Oppilaitospappi puhuu sielunhoidon sijaan hyvinvoinnista. Kimmo Nieminen tuntee nuorten asiat erittäin hyvin.
Kimmo Niemisellä tuli tänä vuonna kymmenen vuotta täyteen oppilaitospappina Jyväskylän yliopistolla. Hän tapaa päivittäin opiskelijoita ja kuuntelee heidän huoliaan. Papin ovi Seminaarinmäellä on aina auki ja aikaa löytyy jutusteluun.
– Monet kysyvät, miksi täällä on pappi. Ennen puhuttiin sielunhoidosta, joka on sanana vanhahtava. Minä puhun ennemmin hyvinvoinnin lisäyksestä tai keskusteluavun tarjoamisesta, Nieminen kertoo.
Oppilaitospapin puoleen voi kääntyä, jos kokee elämässään ongelmia tai haluaisi jutella jollekulle. Keskustelut käydään luottamuksellisesti. Opiskelijan käynnistä ei jää merkintää rekisteriin, pappi ei pidä kirjaa käyneistä. Tämä on Niemisen mukaan merkittävä asia, sillä se laskee kynnystä ottaa yhteyttä.
– Voidaan pelätä, että merkintä saattaisi leimata tai haitata elämää myöhemmin. Siksi kynnys papin kanssa jutteluun on matalampi kuin lääkärin tai psykologin kanssa, Nieminen pohtii.
Hän kuvailee oppilaitospapin arkea kristillisen perinteen ja nyky-yhteiskunnan rajapinnalla tasapainotteluksi ja elämän syvyydestä kumpuavaksi hyvinvoinnin edistämiseksi.
– Seremoniallista edustamista eli messujen pitämistä on vähän, ja arkista tavallisten ihmisten tapaamista paljon. Se sopii minulle.
”Tavallisella ihmisellä” Nieminen yrittää kuvailla sitä, että hänen asiakkaistaan monet eivät ole kirkon ydinporukkaa, jumalanpalveluksissa aktiivisesti käyvää väkeä.
– Tässä työssä on paljon hyviä puolia. Tämä on ihmisläheistä hommaa ja jokainen päivä erilainen. On mukava, kun joutuu jatkuvasti opiskelemaan uusia juttuja, kuten esimerkiksi tutustumaan eri uskontoihin, Nieminen kertoo.
Mitä opiskelijat sitten papille juttelevat? Nieminen jakaa ongelmat kolmeen: Ensimmäinen on sisäiseen hyvinvointiin eli omaan itseen kohdistuvat kysymykset. Toisena tulevat sosiaaliset kysymykset kuten parisuhde ja muut ihmissuhteet. Kolmas alue on elämän syvemmän perustan pohdinta.
– Aluksi kartoitetaan opiskelijan elämäntilannetta. Mistä hän on tulossa ja minne menossa, mikä tuottaa iloa elämään ja mikä taas murheita, Nieminen selittää.
– Vastaukset ovat lopulta ihmisellä itsellä sisällään, minä vain autan niiden etsimisessä kuuntelemalla ja kysymyksiä esittämällä, hän jatkaa.
Yleisiä pulmia nuorille ovat yksinäisyys ja elämän tarkoituksen etsiminen. Papin tehtävä on ikään kuin pysäyttää miettimään tai tukea kriisin hetkellä.
– Loppujen lopuksi kaikki etsivät samoja asioita eli elämän tarkoitusta, maailmankatsomuksesta riippumatta, Nieminen pohtii.
Hieman yllättävää on, että uskonnollisuus tulee kuulemma harvoin tapaamisissa esille. Papin työpöydällä ei näy myöskään Raamattua, ja sitä harvoin luetaan tapaamisten aikana.
– Minä en kysy, kuuluuko joku kirkkoon vai ei. Kaikki ovat tervetulleita, Nieminen selittää.
Oppilaitospapilla on pitkä perspektiivi nuorison tilaan ja heidän hyvinvointiinsa. Niemisen mukaan taloudelliset kysymykset ovat korostuneet tällä vuosikymmenellä, kun jaossa on ollut niukkuutta ja leikkauksia.
Hän voi vahvistaa omalta osaltaan myös uutisista tutun, ikävän kehityskulun – nuoret kipuilevat entistä enemmän.
– Opiskelu- ja tukiaikaa on rajattu, opintotukia leikattu, alan vaihtaminen ja työn löytäminen on hankalampaa kuin aiemmin. Vaatimustason nousu yleisesti ottaen yhteiskunnassa näkyy, Nieminen analysoi.
Opiskelijoiden hyvinvointiin on toisaalta panostettu entistä enemmän luomalla tukiverkkoja ja hyvinvointipalveluja.
– Meillä on henkilökohtaisia opinto-ohjaajia, hyvinvoinnista vastaavia opettajia sekä tutor-oppilaita, eli varsin laaja auttajien verkosto opiskelijoiden tukena, Nieminen sanoo.