Kynnys

Jos meillä on tarve nimittää jotain toimintaa matalan kynnyksen toiminnaksi, myönnämme samalla, että se on poikkeuksellista.

Palkat vaativat laskijansa

Talous- ja henkilöstöhallinto tekee niin sanotusti näkymätöntä työtä. Palkkasihteeri tuntee kirkon työehtosopimuksen kiemurat.

Rinnalla kulkija

Diakoniatyön parissa tapaa monenlaisia ihmisiä. Avun tarpeet vaihtelevat, diakoniatyön konkari Tuija Emaus-Etindelle kertoo.

Palautteen antamisesta

Tänä aikana, kun internet on täynnä kasvotonta ja vastuutonta vihapuhetta, seurakunnan on tärkeää muistuttaa perusasioista: asiallisista käytöstavoista ja lähimmäisenrakkaudesta.

Tonttikaupoista tuli pientä helpotusta

Keskusseurakuntatalon tonttikauppa toi talouteen piristystä. Päänvaivaa seurakunnalle aiheuttavat erilaiset tilaongelmat. Huhtasuon kirkko (kuvassa) on tällä hetkellä tyhjillään. Päätöstä sen tulevaisuudesta ei ole vielä tehty.

Pyhä ei ole paikasta kiinni

Jyväskylän seurakunta saa tilat lokakuun lopulla avautuvaan Kauppakeskus Seppään. Uudet tilat ovat haaste ja mahdollisuus.