Tarinoita siveltimellä

Kun Mika Pekkanen näkee ihmisiä tai rakennuksia, hän näkee tarinoita.
Niitä hän ikuistaa akvarelliväreillä paperille.

Päähenkilönä omassa elämäntarinassa

Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta juhlistetaan naisten saavutuksia ja kiinnitetään huomiota naisten oikeuksiin. Kysyimme kahdelta jyväskyläläiseltä naisjohtajalta, mitä he ajattelevat johtamisesta, elämästä ja naisten asemasta tämän päivän Suomessa.

Valon ja yhteyden tuoja

Kynttilällä on merkittävä rooli kirkon tilaisuuksissa: se kuvastaa Kristuksen valoa, lämpöä, yhteyttä ja rukousta. Ei ole yhdentekevää, miten se sytytetään ja sammutetaan.

Tanssia herkistymisen äärellä

Keveys ja liikutetuksi tulemisen kokemus ovat kiehtoneet jyväskyläläislähtöistä tanssija-koreografi Sebastian López-Lehtoa jo useamman vuoden. Näitä teemoja hän käsittelee myös pääsiäisen aikaan Kuokkalan kirkossa esitettävässä Light-tanssiteoksessaan.

Suurten mäntyjen suojassa

Lastenohjaaja Marika Saarela ei jäänyt harmittelemaan, kun korona sulki kerhotilat keväällä 2020. Hän vei perhekerhon ulos.