Sanna Erelä Lähetysyhdistys Kylväjästä pohtii juutalaisten ja kristittyjen suhdetta ja juutalaislähetykseen liittyviä kysymyksiä. Historian linjat ja nykyteologian kysymykset nousevat hyvin esiin. Erelä kirjoittaa: ”Toisen maailmansodan jälkeen kristinuskon ja juutalaisuuden välistä suhdetta on rakennettu uskontojen välisen dialogin keinoin. Tämä on äärimmäisen arvokasta, mutta juutalaislähetyksen kysymyksiä ei näin ratkaista.” Kirjoitus julkaistaan Kirkkomme Lähetyksen Puheenvuoroja -sarjassa.
Kristillisen kirkon suhde juutalaisuuteen on vuosisatojen ajan ollut jännitteinen, ja kirkossa on esiintynyt paljon suoranaista juutalaisvastaisuutta. Sen taustalta löytyy supersessionistinen eli korvausteologinen raamatuntulkinta, jonka mukaan kristikunta on tullut juutalaisten tilalle, eikä juutalaisilla ole enää asemaa Jumalan valittuna kansana. Erityisesti juutalaislähetyksessä korvausteologia on kuuma aihe. Holokaustin kauhujen jälkeen monet kirkot ovat tietoisesti halunneet irtisanoutua supersessionismista. Sen hylkääminen on kirkolle kuitenkin haaste, joka menee syvemmälle kuin miltä äkkiä katsottuna näyttäisi.
Pyrkimys luopua korvausteologiasta johtaa moniin mutkikkaisiin mutta mielenkiintoisiin raamatuntulkinnan jatkokysymyksiin. Mikä on ”vanha liitto,” ja mikä on sen ja uuden liiton suhde? Mitä Uudessa testamentissa tarkoitetaan Jumalan kansalla ja ”tosi Israelilla”? Mihin tässä kokonaisuudessa asettuu se osa juutalaisista, jotka eivät hyväksy Jeesusta? Onko Uutta testamenttia mahdollista tulkita ilman, että kuvaan aina tulee mukaan supersessionistisia elementtejä – ja samaan aikaan kuitenkin niin, että Jeesuksen ainutlaatuisuus kaikkien kansojen Vapahtajana säilyy?
Kuva: Petri Vähäsarja
Toisen maailmansodan jälkeen kristinuskon ja juutalaisuuden välistä suhdetta on rakennettu uskontojen välisen dialogin keinoin. Tämä on äärimmäisen arvokasta, mutta juutalaislähetyksen kysymyksiä ei näin ratkaista. Rinnalla tarvitaan kirkon sisäistä keskustelua ja oman teologisen perinnön arviointia post-supersessionistisen raamatuntulkinnan valossa. Samaan aikaan tarvitaan vuorovaikutusta Jeesukseen uskovien juutalaisten kanssa. Itse olen seurannut juutalaisuutta lähinnä Israelin messiaanisen liikkeen näkökulmasta. Kirjoitukseni on teologi-lähetystyöntekijän puheenvuoro asiasta, jonka kokemukseni pohjalta koen tärkeäksi.
Keskustelua juutalaislähetyksestä varjostaa myös kirkon historia pakkokäännyttäjänä. Epäasianmukainen proselytismi on tänä päivänä pääosin menneisyyteen kuuluva asia. Toimiessani reilun kuuden vuoden ajan Lähetysyhdistys Kylväjän työntekijänä Jerusalemissa en ole minkään järjestön taholta törmännyt painostamiseen tai manipulointiyrityksiin – Israelin lakikin kieltää sen. Varsinkin meille pakanakristityille lähetystyöntekijöille on itsestään selvää lähestyä juutalaista aina hienovaraisesti ja kunnioittavasti hänen ehdoillaan.
Kristityt ja juutalaiset vuosisatoja vastakkain
Messiaaniset juutalaiset ovat kumppanimme juutalaislähetyksessä. Messiaaninen liike sai alkunsa 1960- ja 70-luvuilla ja pitää itseään Paavalin tarkoittamana uskollisena jäännöksenä (Room 11:5), joka on samalla lupaus lopun aikojen suuresta sadonkorjuusta juutalaisten keskuudessa. Oman kansan tavoittaminen evankeliumilla on liikkeen olemassaolon keskeinen perustelu ja tarkoitus.
