Reellä Valkealan joulukirkkoon

Iloinen mieli ja kiitollisuus huokuvat Vieno Puhakan kasvoilta. Käpylän palvelukeskuksen asunto tarjoaa nyt elämiselle turvalliset puitteet. – Tunnen kiitollisuutta jokaisesta eletystä päivästä.

Pommeja satoi – vapaus säilyi

Eläkkeellä oleva sähköasentaja Pertti Vuori seisoo Pyhän Ristin kirkon kellotornin kupeella. Ylhäältä riennettiin isän kanssa maakuoppaan pommeja pakoon.

Jostain pitää saada virtaa

Myönteisyys yllätti rukouskyselyn tekijät Myllykoskella. – Jostain pitää virtaa saada sekä voimaa eteenpäin, sanoo maatalousyrittäjä Lasse Lukkari.

Kohdellaan kuin kuninkaallisia

Isännöitsijän työ on tarjonnut Reijo Kähköselle näköalapaikan ihmisten kohtaamiseen. Mukaan on mahtunut myös vaaratilanteita, mutta niistä on selvitty rehellisellä puheella.

Elämä on aina edessä

Silvia Hämäläinen vaalii fyysistä, henkistä ja hengellistä hyvinvointiaan. Eläväistä ja herkästi innostuvaa Silviaa pitävät tasapainossa luottamus Jumalaan ja rehellisyys itseä kohtaan. Hän ottaa vastuun omista teoistaan, tavoistaan ja ajatuksistaan, mutta on opetellut päästämään irti sellaisista taakoista, joita hänen tehtävänsä ei ole kantaa.

Rippikoulussa kaveri on peili

Rippikoulussa nuorelle on tärkeää yhteys ja hyväksytyksi tuleminen. Puheenaiheisiin mahtuvat niin hengellisyys kuin nuoren arkeen ja tulevaisuuteen liittyvät kysymykset. Rippikoulu tarvitsee myös suoraa puhetta seksuaalisuuden suhteesta hengellisyyteen.

Missä sielu on ja osaako Jumala lentää?

Lasten suusta ne kirpeimmät kysymykset tulevat. Lapsia askarruttaa se, mitä he ovat pyhäkoulussa ja seurakunnan kerhoissa kuulleet. Pastorit Heli Ahonen ja Kristiina Ridanpää pohtivat lasten kysymyksiä.

Kun sanat ja teot riitelevät

Seksuaalista häirintää, härskejä puheita ja seksuaalissävytteisiä tekstiviestejä. Seksikohut hämmentävät, sillä kirkon piirissä toimivilta ihmisiltä odotetaan edelleen moraalisesti enemmän kuin muilta.