Oulun piispaksi marraskuussa siirtyvä Jukka Keskitalo aloitti uransa lähiöpappina Keltinmäessä. Jyväskylän aika opetti tulevalle piispalle muun muassa pitsantekoa ja ihmissuhdetaitoja.
Yleisurheilua harrastava Paula Kuronen on miettinyt paljon uskon ja urheilun suhdetta. – Yleisurheilu on tärkeä osa elämääni. Nautin harjoittelemisesta ja kilpailemisesta. Usko Jumalaan on kuitenkin kaiken pohja ja perusta.
Pyhiinvaellukselle päästäkseen ei tarvitse välttämättä lähteä kaukaisiin, ikiaikaisiin kohteisiin kuten Santiago de Compostelaan tai Jerusalemiin. Lähimetsä tai mökin laiturinnokka riittää. Pyhiinvaelluksen voi tehdä oikeastaan missä vain, jopa oman mielensä poluilla.
Erika ja Jaakko Setälä ovat onnistuneet yhdistämään opiskelun ja lapsiperheen arjen pyörittämisen.
Onnistumisen salaisuus on ollut tarkka aikataulutus ja vuorottelu lastenhoidossa.
Pia Pasanen on toiminut tammikuusta alkaen aulaemäntänä Jyväskylän seurakunnan tiloissa Sepän Kipinässä. Sisäilmaongelmista kärsivälle Pasaselle työskentely uusissa tiloissa on ollut kuin lottovoitto. Iloisena ja sosiaalisena ihmisenä hän nauttii ihmisten kohtaamisesta.
Kilparinteissäkin viihtynyt Tuulia Tynkkynen tietää, että vauhdin sijaan on tärkeämpää oivaltaa, miten paljon hyvää olemme jo saaneet ja miten voimme jakaa sitä eteenpäin. Kädessä matkamuistoksi tuotu Papua Uusi-Guinean lippu.
Isoveljen poismeno toi elämään pitkän, pimeän tunnelin. Kasimir Laine on oivaltanut, että vaikka surulla on oltava oma aikansa, meidät on kutsuttu tähän maailmaan kokemaan iloa.