Perinteisesti kristillisyys on lähtenyt toisten uskontojen kohtaamisessa eksklusiivisesta ajatuksesta, jossa korostetaan sitä, että pelastus on tarjolla yksin Jeesuksen tuntemisen kautta. Tästä syystä muut uskonnot on nähty usein negatiivisessa valossa. Tämä asennoituminen on ollut yleistä juutalaisevankelioinnissa myös messiaanisten itsensä toimesta. Mutta onko juutalaisuus niin sanotusti toinen uskonto tai jopa ”väärä uskonto”? Kunnioittavassa uskonnonvapauden hengessä toimittaessa ei tietenkään ole korrektia puhua väärästä uskonnosta, mutta kysymys tulee edelleen epäsuorasti vastaan käytännön työssä, asenteissa ja vuorovaikutuksessa lähetyskentällä, kristittyjen ja messiaanisten parissa.
Juutalaisuuden suhde kristinuskoon poikkeaa muista maailman uskonnoista siinä mielessä, että kristityt jakavat heidän kanssaan Vanhan testamentin, suuren osan erityistä ilmoitusta. Jeesus-usko syntyi juutalaisuuden sisäisenä liikkeenä. Siksi kysymyksenasettelu on vain osittain sama kuin muussa lähetyksessä. Toki sanoma Jeesuksesta haastaa aina kulttuurin ja uskomusjärjestelmän. Evankeliumin näkökulmasta katsottuna myös rabbiinisessa juutalaisuudessa, nykyjuutalaisuuden valtavirrassa, riittää haasteita. Se ei ole suoraa jatkumoa Raamatun lehdiltä, kuten ei ole kristinuskokaan.
Tämän päivän juutalaisuus ja kristinusko ovat ajautuneet varsin kauas toisistaan. Uskontojen välinen dialogi on lisännyt ymmärrystä kristinuskon juutalaisesta taustasta. Vanhat viholliskuvat elävät kuitenkin edelleen useissa kysymyksissä. Päätös seurata Jeesusta on tänäkin päivänä ainakin Israelissa monelle pahin häväistys, jonka juutalainen voi perheelleen ja suvulleen aiheuttaa. Taustalla vaikuttaa kristikunnan ja juutalaisten kipeä historia juutalaisvainoineen. Kirkon itseymmärryksellä ja lähetysteologialla on myös ollut osuutensa asiaan. Vuosisatojen ajan kirkko on tarvinnut juutalaisuutta identiteettinsä rakennusaineeksi – ei suinkaan täydentäjänä vaan vastakohtana. Vastavuoroisesti juutalaisuudenkin kehityksessä voi havaita kielteisiä asenteita kristittyjä kohtaan; puolin ja toisin on haluttu pitää etäisyyttä. Vastakkainasettelu on lyönyt leimansa juutalaisten parissa tehtävään työhön ja pystyttänyt raja-aitoja, jotka eivät aina ole olleet lähtöisin evankeliumista itsestään.
Messiaanisen liikkeen juuret ovat pääosin 1800- ja 1900-lukujen protestanttisessa ja evankelikaalisessa lähetystyössä. Messiaanisten juutalaisten harjoittama evankeliointi perustuu suurelta osin eksklusiivisiin asenteisiin. Aktiivisimpia ovat yleensä ne, jotka ovat kokeneet ortodoksijuutalaisen tradition valheellisena ja tukahduttavana ja ovat halunneet ottaa välimatkaa siihen. Tai sitten heidän taustansa on hyvin maallistunut, jolloin juutalaisuudella uskontona ei ole ollut heille suurta omakohtaista merkitystä. Arvioiden mukaan maallistuneita on esimerkiksi Israelin juutalaisista noin puolet eli varsin suuri joukko. Pyrkimys tavoittaa tätä väestönosaa näistä lähtökohdista käsin voi siten olla lähetyksen näkökulmasta perusteltua. Jeesuksen seuraajiin liitytään eniten juuri maallistuneiden juutalaisten riveistä.
Tilastojen mukaan noin 29 prosenttia Israelin juutalaisista määrittelee itsensä traditionaalisiksi ja 22 prosenttia selkeästi uskonnollisiksi tai hyvin uskonnollisiksi (haredim). Ultraortodoksien keskuudessa on suuri syntyvyys, joten tämä ryhmä kasvaa. Yhteisö on sulkeutunut, ja Jeesuksen julkista tunnustamista seuraa väistämättä ulkopuolelle joutuminen. Uskonnollisia juutalaisia on käytännössä jokseenkin mahdotonta saavuttaa perinteisin menetelmin esimerkiksi seurakuntia perustamalla. Kaikkein vanhoillisimpiin ryhmittymiin ei medialähetyskään ylety, koska älykännyköitä ja internetiä ei heidän keskuudessaan yleensä käytetä.
