Maailmalla surraan toisen pääsiäispäivän aamuna menehtynyttä paavi Franciscusta, joka tunnettiin nöyryyttä ja vaatimattomuutta korostavana kirkon johtajana, joka puhui maahanmuuttajien ja kärsivien puolesta. Argenttiinalaissyntyinen Jorge Mario Bergoglio muistetaan modernina paavina, joka korosti uskon ydintä ja nöyryyttä myös lähetysnäyssään. Katolisen lähetystyön ytimessä toimii Pontificial Mission Societies, joka toteuttaa lähetystehtäväänsä paikallisen ja universaalin kirkon rajapinnassa.
Vatikaanin toinen kirkolliskokous vuosina 1962–1965 nosti esille katolisen kirkon lähetysnäyn evankeliumin julistamisena ja uusien seurakuntien perustamisena. 1800-luvun laaja lähetysheräys oli osaltaan johtanut myös monien katolisten lähetysjärjestöjen perustamiseen. Osana tätä liikehdintää syntyivät katolisen kirkon neljä paavillista lähetysjärjestöä, jotka nykyään muodostavat evankelioinnin dikasterion alaisuudessa toimivan katto-organisaation Pontifical Mission Societies. Kyseiset järjestöt toteuttavat katolisen kirkon missionaarista tehtävää sekä toimivat paavin välineenä tukea paikallisia kasvavia kirkkoja maailmalla. Järjestöt tarjoavat hengellistä ja materiaalista tukea läheteille, jotka työnsä kautta julistavat evankeliumia ja rakentavat Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa.
Paavilliset lähetysjärjestöt toimivat eri lähtökohdista
Paavillisiin lähetysjärjestöihin kuuluvat Ranskassa perustetut The Society of the Propagation of the Faith (latinaksi Propagandum Fidei), The Society of the Holy Childhood (nykyään Missionary Childhood Association) ja The Society of St. Peter the Apostle sekä vuonna 1916 perustettu The Pontificial Missionary Union (nykyään Missionary Union of Priests and Religious). Järjestöt syntyivät eri lähtökohdista ja niiden syntyhistoria vaikuttaa toimintaan nykypäivänäkin osana katolisen kirkon maailmanlaajaa missiota, jossa paavi Franciscuksella on ollut merkittävä asemansa.
Vanhin paavillisista lähetysjärjestöistä on Lyonilaisen nuoren naisen Pauline Marie Jaricotin vuonna 1822 perustama The Society of the Propagation of the Faith. Jaricot aloitti lähetystyön tukemisen silkkitehtaassa työskentelevien naisten kanssa. Paavi Franciscus julisti Jaricotin pyhimykseksi vuonna 2022. Nykyään järjestö toimii lähetystyön edistämiseksi sekä hengellisesti että taloudellisesti muun muassa korostamalla vuosittaista maailman lähetyspäivää lokakuussa.
Toisen paavillisista lähetysjärjestöistä, Missionary Childhood Associationin, perusti vuonna 1843 Nancyn piispa Charles de Forbin-Janson. Järjestö syntyi Propagandum Fidein vanavedessä ja nuoren Pauline Marie Jaricotin tuella tämän ehdottaessa piispa Forbin-Jansonille lapsille suunnatun järjestön perustamista. Järjestön toimina-ajatuksena oli tuolloin, kuten nykyäänkin, luoda puitteet lähetysjärjestölle, jossa lapset auttavat lapsia ja rukoilevat toisten lasten puolesta ympäri maailman. Järjestöllä on toimintaa nykyään Aasiassa, Afrikassa, Oseaniassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
The Society of St. Peter the Apostle-järjestön perusti vuonna 1889 Stephanie ja Jeanne Bigard. Järjestö sai alkunsa äidin ja tyttären yhteyksistä Japaniin paikalliseen pappisseminaariin, johon Nagasakin piispa Jules-Alphonse Cousin pyysi taloudellista tukea. Järjestö toimii nykyään katolisen kirkon virallisena varainhankintaorganisaationa papiston ja sääntökuntien koulutukselle lähetysalueilla. Tuen piirissä on huikeat 400 seminaaria.
Nuorin paavillisista lähetysjärjestöistä on Missionary Union of Priests and Religious, jonka perusti Myanmarin entinen lähetystyöntekijä katolinen pappi Paolo Manna palattuaan lähetystyöstä 1900-luvun alussa. Kyseisen järjestön lähetysnäky perustuu lähetystyön hengellisyyden ja rukouksen korostamiseen pyrkimyksenä vahvistaa hengellistä missionaarisuutta.
Paavi Franciscus ja evankeliumin sanoma
Paavillisen lähetysjärjestöjen ohella paavi Franciscus piti toistuvasti myös henkilökohtaisesti esillä katolisen ja kristillisen kirkon missionaarista olemusta. Apostolisessa kehotuskirjeessään Evangelii Gaudium (24.11.2013) – suomeksi Evankeliumin ilo – paavi Franciscus nosti esille missionaarisia teemoja kuten muuttuminen, liikkeelle lähteminen, evankeliumin julistaminen koko Jumalan kansan tehtävänä sekä evankelioimisen sosiaalisen ulottuvuuden näkökulmat sisältäen rauhan, vuoropuhelun ja köyhyyden mukanaan tuomat näköalat.
Lähetystyötä ei voi erottaa maailmanlaajan kirkon olemuksesta ja paavi Franciscus aloittikin kiertokirjeensä toteamalla: ”Evankeliumin ilo täyttää Jeesuksen kohtaavien sydämen ja koko elämän. Ne, jotka suostuvat hänen pelastettavikseen, tulevat vapaiksi synnistä, surullisuudesta, sisäisestä tyhjyydestä, eristyneisyydestä. Jeesuksen kanssa ilo syntyy aina uudelleen.”
Viestissään maailman lähetyspäivänä 2015 paavi Franciscus määritteli lähetystyön voimakkain sanoin. ”Lähetystyö on intohimoa Jeesuksen Kristuksen puolesta ja samalla intohimoa kansan puolesta. Kun pysähdymme rukouksessa ristiinnaulitun Jeesuksen eteen, tunnistamme hänen rakkautensa suuruuden, joka antaa meille arvokkuuden ja tukee meitä. Samalla käsitämme, että tuo hänen lävistetystä sydämestään lähtevä rakkaus ulottuu koko Jumalan kansaan ja koko ihmiskuntaan.” Sitaatti on Franciscuksen teologialle hyvin uskollinen. Keskiössä on Jeesus Kristus, joka antaa elämälle voiman ja merkityksen. Osallisuus Kristukseen on avoin kaikille sitä haluaville syntisille.
Lähetyksen lähtökohtana Pyhä Henki
Korona-aikana vuonna 2020 paavi Franciscus lähetti paavillisille lähetysjärjestöille kirjeen, jossa hän nosti esille kirkon missionaarisuuden pneumatologisen näkökulman. Kirjeessään hän kuvasi lähetystyötä Pyhän Hengen lahjana: ”Tulemme osalliseksi Pyhästä Hengestä armosta” ja ”Pyhä Henki on ainut voima, joka mahdollistaa Evankeliumin saarnaamisen”.
Kirjeessään paavi Franciscus korosti myös, että pelastus ei ole seurausta lähetystyöstä tai meidän toimistamme: ”pelastus toteutuu ainoastaan kohtaamisessa hänen kanssaan, joka kutsuu meitä”. Samalla paavi Franciscus muistutti lähetysjärjestöjä siitä, miten evankeliumin julistaminen tarkoittaa ylösnousseen Kristuksen kunnian todistamista.
Paavi Franciscuksen esille nostamat lähetystyön erityispiirteet
Yhdeksi Evangelii gaudium-asiakirjan keskeiseksi missionaarisuutta kuvaavaksi teemaksi nousee paavi Franciscuksella evankeliumin vetovoima. Hänen mukaansa maailmanlaaja kirkko ei kasva käännyttämisen vaan vetovoiman avulla: ”Jos joku seuraa Jeesusta iloisena siitä, että hänet on vedetty puoleensa, muut huomaavat sen ja saattavat hämmästyä.” Lähetystyön intoa ei hänen mukaansa voi saavuttaa järkeilyn ja laskelmoinnin tuloksena.
Paavi Franciscuksen korostama nöyryyden tematiikka nousi esille myös hänen lähetyskäsityksessään. Evangelii gaudium-asiakirjassa nousee esille näkökulma, että onnellisuus ja pelastus eivät ole meidän omaisuuttamme. Ne eivät ole tavoitteita, joita olisimme saavuttaneet ansioillamme. Kristuksen evankeliumia voidaan julistaa vain nöyryydellä, ilman ylimielisyyttä. Lähetystyöllä ei saa asettaa lisää tarpeettomia taakkoja ihmisille, jotka ovat jo valmiiksi uupuneita ja alas painettuja.
Lähetyksen tehtävä oli paavi Franciscuksen mukaan tavoittaa ihmisiä keskellä heidän elämäänsä – siellä missä he ovat, juuri sellaisena kuin he ovat. Jumalan kansalla on velvollisuus pitää huolta myös pienistä ja köyhistä, marginaalissa olevista ihmisistä.
Lähetyksen vaarana itseriittoisuus ja itsekeskeisyys
Paavi Franciscus ei myöskään pelännyt ottaa esille lähetystyön kipukohtia ja haasteita. Kirjeessään paavillisille lähetysjärjestöille vuonna 2020 hän iloitsi rukouksen ja hyväntekeväisyyden rinnakkaiselosta. Samalla hän varoitti lähetysjärjestöjä ja lähetystehtävää toteuttavia itseriittoisuudesta ja itsekeskeisyydestä, pelkän oman edun korostamisesta. Paavi otti vahvasti kantaa katolisten lähetysjärjestöjen mahdollista elitismiä vastaan. Hän muistutti, että lähetysjärjestöt on kutsuttu palvelemaan osana kirkollista rakennetta, eikä järjestöjen tehtävä ole asettaa itseään toisten yläpuolelle.
Paavi Franciscuksen korostama maallikkojen vahvistaminen näkyy myös hänen suhteessaan lähetystyöhön. Kirjoituksessaan katolisille lähetysjärjestöille hän korosti, että lähetystyöntekijöiden vaarana on nähdä ihmiset ”passiivisena massana, joka tarvitsee aina herättämistä” vetoomuksien ja opetuksen kautta. Samalla hän muistutti rukouksen merkityksestä lähetysjärjestöjen omankin työn puolesta.
Missionaarisuus ja katse kohti tulevaa
Paavi Franciscus vahvisti työllään katolisen kirkon ja globaalin kristillisyyden missionaarisuutta. Sanoma oli selkeä: kaikkien kastettujen tulisi hänen mukaansa osallistua lähetystehtävään, jossa julistus ja palvelus kulkee käsi kädessä rukouksen kanssa. Kristinusko on luonteeltaan universaalinen, ja siksi paavi Franciscus myös korosti, ettei kirkon missionaarista olemusta saa käyttää väärin oman kulttuurin levittämiseen evankeliumin julistamisen ohella. Kristittyjen erityistehtävä on kulkea köyhien ja syrjäytettyjen rinnalla. Paavi Franciscus muistetaan erityisesti myös hänen tärkeästä työstään rauhan puolesta.
Globaali kristinusko muuttaa jatkuvasti muotoaan ja elämme vaihetta, jossa etelän kirkot vahvistavat asemaansa samalla kun kristinusko etenkin lännessä on monin tavoin haastettuna. Tässä tilanteessa on tärkeää, että säilytämme avoimuutemme, kuuntelemme toisiamme ja opimme toisiltamme. Paavi Franciscuksen lähetysteologialla on paljon annettavaa myös meidän luterilaisessa kontekstissamme. Se muistuttaa meitä rukouksen ja nöyryyden tärkeydestä sekä itseriittoisuuden vaarasta myös lähetystyössä.
Evankeliumin ilosanoma syntejä anteeksi antavasta armahtavasta Kristuksesta, joka ristillä sovitti koko maailman synnit, kutsuu meitä elämään rakastavan Jumalan läheisyydessä sisarina ja veljinä. Paavi Franciscus lopetti kirjeensä lähetysjärjestöille Ignatius Loyolan sanoihin: Ajatelkaa tekevänne työnne hyvin, ikään kuin tulos riippuisi teistä, samalla kun tiedätte että kaikki riippuu todellisuudessa Jumalasta.
Evangelii Gaudium
Jaa artikkeli: