”On mahtavaa nähdä lapsen kasvu nuoreksi”

Tiina Pihjala nojaa kädellä vihreään tuoliin ja katsoo suoraan kameraan.

Tiina Pihlaja työskentelee Seinäjoen seurakunnassa nuorisotyönohjaajana alakouluikäisten ja erityistä
tukea tarvitsevien lasten parissa.

Pienluokkien lapset oppivat tuntemaan Tiinan erityisesti uskontotunneilta, joita hän käy pitämässä kouluilla kerran kuukaudessa. Tutuiksi tullaan myös tyttö- ja poikaleireillä sekä kehitysvammaisille suunnatuissa selkorippikouluissa.

– Työskentelen 7–20-vuotiaiden kanssa. Nuoriin, jotka lähestyvät 20 ikävuotta, olen tutustunut jo 7-vuotiaina pienluokilla. On mahtavaa nähdä lapsen kasvu nuoreksi ja siitä eteenpäin, hän kertoo.

Pääpaino työssä on erityislapsissa. Tiina on suorittanut työnsä ohella kirkon järjestämät seitsemän erityisnuorisotyön koulutusmoduulia. Tänä syksynä intoa riitti myös yliopiston järjestämän Nepsy-valmentajakoulutuksen aloitukseen.

– Olin jo pitkään miettinyt, että koulutuksesta olisi hyötyä työssäni. Nepsy tarkoittaa neuropsykiatrisia piirteitä. Kohtaan työssäni paljon lapsia, joilla esiintyy näitä piirteitä, hän kertoo.

Käytännössä nepsy-lasten haasteet voivat liittyä arjen pieniin asioihin, kuten siihen, että kuinka päästä ajoissa kouluun.

Tuttu eteläpohjainen mentaliteetti

Tiinan oma polku kulki aikanaan kotipaikkakunnalta Virroilta Pieksämäelle, jossa hän opiskeli Diakonia-ammattikorkeakoulussa nuorisotyönohjaajaksi. Viimeisen työharjoittelunsa hän teki Seinäjoen seurakunnassa. Sen päätteeksi hänelle tarjottiin sijaisuutta, jonka hän vastaanotti sillä ehdolla, että saisi suorittaa samalla loppuun opintonsa. Yhdistelmä onnistui ja Tiinan polku Seinäjoella on jatkunut.

– Seinäjoelle tullessani tunsin kuin kotiin olisin tullut. Pieksämäki tuntui savolaiselta. Vaikka Virrat ei varsinaisesti kuulu Etelä-Pohjanmaahan, on mentaliteetti samanlainen. Viihdyin täällä alusta alkaen, Tiina kertoo hymyillen.

Osasyy viihtymiseen piili tulevassa puolisossa, joka löytyi Seinäjoelta. Perheeseen kuuluu tänä päivänä myös 5-vuotias poika.

Vuosi turvakotiohjaajana

Tiina on työskennellyt Seinäjoen seurakunnassa vuodesta 2007 lähtien. Uutta näkökulmaa työuralle hän sai vuonna 2021, jolloin hän työskenteli vuoden verran turvakodin väkivalta- ja kriisityöntekijänä Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistyksellä.

Kolmivuorotyö oli aihepiiriltään rankka, mutta kokemuksena silmiä avaava ja antoisa. Erityisen kiitoksen Tiina antaa turvakodin työyhteisölle, joka auttaa jaksamaan työssä.

– Turvakodin ihmiset tekevät työtä sydämellään ja ihmisistä välittäen. Kun ihminen saapuu turvakotiin, on hän isossa kriisissä ja takana on ikäviä, pahoja asioita. Suomessa lähisuhdeväkivaltaa kokee noin 10 000 ihmistä vuodessa. Sitä voi kokea ihan kuka vain, omassakin lähipiirissä, Tiina kertoo.

Pestin ja virkavapaan jälkeen Tiina palasi työhönsä seurakunnalle.

Tiina Pihlaja

  • Työskentelen Nuorisotyönohjaajana alakouluikäisten ja erityisvarhaisnuorisotyön parissa Seinäjoen seurakunnassa.
  • Asun Seinäjoella.
  • Vapaa-aika kuluu perheen kanssa.
  • Elämänpolun tiivistys: ”Olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.”

Tiinan polku

  • 1985 syntyy Virroilla
  • 2004–2007 opiskelee Pieksämäellä Diakonia-ammattikorkeakoulussa
  • 2007 aloittaa nuorisotyön Seinäjoen seurakunnassa
  • 2009 saa viran Seinäjoen seurakunnasta alakouluikäisten parissa tehtävästä työstä
  • 2011–2017 suorittaa kirkon erityiskoulutuksen seitsemän eri moduulia
  • 2021 työ Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakoti-yhdistyksellä
  • 2022 paluu Seinäjoen seurakunnan työhön
  • 2022 aloittaa nepsy-valmentaja-koulutuksen työnsä ohella.

Ota puheeksi

Suomi kuuluu lähisuhdeväkivallan kärkimaihin. On tärkeää ottaa asia puheeksi, jos epäilee, että itsellä tai tuttavalla on väkivaltaa lähisuhteessa. Apua tarjoaa esimerkiksi valtakunnallinen auttava puhelin Nollalinja numerossa 080 005 005. Yhteyttä voi ottaa myös Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistyksen 24/7-päivystysnumeroon 050 575 0541.

Kirkon kellot soivat uhrien muistoksi

Valtakunnallisella Valoa, ei väkivaltaa -kampanjaviikolla on 25.11. YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys järjestää päivänä oman tapahtumansa, jota Seinäjoen seurakunta tukee valaisemalla Lakeuden Ristin tornin viikonlopun ajaksi kampanjan teemavärillä oranssilla. Kirkon kellot soivat perjantaina 25.11. niin monta kertaa, kuin kuluvana vuonna on Suomessa ihmisiä kuollut lähisuhdeväkivallan uhreina. Vuosittain luku on noin 20.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2022.

Jaa artikkeli: