurooppalaiset valloittivat maailmaa, veivät sivistystä, mutta samalla hallitsivat valloittamiaan alueita. Tämä kuulosti seikkailulta ja monenlaiset kolumbukset tuntuivat sankareilta. Sitten alettiin puhua imperialismista ja sankarikuva sai kolhuja. Kolonisoidut maat kuitenkin itsenäistyivät, osin melko nopeaan tahtiin. Miksi yhä puhutaan dekolonialismista ja vieläpä sen purkamisesta. Yksi oleellinen kysymys on, miten meidän tulisi kirkkona ja kristittyinä suhtautua tähän kaikkeen.
Sain kirkon juhlilla toukokuussa 2024 käsiini kirjan, joka johdatti monenlaisiin tunnelmiin ja omakohtaiseenkin pohdintaan. Kirja kertoo yhden lähetystyöntekijäperheen matkan. Sen ovat kirjoittaneet lääkäri Marja-Leena Nieminen ja pastori Risto T. Nieminen. Kirja yllättää alkulehdiltä lähtien sekä rakenteeltaan että tarinoiden runsaudella. (Haalaripukuinen enkeli. Tositarinoita Tansaniasta, 367 sivua. Väyläkirjat 2023)
Suomalaiset pitävät luontoa tärkeänä, jopa pyhänä. Tätä kuvastavat monet luontoon liittyvät sanat ja uskomukset, joista tutuin lienee ”luonto kirkkoni olla saa”. Kristillisessä uskossa luontoa on sanoitettu usein lähinnä jonain, joka kuvastaa Luojan suuruutta tai josta meidän tulee pitää huolta. Kansainvälisessä teologisessa keskustelussa luontoa on alettu lähestyä myös uusista näkökulmista. Tässä esittelen sambialaisen teologian tohtori, pastori Kuzipa Nalwamban puheen, jonka hän piti Kirkon lähetyskumppanuusneuvottelujen aikana Helsingissä elokuun lopulla 2024.
Tulevan sunnuntain aiheena kirkkovuodessa on Jumalan kansan koti-ikävä. Millaiseen kotiin ikävöimme? Käykö mikä tahansa kodinomainen paikka vai onko sanalla ”koti” jokin syvällisempi merkitys? Uskon, että on. Siksi tässä pieni pohdinta siitä, mitä Jeesus mahtoi tarkoittaa, kun hän sanoi: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” Ja vielä: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”
Joulukuussa 2023 ilmestyi mielenkiintoinen pieni julkaisu: Tero Huvin kirjoittama kirja Tehtävä kolmessa kulttuurissa – Pertti Huttunen lähetyksen palveluksessa (Suomen Lähetysseura 2023. Elämänkerralliset kirjat eivät ole harvinaisuus Suomen Lähetysseuran julkaisujen joukossa. Tässä kirjassa Huttusen ja hänen perheensä elämää nivotaan yhteen maailmanpoliittisten tapahtumien ja arjen kohtaamisten kautta.
