Raivoava akka rakkaimmilleen

Aggression sääteleminen on tärkeimpiä tunnetaitoja. Aggression voi valjastaa myös myönteiseksi voimaksi, joka vie ihmistä eteenpäin, kertoo vihaisista naisista kirjan tehnyt psykoterapeutti Heli Pruuki.

Monta lasikattoa vielä särkemättä

Tuomiorovasti Satu Saarinen ja politiikan tutkija Saara Särmä ovat yhtä mieltä siitä, että kirkko heijastaa yhteis­kunnallista kehitystä, mutta ei johda sitä. Vallan paikat ovat edelleen miehillä.

Dramaattiset naiset Raamatussa

Laulajasiskokset Monica ja Ami Aspelund nostavat kirkkokonsertissaan esiin vuosituhansien takaiset tapahtumat, jotka vaikuttavat politiikkaan ja uskontojen välisiin suhteisiin vielä nytkin.

Harras epäilijä puolusti köyhiä

Langat käsissään pitävä liikenainen. Seitsemän lapsen yksinhuoltaja. Jumalanpilkasta epäilty kirjailija, jonka iltalukemistoa olivat Raamattu ja Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta. Minna Canthista oli moneksi.

Naisten lisääntymisterveys vaakalaudalla monissa maissa

Konservatiiviseen uskontulkintaan nojaava liike vaikuttaa epä­edullisesti naisten seksuaaliterveyteen. Konservatiiviset liikkeet korostavat perinteisiä perhearvoja eivätkä ota huomioon monimuotoista todellisuutta. Niitä leimaa naisen kontrollointi ja homofobia. Ne ovat saaneet uutta tuulta siipiensä alle presidentti Trumpin valinnan jälkeen.