Ilta on matkalla parrasvaloihin

Jyväskyläläinen Ilta Fuchs nousi suuren yleisön tietoisuuteen laulaessaan Cheekin kappaleella. Nyt kaksikymppinen laulajatar aikoo kokeilla siipiään omillaan, artistinimellä Ilta.

Ilta Fuchs on laulanut pikkutytöstä saakka. Musiikki tempaisi mukaansa jo varhain, koska kaikki perheessä harrastivat sitä: isä, äiti ja neljä lasta. Ilta ei kuitenkaan viihtynyt kuorossa tai pianotunneilla, vaan halusi tehdä asiat omalla tavallaan.

– Mut heitettiin kuorosta pois, koska lauloin liian lujaa, Ilta nauraa.

20-vuotias jyväskyläläinen laulajalupaus elää elämäänsä tällä hetkellä Helsingissä. Päivät kuluvat Pop-jazz -konservatoriolla muusikon opintojen parissa. Käynnissä on toinen vuosi lauluopintoja ja valmistuminen häämöttää jo ensi keväänä.

– Olen viihtynyt tosi hyvin sekä Helsingissä että koulussa. Konservatoriolla on rento ilmapiiri ja olen tutustunut moniin loistaviin muusikoihin, Ilta kertoo.

Ilta nousi monien tietoisuuteen kaksi vuotta sitten, kun hän lauloi Jare Tiihosen eli Cheekin Sillat-kappaleen kertosäkeet. Se oli iso askel tuolloin vasta täysi-ikäiselle, pienimuotoisissa tilaisuuksissa esiintyneelle laulajanalulle.

Muutaman keikan myötä Ilta päätyi vakituisesti lahtelaisräppärin taustalaulajaksi. Nyt takana on kaksi tiivistä festarikesää, ensiksi Cheekin ja sitten Profeettojen mukana.

– Niiden välissä talvella tapahtui vielä Cheekin jäähallirundi. Se oli ehkä rankin rupeama, Ilta muistelee.

Aika paljon kaksikymppiselle nuorelle naiselle.

– Kiertueet olivat tietysti hienoja kokemuksia. Ja Jarelta tuli hyvää palautetta myös.

Ilta kertoo kuluvan kesän olleen mietinnän kesä.

– Totesin, että seuraavaksi haluan omille teille.

Mietinnän kesä toi levytyssopimuksen Warnerin kanssa ja ensimmäisen oman kappaleen, Koukkuun. Sen jälkeen on työstetty sooloalbumia.

Ilta on erilainen nuori, sillä hän uskoo albumikokonaisuuksiin ja haluaa sellaisia myös tehdä. Musiikkialalla on pitkään puhuttu siitä, että albumit eivät enää kiinnosta ketään, ja ennemmin kannattaisi julkaista vain yksittäisiä biisejä.

Ilta mainitsee tärkeimmiksi esikuvikseen laulajina vahvaääniset naisdiivat Celine Dionin ja Whitney Houstonin.

– Isosti ja räväkästi laulaminen on se mun juttu. Pitää vetää häpeilemättä ja täysillä.

Tiedossa on jännittävä kevät, sillä uusien biisien äänittely ja muusikon paperit tuottavat paljon kiireitä. Pidemmälle ajalle on myös suunnitelmia. Tavoitteita ei ole asetettu ainakaan liian alas.

– Ehkä ulkomaille joskus. Suomen eturivin artistien joukkoon olisi tarkoitus, Ilta linjaa.

Jaa artikkeli: