Tänä aikana, kun internet on täynnä kasvotonta ja vastuutonta vihapuhetta, seurakunnan on tärkeää muistuttaa perusasioista: asiallisista käytöstavoista ja lähimmäisenrakkaudesta.
Keskusseurakuntatalon tonttikauppa toi talouteen piristystä. Päänvaivaa seurakunnalle aiheuttavat erilaiset tilaongelmat. Huhtasuon kirkko (kuvassa) on tällä hetkellä tyhjillään. Päätöstä sen tulevaisuudesta ei ole vielä tehty.
On helpompi pitää televisio pimeänä kuin löytää sieltä sopivaa katsottavaa. Usein myötähäpeän tunne nousee pintaan, jos erehtyy surffailemaan kanavilla.
Erkki Havu on huomannut, että muovipakkausten kierrättäminen on pienentänyt merkittävästi sekajätteen määrää. Lajittelu on helppoa eikä aiheuta ylimääräistä päänvaivaa.
Sanna Kostamo halusi kuvittaa isänsä runot, jotka olivat syntyneet isän jäätyä leskeksi. Valokuvat ja runot avasivat mahdollisuuden myös käsitellä uudelleen äidin kuolemaan liittyvää surua.