Viime syksynä ennustettiin, että seuraavan 30 vuoden aikana Suomen väestön painopiste siirtyy vahvasti etelään: Tampere – Turku – Helsinki -alueelle. Suomen väestön kehityksessä ja kristinuskon globaalissa kehityksessä on samanlainen suuntaus kohti etelää. Tuorein numero lähetysteologista aikakauslehteä International Bulletin of Missionary Research (IBMR) kuvailee kristinuskon globaalin nykytilanneteen otsikolla ”jatkuvaa siirtymistä globaaliin etelään.”
Kokonaiskuva ja megatrendit
Vaikka Suomen ev.-lut. kirkon jäsenmäärä jatkaa laskuaan, maailmalla kristinusko voi hyvin ja kasvaa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kristinuskon kasvu globaalissa etelässä on nopeampaa ja vahvempaa kuin kristinuskon rappeutuminen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kristinusko kasvaa, ei pelkästään korkean syntyvyyden takia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, vaan myös kääntymysten kautta, erityisesti Aasiassa. Maailman väkiluvusta kristittyjä on tällä hetkellä n. 32,3% (liki 2,52 miljardia), joista 67% asuvat globaalissa etelässä. Sekä kristittyjen osuus maailmanväestöstä (35,0%) sekä globaalin etelän osuus kristityistä (77%) tulevat kasvamaan vuoteen 2050 mennessä. Eniten kristittyjä asuu Afrikassa (667 miljoonaa), latinalaisessa Amerikassa (612 miljoonaa) sekä kaupungeissa (56,2%).
Tuore tutkimus nostaa esiin kolme yllättävää megatrendiä. Ensinnäkin – vastoin länsimaisen median ja akateemikkojen oletusten – maailma uskonnollistuu. Uskonto kasvaa, epäusko ja ateismi vähenevät. Maailman väestöstä 88,7% tunnustaa jotakin uskontoa, mikä merkitsee 9,77% kasvua vuoteen 1970 verrattuna. Toiseksi maailman uskonnollisuus monipuolistuu, erityisesti Aasiassa. Samanaikaisesti uskonnollinen monimuotoisuus vähenee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kristinuskon ja islamin vahvan kasvun takia. Kolmanneksi, uskonnon vapaus kapenee ja rappeutuu. Väkiluvultaan suuret maat kuten Venäjä, Egypti, Pakistan ja Nigeria rajoittavat uskonnon vapautta ja harjoitusta. Myös uskonnollinen vaino on lisääntymässä. Se ilmenee useimmiten miehiin kohdistettuna taloudellisena ahdisteluna ja naisiin kohdistettuna seksuaalisena väkivaltana.
Yllättäviä kehityslinjoja
Tutkimuksesta nostan esiin muutamia yllättäviä kehityslinjoja ja huolenaiheita. Näistä ensimmäisenä kristinuskon ja islamin suhde, joka tulee yhä merkittävämmin vaikuttamaan päätöksentekoon ja linjauksiin paikallisella, kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla. Yhdessä kristityt ja muslimit muodostavat enemmistön (57%) maailman väkiluvusta, ja tämä enemmistö kasvaa seuraavan 30 vuoden aikana 66%:iin.
Toiseksi, käsite ”lähetystyöntekijä” on muuttunut ja muuttuu tulevaisuudessa käsitteenä joustavammaksi. Vaikka länsimaista lähetetään yhä vähemmän pitkäaikaisia lähetystyöntekijöitä, samaan aikaan lyhytaikaisten lähetystyöntekijöitten määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Kiinnostus ja innostus lyhytaikaisiin lähetys- ja palvelutehtäviin (viikosta puoleen vuoteen) kasvaa vahvasti. Maista, jotka lähettävät eniten pitkäaikaisia lähetystyöntekijöitä, neljä viidestä (Brasilia, Etelä-Korea, Filippiinit ja Kiina) edustavat globaalia etelää.
Hieman yllättävää on se, että maat, joissa on eniten kristittyjä ovat myös suurimpia lähetystyön kohteita. Esimerkiksi Yhdysvallat on samanaikaisesti sekä johtava lähettäjä (138,000 pitkäaikaista lähetystyöntekijää) että vastaanottaja (35,000 lähetystyöntekijää). Vaikka lähetystyötä tänään tehdään kaikkialta kaikkialle, kristillinen lähetystyö painottuu edelleen suhteettoman paljon kristillisiin maihin. Tarve evankelioivalle lähetystyölle siellä, missä ei vielä ole kristillistä yhteisöä tai vakiintunutta kirkkoa, on suuri. Esimerkiksi väkilukuun suhteutettuna, Bangladeshissa, Turkissa ja Iranissa on erittäin vähän lähetystyöntekijöitä. Tarve pioneeri lähetystyölle on suuri, mutta lähtijöitä on vähän.
Kolmanneksi, huolenaiheena ei ole pelkästään pakolaisten virta ja maahanmuuttajien kohtalo Euroopassa, vaan myös Lähi-Idästä tapahtuva kristittyjen suuri poismuutto, jonka taustasyinä ovat poliittiset, sosiaaliset ja historialliset paineet.
Yhteisöllisyys kirkon uudistajana?
Kristittyjen maastamuutto Lähi-idästä on kuva yhdestä globaalin kristinuskon pysyvästä piirteestä: diasporayhteisöistä. Aivan kuten varhaiskristityt hajaantuivat Israelista ja perustivat uusia uskonyhteisöjä ja seurakuntia siellä, minne asettuivat, samalla lailla tämän ajan globaali kirkko leviää ja kasvaa yhteisöjen kautta, myös Suomessa. Yksi merkittävimmistä diasporakansoista on kiinalaiset. Olisiko niin, että samalla kun Kiinan valtio pyrkii laajentamaan poliittista vaikutusvaltaansa, kiinalaiset kristityt (siirtotyöläiset, maahanmuuttajat, ym.) luovat kristillisiä, diasporayhteisöjä ympäri maailmaa? Näin on jo tapahtunut.
Euroopassa (Alfa liikkeen kautta) ja Suomessa (Verkosto, Hengen uudistus kirkossamme, ym.) monet kristilliset tahot pyrkivät edistämään kirkon uudistusta juuri yhteisöjen ja yhteisöllisyyden kautta. Timo Pöyhösen kirja Yhteisöjen kirkko (Karas-Sana 2019) on viimeisimpiä esimerkkejä yhteisöllisyyden tärkeyden pohdinnasta kirkossamme. Voisivatko diasporayhteisöt – olivat he sitten Lähi-idästä, Kiinasta tai muualta – toimia uudistavana voimana myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa?
Voisiko kirkkomme tulevaisuus olla aito, monikulttuurinen ”yhteisöjen yhteisö,” Kristuksen ruumis, jossa erilaiset toimijat, taidot ja hengelliset lahjat ovat elintärkeitä kirkon elämälle? Tämä ei ole pelkästään strategista ajattelua, vaan raamatullinen visio lopunajasta: ”Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: – Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!” (Ilm. 7: 9-10)
Kirjoittaja on Kirkkohallituksen lähetysteologi Jukka Kääriäinen.
Jaa artikkeli: