Me kaikki tiedämme riidassa sen pisteen, jossa tulee sanottua asioita, joita ei enää saa takaisin. Tilanteen voi välttää yksinkertaisella keinolla, sanoo Pekka Puukko.
Jyväskylän seurakunnassa suurin osa rippileireistä siirtyi tänä vuonna kesältä syyslomalle. Koivuniemen leirillä iloittiin pihapeleistä, saunomisesta ja kaikenlaisesta yhdessä tekemisestä. Pimeällä nukuttikin paremmin kuin kesäöinä.
Kirrissä kirpputoria pitävä Sofia Alajääskö elää työntäyteistä yrittäjän arkea, mutta varaa aikaa myös läheisilleen. Hyvien ystävien kanssa ei tarvita erityistä ohjelmaa, voi vain olla ja vaikkapa tehdä ruokaa yhdessä.