Olisi ehkä aika poistua mukavuusalueelta ja miettiä, mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat tässä ajassa.
KIRISTELEE. Pää leviää. Näillä sanoilla moni voi varmasti kuvailla oloaan tällä hetkellä. Korona on koetellut meitä jo reilun vuoden ja osa on tehnyt koko sen ajan etätöitä tai -opintoja. Eniten olen huolissani nuorista ja omasta ikäryhmästäni nuorista aikuisista.
ITSE OLEN siinä onnellisessa asemassa, että saan tehdä lähitöitä. Tapaan ihmisiä päivittäin. Toisen asteen opiskelijat ja korkeakouluopiskelijat ovat olleet vuoden ja yläkoululaiset viime viikot etäopinnoissa. Itsensä johtaminen on haastavaa aikuisillekin, saati sitten nuorille. Heiltä jää saamatta se, mikä kuuluu osana opintoja: kokemukset ja sosiaaliset suhteet. Opinnot eivät ole ainoastaan opintoja, vaan myös sosiaalinen tilanne ja mahdollisesti elinikäisten ihmissuhteiden solmimista.
VIDEOPUHELUT eivät tarjoa samaa kuin aito kohtaaminen. Teamsin nimipallukoiden tuijottelu ei korvaa aitoa ihmiskohtaamista. Toisen ihmisen kuuleminen, näkeminen ja koskettaminen ovat osa ihmisyyttä, niiden puuttuminen altistaa masennukselle. Ihmisen tarvitsee nähdä toisen ihmisen kasvot ja saada niistä jokin reaktio. Vaikka vain pään nyökkäys. Eristäytyminen tuntuu pahalta, koska ihmistä ei ole tehty sellaiseen.
ITSE KAIPAAN läsnäoloa. Iloitsen siitä, jos saan jonkun kaverin kylään ja saan vain olla jonkun seurassa. Koronan leviämisen estotoimissa ei ole otettu huomioon yksinasuvia ihmisiä. “Etäile, äläkä tapaa muita ihmisiä” on ikävä ohje yksin asuvalle ihmiselle, jonka lähimmät ystävät ja perhe asuvat muualla. Suomessa kuitenkin asuu yksin yli miljoona ihmistä. Ei ole ollenkaan ihme, jos ihmiset eivät kykene noudattamaan kaikkia ohjeistuksia. Ihmisen on oman hyvinvointinsa vuoksi nähtävä muita ihmisiä.
MITÄ SEURAKUNNAT voisivat tehdä tässä tilanteessa auttaakseen? Siinäpä hyvä kysymys. Mahdollistaa pienten ryhmien kokoontuminen turvallisesti? Kohdata ihmisiä rajoitusten puitteissa? Ketään ei varmaan kiinnosta tuijottaa ruudulta seurakuntien ohjelmaa, kun on koko päivän tuijottanut tehtävien takia ruutua. Seurakuntien kokoavan toiminnan simuloiminen Teamsissa on konsepti, joka ei enää tässä vaiheessa toimi. Olisi ehkä aika poistua mukavuusalueelta ja miettiä, mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat tässä ajassa. Nyt tarvitaan konkreettisia toimia, eikä jaksuhaleja ja tsemppipuheita. Toivotaan, ettei seurakuntien ainoaksi toiminnaksi jää tämän jälkeen rikkinäisten mielten korjaaminen.
Jaa artikkeli: