Kouvolan seurakunnan papit jalkautuvat tänäkin kesänä Kouvolan torille. Toripappi päivystää 7.8. saakka keskiviikkoisin klo 9–10. Seurakuntapastori Laura Kalenius sai kahviseuraksi Airi Penttilän, joka on Kouvolan alueelta kotoisin oleva kesäasukas.
Uusi suomennos Psalmien kirjasta on ilmestynyt. Näyttelijä Krista Kosonen on lukenut uuden suomennoksen äänikirjana kuunneltavaksi. – Psalmit ovat aivan valtavan hienoa kieltä. Niitä on nautinnollista lukea, Krista Kosonen kommentoi lukemaansa tekstiä.
Kouvolan seurakunnan kesäteologiksi tänäkin vuonna palaavalle Janette Leinoselle työssä tärkeää on kohdata ihmisiä ja itselle merkityksellisiä asioita.
Valkealasta kotoisin oleva Eeva-Kaisa Heikura lähti teologiseen yli nelikymppisenä. Nyt hän toimii näköalapaikalla Kirkkohallituksen viestintäjohtajana.
Vapaaehtoistyö antaa paljon tekijöilleen ja tukee monin tavoin seurakunnan toimintoja. Mirja Sorsa (vas.), Marianne Rihula, Ritva Janhunen ja Marja-Terttu Virtanen osallistuvat vapaaehtoistyöhön Kuusankosken seurakunnan diakonian lounailla.