Rippikoulun suosio jatkuu

Tuoreen tutkimuksen mukaan nuoret ovat tyytyväisiä rippikouluun. Uusi rippikoulu­suunnitelma painottaa nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Tärkeintä on rakkaus

Äitienpäivä täyttää tänä vuonna sata vuotta. Samaan ikään ehtineellä Saara Laukkasella on tämän päivän äideille vain
yksi neuvo: antakaa lapsillenne rakkautta.

Hetki ilman suorittamista

Erityistä tukea tarvitsevien lasten muskariryhmä Kultahiput on kokoontunut 10 vuoden ajan. Ryhmässä jokainen ottaa musiikin vastaan ja osallistuu omalla tavallaan. Tärkeintä on turvallinen ja hyvä olo.

Kilometrejä edessä, tonneja takana

Jouko Iso-Heiniemi ja Aleksi Bäckman istuivat vierekkäin rekan ohjaamoon ja keskustelivat rekkakuskin elämästä. Iso-Heiniemen mielestä tärkeitä on luottamus.

Aulaemännän pesti kuin lottovoitto

Pia Pasanen on toiminut tammikuusta alkaen aulaemäntänä Jyväskylän seurakunnan tiloissa Sepän Kipinässä. Sisäilmaongelmista kärsivälle Pasaselle työskentely uusissa tiloissa on ollut kuin lottovoitto. Iloisena ja sosiaalisena ihmisenä hän nauttii ihmisten kohtaamisesta.

Koko työura hautausmaalla

Mäntykankaan hautausmaa on kasvanut ja muuttunut työnjohtaja Ari Leppämäen työuran aikana huomattavasti. Suuri murros tapahtui vuonna 1995, kun uusi krematorio otettiin käyttöön.