Oma lapsi on lapsi vielä aikuisenakin

Vierailu lapsuudenkotiin taannuttaa aikuisen helposti lapsuuden tuntoihin ja lapsen rooliin. Usein ulkopuolinen huomaa tämän ilmiön, joka saattaa itseltä jäädä tiedostamatta.

Itsemurhalla uhkailu pitää ottaa aina vakavasti

Suomessa tehdään joka päivä kahdesta kolmeen itsemurhaa. Liian usein itsemurhaa yrittänyt jää vaille suunnitelmallista tukea ja hoitoa, sanoo kriisi- ja perheväkivaltatyön koordinaattori Sinikka Vuorela Kriisikeskus Mobilesta.

Pimeydestä kohti valoa

Oman lapsen kuolema on suruista suurin. – Vaikka kipu on välillä kestämätöntä, ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä eteenpäin, sanoo tyttärensä menettänyt Terhi Ojala.

Rippikoulussa kaveri on peili

Rippikoulussa nuorelle on tärkeää yhteys ja hyväksytyksi tuleminen. Puheenaiheisiin mahtuvat niin hengellisyys kuin nuoren arkeen ja tulevaisuuteen liittyvät kysymykset. Rippikoulu tarvitsee myös suoraa puhetta seksuaalisuuden suhteesta hengellisyyteen.

Missä sielu on ja osaako Jumala lentää?

Lasten suusta ne kirpeimmät kysymykset tulevat. Lapsia askarruttaa se, mitä he ovat pyhäkoulussa ja seurakunnan kerhoissa kuulleet. Pastorit Heli Ahonen ja Kristiina Ridanpää pohtivat lasten kysymyksiä.

Kun sanat ja teot riitelevät

Seksuaalista häirintää, härskejä puheita ja seksuaalissävytteisiä tekstiviestejä. Seksikohut hämmentävät, sillä kirkon piirissä toimivilta ihmisiltä odotetaan edelleen moraalisesti enemmän kuin muilta.

Naisten lisääntymisterveys vaakalaudalla monissa maissa

Konservatiiviseen uskontulkintaan nojaava liike vaikuttaa epä­edullisesti naisten seksuaaliterveyteen. Konservatiiviset liikkeet korostavat perinteisiä perhearvoja eivätkä ota huomioon monimuotoista todellisuutta. Niitä leimaa naisen kontrollointi ja homofobia. Ne ovat saaneet uutta tuulta siipiensä alle presidentti Trumpin valinnan jälkeen.

Kotimaista, kiitos!

Lehtolan tilalla myydään pihvilihaa suoraan asiakkaille, joille ruuan puhtaus ja turvallisuus on tärkeää. Arja Kaunikkila-Laurikainen iloitsee siitä, että suomalaista ruokaa osataan arvostaa entistä enemmän.

Auttamisen halu vetää etsijän metsään

Kun ihminen katoaa, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu hälytetään usein apuun. Tyypillinen etsittävä on dementiaa sairastava vanhus. Vapaaehtoiset etsivät monesti myös kadonneita lapsia.

Yön pelastavat enkelit

Öisellä kaupungilla on monet kasvot. Palveluoperaatio Saapas kohtaa liikaa alkoholia nauttineet nuoret ja auttaa heitä. Moni on sanonut, että onpa mahtavaa, kun kirkko tekee tällaista työtä.