Hyvää sielulle

Säveltäjä Timo Ruottinen ajattelee, että taide ja uskonto ovat pohjimmiltaan hyvin lähellä toisiaan.

Musiikki soljuu väreinä

Diandra ajattelee, että musiikin kautta voi tehdä paljon hyvää. Lauluissa on usein sanomaa, kuten Uniikin ja Diandran yhteisesti esittämässä Rauhaa-biisissä.

Aulaemännän pesti kuin lottovoitto

Pia Pasanen on toiminut tammikuusta alkaen aulaemäntänä Jyväskylän seurakunnan tiloissa Sepän Kipinässä. Sisäilmaongelmista kärsivälle Pasaselle työskentely uusissa tiloissa on ollut kuin lottovoitto. Iloisena ja sosiaalisena ihmisenä hän nauttii ihmisten kohtaamisesta.

Jälkikäteen huomaa valinneensa oikein

Kari Oja on tehnyt toistakymmentä omakustanneäänitettä. Sokeuduttuaan hän kykenee edelleen tekemään musiikkia tietokoneella. Tietotekniikan kehityksen myötä on avautunut muitakin arkea helpottavia mahdollisuuksia.

Ilta on matkalla parrasvaloihin

Jyväskyläläinen Ilta Fuchs nousi suuren yleisön tietoisuuteen laulaessaan Cheekin kappaleella. Nyt kaksikymppinen laulajatar aikoo kokeilla siipiään omillaan, artistinimellä Ilta.