Tarvitaan juutalaisuuden reformaatio
Rabbiininen juutalaisuus on Uuden testamentin farisealaisuuden jälkeläinen. Kristityille fariseukset – ja heitä seuranneet juutalaiset sukupolvet – edustavat yleensä tekopyhien teeskentelijöiden joukkoa, joille Jeesus latasi tulemaan pahimpia mahdollisia tuomion sanoja. Kuitenkin jotkut tutkijat esittävät, että Jeesus itse, kuten Paavalikin, olisi kuulunut tuohon fariseusten leiriin, jolloin hänen tiukat ojennuksensa voitaisiin ymmärtää ryhmän sisäiseksi debatiksi suorasukaiseen Lähi-idän tyyliin. Vaikka tämä näkemys ei olekaan saanut tiedeyhteisön laajaa hyväksyntää, useat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen opetukset olivat lähellä fariseusten näkemyksiä. Opetusten sukulaisuus farisealaisuuden kanssa laittaa eräässä mielessä kristityt aitauksen samalle puolelle rabbiinisen nykyjuutalaisuuden kanssa. Yhdessä heidän kanssaan kristityt edustavat Israelin uskon henkiin jääneitä suuntauksia.
Viime vuosikymmeninä muutamat messiaaniset juutalaiset teologit ovat lähteneet etsimään uudenlaista lähestymistä rabbiiniseen juutalaisuuteen. Artikkelissaan Messianic Jewish Outreach: Reaching Out Or Reaching In? yhdysvaltalainen messiaaninen rabbi Joshua Brumbach kritisoi evankeliointia, jossa ikään kuin yhteisön ulkopuolelta kutsutaan ihmisiä pelastautumaan entisestä elämästään toiselle, turvalliselle puolelle. Hänen mukaansa valtaosa messiaanisista asemoi itsensä pohjimmiltaan kirkon helmaan vastapäätä uskonnollista juutalaista yhteisöä. Yritys tarjota sieltä evankeliumia on viestintää, joka ei tavoita. Tällaiseen kutsuun vastaaminen tarkoittaisi yksilölle uskon hyppyä paitsi hengellisessä mielessä, myös hyppyä kokonaan uuteen kulttuuriin, elämäntyyliin ja ajattelutapaan.
Brumbachin mukaan niin kauan kuin messiaaniset itse eivät näe arvoa juutalaisella perinteellä, yritys kontekstualisoida Jeesus-uskoa tämän päivän uskonnolliseen juutalaiseen yhteisöön on tuomittu epäonnistumaan. Hän kehottaakin Jeesusta seuraavia juutalaisia – mahdollisesta vastustuksesta huolimatta – pyrkimään osaksi juutalaista yhteisöä: osallistumaan toimintaan synagogissa, opiskelijakampuksilla, kulttuurikeskuksissa – elämään juutalaista elämää kaikkialla siellä, missä syvempää jumalasuhdetta kaipaavat ihmiset ovat. Toinen Jeesukseen uskova rabbi, David Levine, toteaa, että monet juutalaiset ovat tyytyväisiä juutalaiseen elämäntapaan, mutta hyvin harva on tyytyväinen hengellisyyteensä.
Israelissa elävä messiaaninen teologi Dan Juster peräänkuuluttaa syvällisempää ymmärrystä messiaanisesta juutalaisesta identiteetistä. Jeesukseen uskovilla juutalaisilla on papillinen kutsumus paitsi osana maailmanlaajaa Kristuksen ruumiista, myös tehtävässä, jonka Jumala antoi alun perin Israelin kansalle. Esirukouksen lisäksi kutsumus velvoittaa Justerin mukaan rabbiinisen perinteen tuntemiseen ja kunnioittamiseen. Rabbiininen traditio on säilyttänyt paljon raamatullista rikkautta, mutta samalla Jeesuksen vastustaminen on johtanut vääristymiin, joiden korjaamisessa messiaanisilla juutalaisilla voisi Dan Justerin mukaan olla keskeinen rooli. Hän toteaa, että rabbiininen juutalaisuus tarvitsee oman sisältä päin tapahtuvan reformaationsa voidakseen välittää elämää.
Juutalaislähetyksellä on toivo
Useimmat lähetystyöntekijät Israelissa kokevat turhautumista suhteessa uskonnollisten juutalaisten tavoittamiseen, sillä kontaktien luominen heihin osoittautuu hyvin vaikeaksi. Joillekin harvoille poikkeuksille annetaan erityinen armoitus kohdata näitä ihmisiä esimerkiksi diakonian ja rakkaudenpalvelun kautta. Tunnen Jerusalemin anglikaaniseurakunnan työntekijän, joka on asunut Israelissa yli 20 vuotta ja opiskellut heprealaisessa yliopistossa juutalaisuuden ja varhaiskirkon raamatuntulkintaa. Hän on saavuttanut joidenkin rabbien luottamuksen ja tutkii viikoittain Vanhaa testamenttia ja Talmudia yhdessä heidän kanssaan. Molemminpuoliset oppimiskokemukset ovat suurenmoisia. Tällainen vuosikymmenien sitoutuminen tehtävään ja opiskeluun on kuitenkin tänä päivänä harvan lähetystyöntekijän tie.
Juutalaistyön vaikeuden tajuaminen saattaa lannistaa – niin minulle on välillä käynyt. Onko meillä kristityillä historian ja nykytilanteen valossa mitään mahdollisuutta saavuttaa uskonnollisia juutalaisia ja tuoda evankeliumia heidän ulottuvilleen? Jäämmekö vain odottamaan, että Jeesus itse ilmaisee itsensä näyissä ja unissa kaikkein tavoittamattomimmille? Sitäkin nimittäin tapahtuu. Mielestäni Raamattu ei kuitenkaan anna meille oikeutusta pysähtyä pelkästään unelmoimaan, kuinka Jumala tekee työn puolestamme.
Päättäessään maallista tehtäväänsä Jeesus murehti Jerusalemin paatumusta ja lupasi, että hän näyttäytyy kaupungissa seuraavan kerran vasta, kun sen asukkaat tervehtivät häntä Psalmin 118 mukaisella messiaanisella tervehdyksellä Baruch HaBa BeShem Adonai (Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Matt. 23:39, Ps. 118:26). Paavali nimittää Israelin kansan tilaa osittaiseksi paatumukseksi, joka ei kuitenkaan ole lopullista ja toivotonta (Room. 11:25). Jumalan liitto Israelin kanssa on ikuinen (Room. 9:4; 11:28,29). Ennen aikojen loppua juutalaisten keskellä tapahtuu suuri silmien avautuminen ja Jeesuksen messiaanisuus paljastuu heille. Paavali profetoi, että eräänä päivänä koko Israel on pelastuva (Room. 11:26). Israelin pelastus kytkeytyy Raamatun mukaan yhteen sen kanssa, kuinka muut kansat kuulevat evankeliumin, ja ne yhdessä muodostavat Jeesuksen paluun edellytyksen. Raamattu kuvaa myös, että juutalaisten sydämen päällä on peite, jonka vain Jumala itse voi poistaa – tapahtuma, josta yksikään lähetysjärjestö ei pääse ottamaan kunniaa itselleen. Samaan aikaan Paavalin teksteistä välittyy pakanoiden apostolin sydän, joka oli särkynyt oman kansansa puolesta. Mikään ei saanut häntä luopumaan ponnisteluista maanmiestensä suhteen.
Jeesus on sekä juutalaisuuden täyttymys, että toisinaan myös sen vaihtoehto. Vaihtoehtoa kristityt ovat aina osanneet tarjota, mutta kysyntää sille ei ole kovin paljon ollut. Juutalaislähetykseen osallistuvien voisi nyt olla aika pohtia syvällisemmin, mitä tarkoittaa se, että Jeesus on täyttymys. Messiaaniset teologit Joshua Brumbach ja muutamat muut ovat jo raivanneet tietä postsupersessionistisilla eli korvausteologian jälkeisillä näkemyksillään. Vaikka pitäisikin joitakin heidän ajatuksiaan liian pitkälle menevinä, ne ovat mainiota teologista aivojumppaa ja pakottavat arvioimaan totena pitämiämme käsityksiä ja asenteita. Uskon, että messiaanisessa liikkeessä on potentiaalia tulevaisuudessa silloittaa kristinuskon ja juutalaisuuden välistä kuilua. Meidän tulisi kirkossa olla enemmän kiinnostuneita heidän äänestään.
Voisimmeko me kristityt olla tarjoamassa juutalaisille Jeesusta, joka on se Israelin Messias, jonka juutalainen pystyy tunnistamaan omakseen? Tämän eteen tarvittaisiin paljon teologista työskentelyä kirkon sisällä sekä vuorovaikutusta juutalaisten, etenkin messiaanisten juutalaisten kanssa. Samalla saattaisimme itsekin oppia mielenkiintoisia asioita Raamatusta!
