Run for Missions (R4M) -lähetysjuoksusta on kasvanut Suomen ev.lut. kirkon lähetysjärjestöjen yhteishanke. Lähetysjuoksu juostaan nyt kolmatta kertaa Tampere maratonin yhteydessä 31.8.2019. Mukana eri matkoilla on yksittäisiä juoksijoita ja seurakuntien ja lähetysjärjestöjen maratonjoukkueita, joissa neljä ihmistä juoksee yhteensä maratonin eli 42,2 kilometriä. Viime vuonna lähetystyön hyväksi juoksi Tampereella 45 juoksijaa. Tänä vuonna juoksuhaasteeseen on jo ilmoittautunut … Jatka lukemista ”Lähetysjärjestöjen punapaidat juoksevat lähetystyötä näkyväksi”
Run for Missions (R4M) -lähetysjuoksusta on kasvanut Suomen ev.lut. kirkon lähetysjärjestöjen yhteishanke. Lähetysjuoksu juostaan nyt kolmatta kertaa Tampere maratonin yhteydessä 31.8.2019. Mukana eri matkoilla on yksittäisiä juoksijoita ja seurakuntien ja lähetysjärjestöjen maratonjoukkueita, joissa neljä ihmistä juoksee yhteensä maratonin eli 42,2 kilometriä. Viime vuonna lähetystyön hyväksi juoksi Tampereella 45 juoksijaa. Tänä vuonna juoksuhaasteeseen on jo ilmoittautunut yli 70 juoksijaa.
Ideana on, että juoksijat haastavat juoksulleen tukijoita, keräävät varoja lähetystyölle ja tekevät lähetystyötä näkyväksi. Osallistujajoukko on laajentunut vuosi vuodelta, ja nyt mukana ovat kaikki kirkon suomenkieliset lähetysjärjestöt: Lähetysyhdistys Kylväjä, Medialähetys Sanansaattajat, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura.
Juoksutapahtumiin osallistuminen on pirkkalalaiselle Pirjo Ketolalle entuudestaan tuttua. Ketola juoksee elokuun lopun tapahtumassa Pirkkalan seurakunnan maratonjoukkueessa lähetystyön hyväksi.
– Tämä tuo ihan uutta merkityksellisyyttä juoksuun. Olen innolla mukana, hän sanoo.
Ketola pitää siitä, että lähetystyötä tehdään näkyväksi. Hän sanoo, että seurakunnan paikallistoiminnasta tiedetään, mutta lähetystyö jää usein vähemmälle huomiolle.
– Kuulin, että viime vuonna punaisten paitojen joukko herätti huomiota ja ihmiset halusivat tietää, mistä on kysymys. Ajattelin miettiä etukäteen lyhyen vastauksen siihen, miksi haluan juosta lähetystyölle ja mitä lähetystyössä tehdään, Ketola sanoo. Hänen joukkueensa juoksee tukea orijankieliselle Toivoa naisille -työlle Intiassa.

Osallistua voi joukkueena, yksin tai kannustajana
Seurakunnat tai järjestöt voivat muodostaa joukkueita viestimaratoniin, jossa neljä juoksijaa juoksee kukin kymmenen kilometriä. Viestijoukkueiden kesken kilpaillaan leikkimielisesti parhaasta ajasta.
Kaikki juoksijat kisaavat yhdessä siitä, kuinka paljon saadaan vuoden mittaan koottua varoja lähetystyölle. Kukin mukaan tuleva seurakunta tai juoksija päättää kirkon lähetysjärjestöjen kanssa oman keräyskohteensa ja miten varoja kerätään. Juoksijat tarvitsevat myös kannustajia paikan päällä. Juoksun jälkeen kokoonnutaan yhteiseen tapahtumaan, mihin ovat tervetulleet niin juoksijat kuin kannustajatkin.
Tänä vuonna uusia tulokkaita juoksuun ovat Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) ja Suomen Pipliaseura.
– Sley on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana R4M-juoksutapahtumassa. Lähetysjärjestöjen yhteinen työ Jumalan lähetyksen asialla on tuntunut hyvältä jo suunnittelupalavereissa, ja odotan innolla sitä, kun pääsen itse mukaan juoksemaan lähetyksen hyväksi Tampereelle, kertoo Sleyn lähetysjohtaja Ville Auvinen.
Lähetyksen hyväksi voi juosta tai kävellä myös muissa urheilutapahtumissa. Toiveena on myös, että eri puolella Suomea innostuttaisiin kehittämään erilaisia urheiluun liittyviä lähetystapahtumia.