Totuuden etsimisen pitkä oppimäärä

Taija ja Jarno Lehtonen seisovat Kymijoen rannalla. Takan näkyy Korian rautatiesilta.

Joskus on kuljettava pitkä matka, jotta saavuttaa etsimänsä. Taija ja Jarno Lehtonen löysivät ylä- ja alamäkien jälkeen vihdoin etsimänsä merkityksen ja tarkoituksen.

LUKIOSSA vuonna 2007 toisensa löytäneet Taija ja Jarno Lehtonen ovat sittemmin kulkeneet yhdessä pitkän matkan totuutta etsimässä. Matkustaminen on ollut keskeinen osa heidän elämäänsä, ja vapaat ovat aina merkinneet lähtemistä uusiin paikkoihin – tavoitteena nähdä ja kokea mahdollisimman paljon.

-Olemme kai aina olleet etsimässä jotakin – seikkailua, vapautta, uusia kokemuksia. Niitä löysimmekin, mutta kaikkein tärkein löytyi vasta myöhemmin.

Vuoden 2017 tienoilla elämä oli mallillaan; oli hyvät työpaikat ja oma koti järven rannalla. Ulkoisesti heillä oli kaikki, mitä he olivat halunneet. Mutta silti heistä tuntui, ettei elämä ja sen tarkoitus voinut olla vain tässä. Sisäinen tyhjyys herätti hengellisen etsinnän ja tarpeen saada vastauksia elämän suuriin kysymyksiin.

– Viiden vuoden ajan etsimme niitä muun muassa self helpistä, mindfulnessista, meditaatiosta ja idän uskonnoista. Ne antoivatkin aluksi paljon, mutta lopulta toivat esiin ihmisen huonoja puolia, kuten minäkeskeisyyden. Koimme myös kasvavamme “henkisessä viisaudessa”.

KAIKKI etsintä johti lopulta isoon peliliikkeeseen; irtisanoutuminen töistä, asunnon myynti ja matkailuauton rakentaminen. Edessä oli kahden vuoden reissu.

Ennen reissua Jarno keskusteli uskovan työkaverinsa kanssa hengellisistä asioista ja sai matkalle luettavakseen Gurun kuolema -kirjan. Suurista epäilyksistä huolimatta Jarno luki sen, ja kirjan sisältö saikin hänet kyseenalaistamaan aiemmat uskomuksensa. Sisäinen maailma synkkeni, kun hän joutui valitsemaan kahden totuuden välillä.

– Lopulta ymmärsin, että Jeesus on ainoa tie ja totuus. Heti sen myötä oloni helpottui ja koin valon tulevan tilalle. Kerroin kokemastani Taijalle.

Taija yllättyi aluksi, mutta kirja ei kuitenkaan herättänyt hänessä samanlaista oivallusta. Jarnon rohkaisemana he alkoivat lukea Raamattua puhelimesta. Kotiinpaluun jälkeen he löysivät Jarnon isovanhempien kätköistä kristillistä kirjallisuutta. Raamatun sisältö ei silti edelleenkään auennut. Seurasi parin vuoden taistelu uskosta.

YSTÄVÄN kannustus ja Aaro Leikkarin kirja ”Että et hukkuisi” sai Jarnon vihdoin vakuuttumaan.

– Kirjassa mainittiin, että Jeesuksen tunnustaminen Herraksi on vaikeaa, jos et usko. Tunnustin uskoni Taijalle ja minut valtasi ilo, rauha ja hyvä olo. Sain kokea voimakkaan Pyhän Hengen kosketuksen.

Seuraavina päivinä Jarno oli valtavan tunteen ja voiman vallassa. Tällöin Raamatun sana aukeni kuin laput olisi otettu pois silmiltä. Lisäksi hänet valtasi syvä huoli ihmisistä, jotka eivät tunne Jeesusta, sekä palava halu todistaa Hänestä. Ja kaikki, mitä yleensä tässä rajallisessa ja maallisessa elämässä tavoitellaan, menetti yhtäkkiä täysin merkityksensä.

Jarnon kokemus sai myös Taijan pysähtymään elämän suurten kysymysten äärelle.

– Se sai minut pohtimaan omaa kohtaloani. Olin aina kuvitellut, että kaikki pääsevät taivaaseen, paitsi oikeasti pahat ihmiset. Aloin ymmärtää, ettei asia ehkä olekaan niin. Silloin oivalsin, että pelastus tulee yksin uskosta Jeesukseen ja rukoilin silloin pelastusrukouksen.

Tämän vuoden tammikuussa Taija ja Jarno lähtivät ensimmäistä kertaa kirkkoon. Käpylän kirkosta alkoi kuin iskusta uusi reissu, joka muutti kaiken. He ovat saaneet elämäänsä uusia ihmisiä ja kokemuksia. Erityiskiitos menee Heljä ja Olavi Mäki-Patolalle.

– Heljä ja Olavi ottivat meidät huomaansa, olemme saaneet heiltä opetusta ja ohjausta. Emme ole jääneet yksin, nyt käymme kristinuskon perusteita käsittelevää Alfa-kurssia. Olemme aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa.

Jarno ja Taija korostavat, että jokainen kokee uskonsa tavallaan. Heidän arvomaailmansa on mennyt päälaelleen siitä, mikä on elämässä tärkeää.

– Olen löytänyt rauhan ja ymmärtänyt anteeksiannon tärkeyden, kuvaa Taija tilannettaan.

Jarno on todella tyytyväinen, sillä reissusta löytyi se, mitä hän on aina etsinyt.

– Olen saanut syntini anteeksi ja minut on vapautettu kaikesta. Nyt on rauha.

Jaa artikkeli: