Muuttuuko mikään?

Korona-aikana olemme suojelleet ikäihmisiä. Professori Teppo Kröger kuitenkin uskoo, että olisimme säästyneet vähemmällä, jos turvallisuus hoivakodeissa olisi ollut sairaaloiden tasolla.

Ikkuna ikuisuuteen

Ikonien aiheet liittyvät usein pääsiäisen tapahtumiin ja evankeliumien sanomaan.

Viron kirkon tilanteesta sosiologin silmin

Sosiologisessa tutkimuksessaan sosiologi Liina Kilemit tuo esiin muutamia syitä siihen, miksi lähetystyö on Virossa hidasta ja haastavaa. Hänen tohtorintutkimuksensa käsitteli teemaa ”miksi minä olen kirkon jäsen”. Kilemit kirjoittaa seuraavassa pohdintojaan tutkimuksensa pohjalta.

Terveisiä Virosta

Viron evankelis-luterilaisen kirkon Lähetyskeskuksella eli EELK Misjonikeskuksella on useita suomalaisia yhteistyökumppaneita. Suomalaisten kumppaneiden verkosto kokoontuu vuosittain yhteiseen neuvotteluun. Hiljattain saimme postia Misjonikeskuksen johtajalta Leevi Reinarulta. Mitä kuuluu tällä hetkellä Viron kirkon lähetystyölle?

Kutsu solidaarisuuteen ja palveluun

Pandemiaan liittyen on kirjoitettu paljon asiakirjoja. Timo-Matti Haapiainen esittelee Kirkkojen maailmanneuvoston ja Paavillinen uskontojen välisen dialogin neuvoston julkaisun. Se on saanut pajon huomiota teologisen vahvuutensa takia. Ja siksi, että se niin vahvasti rohkaisee ylittämään rajoja.