Suomen lähetysneuvosto (SLN) julkaisi marraskuun alkupuolella vuoden 2022 tilaston lähetystyöntekijöistä. Tilasto on kahdella tavalla tärkeä. Se on vertailukelpoinen aiempien vuosien lähetystyöntekijätilastojen kanssa. Se on myös näkökulma 32 jäsenyhteisön kansainväliseen työhön. Pohdin tässä kirjoituksessa tilaston antia ja heikkouksia.
Mari Parkkisen tie piispaksi vei hänet ensin Hondurasiin ja sitten Jerusalemiin. Radiotoimittajan ammatti muuttui papiksi ja lähetystyöntekijäksi. Syyskuussa hänet asetettiin piispan virkaan emerituspiispa Seppo Häkkisen jäätyä eläkkeelle. Uuden piispan arki on työntäyteistä ja hän katsoo luottavaisin silmin tulevaisuuteen.
”Tehdään me vain työtä ja jätetään vaikutusten pohtiminen Jumalalle. Eihän hengellisessä työssä niitä vaikutuksia kuitenkaan pysty mittaamaan.” Tuttua ajattelua vai mennyttä maailmaa? Medialähetys Sanansaattajien mediatutkija Eila Murphy kirjoittaa vaikutuksista, vaikuttavuudesta ja niiden mittaamisesta.
1900-luvun aikana kristinusko laajeni merkittävällä tavalla ympäri maailmaa, ja nykyään voidaan puhua aidosti globaalista kristillisyydestä. Tänä päivänä enemmistö kristityistä elää globaalissa etelässä. Afrikka on maanosista kristillisin. Yksi tekijä kristinuskon muutoksen takana on yhteistyö lähetystyössä, mm. Kansainvälisen lähetysneuvoston kautta.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyö ja kansainvälinen diakonia toteutuvat järjestöjen kautta. Lähetystehtävän toteuttajana on keskeisesti paikallisseurakunta. Nämä kaksi itsestäänselvyydeltä vaikuttavaa ja keskenään jännitteistä toteamusta ovat olleet rakenteellisesti totta 1800-luvulta lähtien. Selviä nämä asiat eivät suinkaan ole olleet, sillä jo toisesta kirkolliskokouksesta lähtien alettiin keskustella siitä, mikä on yhtäältä kokonaiskirkon ja seurakuntien ja toisaalta järjestöjen osuus lähetystyön toteuttamisessa. Riippumatta siitä, onko puolustettu järjestöjen merkitystä tai haaveiltu kokonaiskirkon omasta, kirkon keskushallinnossa sijaitsevasta lähetystyötä toteuttavasta elimestä, ei kovinkaan paljoa ole paneuduttu kysymykseen paikallisseurakunnan osuudesta tässä kaikessa.
Kirkon ja järjestöjen suhteesta on aktiivisesti keskusteltu kirkolliskokouksessa koko sen olemassaolon ajan. Vuodesta 1941 alkaen tähän on liittynyt myös pyrkimys hahmottaa, mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rooli lähetystyön toteuttamisessa. Välillä on etsitty mahdollisuutta ottaa kirkon vastuulle koko lähetystyö toteuttamista myöten, sitten taas todettu järjestöjen toteuttavan sitä kirkon työnä. Kirkon lähetysjärjestöksi pääsemisen edellytyksiä hahmotettiin ensimmäisen kerran vasta 1960-luvun lopulla. Nykyiset kriteerit hyväksyttiin kirkolliskokouksessa 2018 ja ensimmäisen kerran niitä käytettiin piispainkokouksessa joulukuussa samana vuonna.
