Mitä tarkoittaa Jeesuksen varoitus “En ole koskaan tuntenut teitä” (Matt. 7:23) maailmassa, jossa usko ja valta kietoutuvat yhteen? Tämä teksti pohtii, kuinka Raamatun sanoma haastaa tekopyhyyden ja kutsuu meitä toimimaan sorrettujen puolesta – ei imperiumien hyväksi. [Tämä kirjoitus sopii hyvin myös neljännen joulupäivän eli viattomien lasten päivän teemoihin. Betlehemin lastenmurha on liiankin totta myös tänään. suom. lisäys]
Neljännen adventin jälkeinen viikko on täynnä tiivistynyttä odotusta. Joulu on jo aivan lähellä, mutta aivan vielä emme ole perillä. Elämme välitilassa, jossa katse on jo kohti seimeä, mutta sydän on yhä matkalla. Juuri tämä hetki kutsuu meitä pysähtymään ja kysymään, millaisessa mielen asennossa odotamme Jeesuksen syntymää – ja millaiselle todellisuudelle olemme valmiit avaamaan itsemme.
Marginaali on vanhastaan ollut se paikka, johon tehdään huomioita varsinaisesta tekstistä. Joskus marginaalissa oleva huomio on avannut myöhemmän lukijan havaitsemaan jotain oleellista itse tekstistä, jotain sellaista, joka muuten olisi jäänyt tajuamatta. Kolmannen adventin evankeliumi on marginaalien, syrjässä elävien vahva kommentti, jota ei kannata sivuuttaa.
Jos olet käynyt kirkossa 2. adventtisunnuntaina, olet ehkä huomannut, että liturginen väri on vaihtunut 1. adventtisunnuntain ilon, kiitoksen ja puhtauden valkoisesta väristä katumuksen, parannuksen ja odotuksen violetiksi väriksi. Violetti väri säilyy kirkossa 2., 3. ja 4. adventtisunnuntaina. Tätä ajanjaksoa nimitetään meillä ns. pieneksi paastoksi. (Ns. suuri paasto puolestaan on keväällä pitkäperjantaita edeltävänä aikana.) Violetti väri kirkossa on hiljainen mutta näkyvä muistutus siitä, että adventin aika on itse asiassa paastonaikaa, joka päättyy jouluun. Tämä kristillinen perinne on pitkälti toista tuhatta vuotta vanha.
Adventin aika on yllätyksellistä aikaa. Odotetaan, suunnitellaan, haaveillaan, valmistellaan ja pohditaan. Takana on vaihtelevan raskas syksy, joka pimeydellään ja koleudellaan pakottaa sekin katsomaan tulevaan. Ensimmäisen adventin iloinen Hoosianna johdattelee meidät vanhan kristillisen perinteen mukaan adventtipaastoon. Jo seuraavana arkipäivänä liturginen väri muuttuu violetiksi, katumuksen ja parannuksenteon väriksi. Kirkkoalttarien kuusi loistavaa kynttilää vaihtuvat kahteen kynttilään, jotka luovat himmeää valoaan odottaen evankeliumin täyttymystä Betlehemin vaatimattomassa seimessä. Palatsit muuttuvat talliksi, kun kaikkeuden kuningas syntyy kansansa keskelle – yhdeksi meistä. Tästä Jumalan pelastussuunnitelma alkaa! Adventin aika kutsuu meidät pysähtymään hälinän keskelle. Tarkastelemaan sisintämme ja kuuntelemaan mitä asiaa Jumalalla on meille. Mitä hän haluaa sanoa tänään?
Olen kuullut lukuisia kertoja Jyri Komulaisen kertomia välähdyksiä kokemuksistaan eri puolilta maailmaa, erityisesti Aasiasta. Silti tarttuessani Komulaisen uusimpaan kirjaan huomasin yllättyväni jo sisällysluettelosta: se ei ollutkaan pitkä lista erilaisista paikoista tai kirkoista. Sisällysluettelo – vain yhdeksän otsikkoa – antaa jo viitteen siitä, että kirja paneutuu laajoihin kysymyksiin. Ei siis sillisalaattia vaan kokonaiskuvaa. Niinpä kirjan sisällä onkin varsin helppo suunnistaa. Jyri Komulainen: Kristinuskon muuttuva kartasto – Matkoja maailmanlaajaan kirkkoon (227 sivua). Suomen Lähetysseura, 2025.
Suomen lähetysneuvosto (SLN) julkaisee vuosittain tilaston jäsenjärjestöjensä lähettämien lähetystyöntekijöiden määristä. Jäsenjärjestöjä on 31 ja ne edustavat eri tunnustuskuntia. Tilaston mukaan 18 järjestöistä lähettää omia työntekijöitä lähetystyöhön. Kansainvälisesti lähetystyöntekijöitten määrät ovat kasvaneet. Globaalista etelästä ja Aasiasta lähetetään enenevässä määrin työhön naapuri- ja länsimaihin. Suomesta käsin lähtevien määrä on ollut laskemassa käytännössä koko 2000-luvun, mikä on herättänyt huolta lähetystyön asemasta seurakunnissamme. Miten tätä kehitystä voi tulkita erityisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kohdalla?
