Kilometrejä edessä, tonneja takana

Jouko Iso-Heiniemi ja Aleksi Bäckman istuivat vierekkäin rekan ohjaamoon ja keskustelivat rekkakuskin elämästä. Iso-Heiniemen mielestä tärkeitä on luottamus.

Aulaemännän pesti kuin lottovoitto

Pia Pasanen on toiminut tammikuusta alkaen aulaemäntänä Jyväskylän seurakunnan tiloissa Sepän Kipinässä. Sisäilmaongelmista kärsivälle Pasaselle työskentely uusissa tiloissa on ollut kuin lottovoitto. Iloisena ja sosiaalisena ihmisenä hän nauttii ihmisten kohtaamisesta.

Koko työura hautausmaalla

Mäntykankaan hautausmaa on kasvanut ja muuttunut työnjohtaja Ari Leppämäen työuran aikana huomattavasti. Suuri murros tapahtui vuonna 1995, kun uusi krematorio otettiin käyttöön.

Uusin eväin takaisin töihin

Vuorottelu- ja opintovapaa mahdollistavat työntekijöille hetken hengähdyksen työelämästä. Molemmat vapaat edistävät työssä jaksamista.

Selviytyjät

Jos viime viikkojen uutisia on uskominen, monien elämä kirkastui kevätauringon myötä. Kuvat ja tarinat pihoilta, parvekkeilta ja terasseilta kertoivat, että aurinko paistaa ja kansa nauttii.