“Syvällistä sanaa, se on meidän juttu”

Aamuns

Nuoret muusikot haluavat omalla musiikillaan tuoda ihmisten vaikeisiin elämäntilanteisiin ratkaisuja.

Intohimo musiikkiin ja esiintymiseen yhdistää kaustislaisen gospelbändin, Aamunsoiton, kuutta nuorta.
Lead-kitaristi Eero Hietala, yksi bändin alkuperäisjäsenistä kertoo heidän tulevan hyvin erilaisista taustoista, myös musiikillisesti.
– Nuoresta iästä huolimatta, meille kaikille on ehtinyt karttua jo aika laajalla skaalalla hyviä ja myös vaikeita elämänkokemuksia. Se kuuluu musiikissamme. Syvää sanomaa, se on meidän juttu, Eero Hietala tiivistää.
Energisen porukan yhteishenki on rento ja iloinen.
– Haluamme omalla musiikillamme tuoda kuulijoiden elämäntilanteisiin ratkaisuja, Eero Hietala painottaa.
Näistä aineksista ovat syntyneet myös bändin ensimmäiset omat biisit; Reunalla ja Epävarma sydän, sekä uudemmat laulut Mun kaikkeni ja Lähellä Jumalaa.
– Omissa biiseissämme laulamme omasta uskonelämästämme, luomme uuden ihmisen, Eero Hietala sanoo.

— Viedään ilosanomaa Jeesuksesta. Haluamme kertoa laulun sanoin, miten vaikeista elämän risteyskohdista voi selvitä.

Eero Hietala

Aamunsoitto syntyi tammikuussa 2018.
– Oikeastaan se lähti siitä, kun meitä pyydettiin kokoa-maan bändi rippikoulun etukäteispäivään teemalla Jumalanpalvelus tutuksi, ja Annalla oli siitä vastuu, bändin basisti Jenny Kirjava muistaa.
Hänen ja Eero Hietalan lisäksi bändin alkuperäiskokoonpanosta mukana ovat vokalisti Milla Järvelä ja akustista kitaraa soittava Anna Puronaho.
– Veikon halusimme mukaan kun kuulimme sen soittavan niin taitavasti rumpuja, Jenny ja Milla kehuvat bändin kuopusta, Kaustisen musiikkilukioon pyrkivää Veikko Virkkalaa.
– Me ollaan tunnettu perhepäivähoitopaikasta lähtien, Eero Hietala ja Veikko Virkkala lisäävät. Ilmajoelta Kaustisen musiikkilukioon tullut Oona Mansikkamäki tuli bändiin samoihin aikoihin.
Nuoret ovat tutustuneet toisiinsa seurakunnan nuorisotyön vapaaehtoisina ja Kaustisen musiikkilukiossa.
Bändi treenaa kerran viikossa Kaustisella, vaikka kirkon nuorisotyön sosionomiopinnot ovat vieneet Annan Helsinkiin ja yhteisöpdagogin opinnot Oonan Kokkolaan, Centria-Ammattikorkeakouluun.
– Mutta mitä tapahtuu sitten kun Eero lähtee kesällä inttiin, naisten heittämä kysymys jää ilmaan.
Toteutuessaan tulevaisuuden suunnitelmat vievät bändin jäseniä eri suuntiin: Jenny Kirjava tähtää ääniteknikoksi Tampereelta, kitaran soittoa opiskeleva Milla Järvelä valmistuu seurakunnan varhaiskasvatuksen lastenohjaajaksi ensi vuoden jouluna ja jatko-opinnot vievät hänet Tampereelle musiikkiterapian pariin.
Eero suuntaa armeijan jälkeen Tampereen poliisiammattikorkeakouluun.
Ainoa toistaiseksi paikkakunnalle jäävä on Veikko Virkkala, mutta tulevaisuuden suunnitelmat vievät hänetkin Helsinkiin, Pop & Jazz Konservatorioon.

