Joulu on kristillinen juhla, johon on aikojen saatossa liitetty erilaisia perinteitä, mutta perhe on selkeästi aina ollut keskiössä.
Joulua halutaan yleensä viettää oman perheen ja suvun kesken, mutta silti moni joutuu viettämään sitä yksin. Toiveet ja odotukset ovat korkealla, mieli on herkkänä ja lapsuuden kultaiset muistot palaavat mieleen viimeistään Kauneimpia joululauluja laulaessa. Kukapa meistä ei haaveilisi kinkuntuoksuisesta ja onnellisesta yhdessäolosta, joulurauhasta, ilosta, rentoutumisesta ja herkuista.
Kaikki ei kuitenkaan aina suju toiveiden mukaan. Lapset saattavat olla tyytymättömiä lahjoihinsa, kinkku on liian kuiva, puoliso sanoo ikävästi tai juo liikaa. Mielensäpahoittajien armeija saapuu kotiin toisiaan syytellen, kun hermot ja rahat ovat loppu, jouluvalmisteluväsymys ja työstressi purkautuvat.
Tarvitseeko joulun mennä näin? Ei tarvitse. Ensimmäinen joulu voi toimia meille monella tavalla esikuvana yksinkertaisesta ja vaatimattomasta hyvästä joulusta: Jeesus-lapsen syntymä talliin ja rakastavat vanhemmat ympärillä ihmettelemässä taivaan lahjaa. Siinä kaikki, ei ylimääräistä koristelua ja turhamaisuutta, vain pyhä perhe ainutkertaisuudessaan.
Vai oliko tallissakin joulustressiä? Tästä meille ei kerrota, mutta voi olla, että ruoka oli Marian mielestä kelvotonta ja synnytysolosuhteet epäkäytännölliset, hevosen lanta haisi ja eläimet häiritsivät tunnelmaa.
Ensimmäinen joulu voi toimia meille monella tavalla esikuvana yksinkertaisesta ja vaatimattomasta hyvästä joulusta.
Yhteiset juhlat ja traditiot ovat tärkeitä hetkiä harmaan arjen ja kaamoksen keskellä, vaikka ne eivät aina täydellisesti onnistuisikaan. Olimmepa yhdessä tai yksin, rikkaina tai köyhinä, uskomme että joulu tulee silti. ”Sydämeeni joulun teen”, kuten laulussa sanotaan. Evankeliumin ydinsanoma tiivistyy vallankumoukselliseen sanomaan, armoon ja hyväksyntään. Itseään ja läheisiään voi armahtaa. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä ollakseen hyvää.
Vinkit rennompaan jouluun:
- Joulu tulee vähemmälläkin.
- Verkon kautta sukuloiminen voi olla myös hyvää ja riittävää.
- Aineettomat lahjat ovat hyvä vaihtoehto.
- Kaikkia jouluperinteitä ei tarvitse noudattaa – kannattaa luoda omia uusia, sopivampia perinteitä, jotka tuovat mielekkyyttä ja rennompaa asennetta jouluun.