Tylsä juttu

Pakina. Parhaimmillaan tylsyyden kokeminen ruokkii mielikuvitusta ja luovuutta.

Seinät

Kirkon seinät eivät ole mitkä tahansa seinät. Niissä on tunnetta ja tunnelmaa, muistoja ja merkitystä.

Karvakorvilla kuulee hyvin

Suomenlapinkoira Piki rakastaa omia ihmisiään ja tykkää kaikista muistakin. Pikillä on monta karvakaveria. Kuulumiset nuuskitaan päivittäin lenkkipolkujen varrella. Aivan parasta on päästä peuhaamaan koirapuistoon.

Muita parempi kuski

Pakina: Paras palaute liikenteessä on ystävällinen hymy ja kädenheilautus.

Sieniä sateen jälkeen

Jenna Purhonen innostui sienistä jo lapsuuden metsäretkillä. Sienestys on hänelle harrastus ja nykyisin myös työ. Pieni Mycena-sukuinen hiippo lahottaa kuollutta puuta.

Kyllä kansa tietää

Kansalta kyllä monessa kohdin kysytään, mutta tuntuu yhä useammin, että kansa ei tiedä vaan luulee tietävänsä.

Etsivä löytää rastit ja kätköt

Marko Kämäräinen lähti kaverin mukana suunnistamaan lähes 30 vuotta sitten. Harrastuksessa voi kehittyä vielä vuosien ja lukemattomien toistojen jälkeen.

Ei voisi vähempää kiinnostaa

Joskus sähköpostin viestin alkusanat tai puhelinmyyjän liian tuttavallinen lähestymistapa saattavat ärsyttää niin paljon, että viesti jää lukematta tai puhelu loppuu alta aikayksikön. Voisiko seurakunnan työntekijä ottaa oppia näistä myyntitykkien virheistä ihmisiä kohdatessaan?

Kurkistus kulttuuriin ja liikunnan iloon

Kulttuurisuunnistus on loistava tapa tutustua Jyväskylään ja kohteisiin, joissa ei välttämättä muuten tule usein käytyä, sanoo Jyväskylän kaupungin kulttuurituottaja Suvi Lindell-Mäkelä.