Mutta nyt on hyvä näin. Energia ja ilo rönsyilevät Kaustisen seurakuntakeskuksen Luolassa.
Aamunsoiton tähtäin on – ei enempää eikä vähempää – nousta Suomen gospel-scenen pintaan.
– Tavoite on kova, ja se vaatii paljon työtä, Eero Hietala tietää.
Bändillä on jo sen verran omia biisejä kasassa, että tunnin keikasta puolet on covereita, puolet omia kappaleita.
– Kirjoittelemme omia biisejä kovalla tahdilla. Kaikki kirjoittelevat tekstejä ja sovitukset tehdään yhdessä, Eero Hietala tarkentaa.
– Kun löytää jonkun toisen musiikista sopivan sointukierron, joka jää mieleen soimaan, ja lähtee siihen miettimään omia sanoja, Eero kertaa lauluntekoprosessia.
Inspiraatiota haetaan niin suomalaisilta kuin amerikkalaisilta gospelyhtyeiltä. Oonalle ja Eerolle kolahtavat Ossi Mäki-Reinin ja Perttu Läykin musiikki, Eero mainitsee myös ylivieskalaisen Saven, Oona amerikkalaisen Disciplen sekä ulkomailla keikkaa heittävän suomalaisbändin Park7.
Veikon musiikilliset juuret ovat syvällä kansanmusiikissa, onhan hän soittanut Näppäripelimanneissa nelivuotiaasta lähtien.
– Mauno Järvelä on vaarini, Veikko Virkkala lisää.
Nuori rumpali opettaa nykyään Näppäreiden viikonloppukursseilla ympäri Suomen. 
Oonalle musiikillinen esikuva on Mäki-Reinin, Läykin ja Saven lisäksi helsinkiläinen pop-laulaja ja lauluntekijä Juhani Tikkanen.
– Samoin kokkolalaiskokoonpano Herz inspiroi minua, Oona Mansikkamäki lisää.
Millan musiikilliset vaikuttajat ovat Saven ja Perttu Läykin yhtye kls.

Aamunsoitto etsii aktiivisesti keikkamahdollisuuksia. Yksi sellainen on luvassa Turussa järjestettävillä Maata näkyvissä -festareilla.
– Ainakin jollakin kokoonpanolla osallistumme festareiden open stagelle akustisesti. Siellä esiinnyimme myös viime vuoden festareilla, Eero Hietala kertoo.
Kaustisen kirkossa, seurakuntakodilla, Kaustisen Puistogospelissa, päiväkodeissa, leireillä ja yksityistilaisuuksissa esiintynyttä Aamunsoiton voi nähdä joulun jälkeen TV7-kanavalla ohjelmassa, joka on taltioitu Kaustisella heinäkuussa Tule Jeesuksen luo -telttakokouksessa.

— Yhdessä soittaminen on mukavaa ajanvietettä. Tänne tullaan näkemään tuttuja ja soittamaan yhdessä.

Veikko Virkkala

Oma levy on ollut nuorilla muusikoilla usein mielessä, ja sitä on heiltä myös kysytty. Yksi Aamunsoiton tavoitteista onkin päästä äänittämään.
– Omakustanne aluksi, muttei levy-yhtiökään ole poissuljettu, Eero Hietala sanoo.
Soittamisesta ja esiintymisestä nauttivan Aamunsoiton yhteishenki on iloinen ja rento. Taitavat nuoret soittajat selvästi viihtyvät yhdessä.
– Soittaminen ja esiintyminen on meidän kaikkien intohimo. Vaikka ennen esiintymistä on aina jännitystä ilmassa, esiintyessä se purkaantuu ilona. Se, että saamme esiintyä yhdessä, kenelläkään ei ole omaa show’ta, yhteishenki on mahtava, Anna Puronaho iloitsee.
– Kannattaa lähteä keikoillemme kuuntelemaan. Aamunsoitto osaa ottaa ilon irti musiikista, nauraa omille mokilleen. Tämä ei ole meille suorittamista, Eero lisää.
– Ja pitää sitä itseään vähän kehua, kyllä me ollaan hyviä, Oona Mansikkamäki sanoo ja saa muut nauramaan.

Jaa artikkeli:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *