”Nuortenillat olivat käänne elämässäni”

Mies seisoskelee kirkon penkkien vieressä.

Vuodenvaihde on kirkkoherra Jukka Salolle erityistä aikaa. Lomapäiviensä ohessa hän hoitaa valmiiksi työtehtäviään, jotka jäävät tällä kertaa viimeisiksi sellaisiksi. Kalenterin tyhjentyessä maaliskuu tuo eteen uuden vaiheen. Kirkkoherra jää silloin virastaan eläkkeelle.

Papin ammatti tuli Jukka Salolle tutuksi jo lapsena. Suvussa oli pappeja oma isä mukaan lukien. Lapsen näkökulmasta ammatti ei ollut paras mahdollinen.

– Kaipasin isää, joka oli työn takia usein poissa kotoa. Työ ajoittui paljon iltoihin ja viikonloppuihin. Ajattelin, etten ikinä ryhtyisi tuohon työhön.

Vaan toisin kävi. Nuortenilloista Seinäjoen seurakunnassa 1970-luvun alussa tuli merkittävä tekijä Salon ammatin valinnalle. Illoissa, joihin Salo osallistui hyvien ystäviensä kanssa, syttyi innostus uskon asioihin. Yhdessä nuoret soittivat myös gospel-yhtyeessä, joka oli siihen aikaan harvinaista. Salo toimi yhtyeen rumpalina.

Vahvasti eteläpohjainen

Teologian opinnot veivät nuoren miehen Helsingin yliopistoon vuonna 1975. Ensimmäiset kolme vuotta hän asui herännäishenkisessä ylioppilaskodissa yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa. Asuinympäristö oli turvallinen ja antoi tukevan jalansijan isossa uudessa kaupungissa. Papiksi Jukka Salo vihittiin vuonna 1981.

– Oli selvää, että palaan Etelä-Pohjanmaalle. Tämä on minun sielunmaisemani ja täällä on sukuni juuret.

Salo tunnistaa itsensä eteläpohjaisten elämäntyylistä, arvoista ja ihmisten tavasta toimia.

– Täällä kun tehdään, niin sitten myös tehdään. Pidän siitä. Jotkut saattavat pitää pohjalaista luonteenlaatua hieman töykeänä, mutta mielestäni se ei ole sitä. Se on suoruutta, jossa asiaan mennään kiertelemättä. Sama pätee ystävyyssuhteissa.

Vahvasti eteläpohjaiseksi Salo tuntee itsensä myös asuinkuntiensa perusteella. Hän syntyi Nurmossa ja muutti lapsena perheensä kanssa ensin Isoonkyröön ja sitten Seinäjoelle. Papin uransa alussa hän työskenteli Kuortaneella, Jalasjärvellä ja sittemmin Seinäjoella. Vuodet 1989– 1993 hän toimi uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa.

– Koulu oli sopivan kokoinen ja työyhteisö sekä oppilaat olivat mukavia. Vuodet olivat hienoja, sain nähdä minkälaista toinen työ voi olla. Olen suositellut sitä monesti ihmisille.

Hän palasi papin työhön Seinäjoen seurakuntaan vuonna 1993. Kirkkoherraksi hänet valittiin vuonna 2012.

Ihmisten kohtaaminen tärkeää

Uransa kohokohtia kysyttäessä Salo on mietteliäs.

– En ole ajatellut uraani erityisinä saavutuksina. Vaiheet ovat tulleet jatkumona. Paikkoja hakiessani olen ajatellut, että minut kutsutaan niihin, jos niin on tarkoitettu. Olen luottanut johdatukseen.

Yli 40 vuoden työuralle on mahtunut paljon tapahtumia. Arjen kohokohdiksi kirkkoherra kertoo hetket, joissa ihmisen on voinut kohdata ja olla mukana elämän käännekohdissa: Rakentaa ilon juhlaa tai antaa tukea hetkissä, joissa elämä on näyttänyt harmaimmat sävynsä.

– Ne hetket ovat isompia kuin oman urani saavutukset.

Vapaa-ajallaan Salo urheilee joukkuelajien parissa. Hän toimi myös pitkään juniorivalmentajana jalkapallossa. Nykyään hän kannustaa lastenlapsiaan urheilun parissa.

Edessä olevan uuden elämän vaiheen Salo ottaa vastaan mielenkiinnolla. Päätös eläkkeelle jäämisen päivästä kypsyi mielessä kesästä lähtien. Virallisesti hän olisi voinut aloittaa eläkkeen jo kaksi vuotta sitten.

– Nyt on aika keskittyä uusiin asioihin. Olen tiedonjanoinen ja erilaisten asioiden seuraaminen kiinnostaa minua. Luen myös mielelläni dekkareita ja koetan ratkaista arvoituksia päässäni, hän tiivistää hyväntuulisena tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Jukka Salo

Työskentelin kirkkoherrana vuodesta 2012 lähtien. Papin työtä olen tehnyt yli 40 vuotta elämästäni. Viralliset eläkepäiväni alkavat 1.3.2023.
Asun Seinäjoella.
Vapaa-aikana pelaan erilaisia joukkuepelejä ja lenkkeilen. Olen kiinnostunut historiasta ja luen mielelläni dekkareita.
Elämässä perhe on lähtökohtaisesti tärkein asia.

Jukan polku

  • 1956 syntyi Nurmossa, kesäkuun lapsena
  • 1970-luvun alussa kävi seurakunnan nuortenilloissa, soitti rumpuja gospel-bändissä
  • 1975 aloitti opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistossa
  • 1981 pappisvihkimys ja aloitti papin työt Kuortaneella
  • 1982-1985 pappina Jalasjärvellä
  • 1986-1989 pappina Seinäjoella
  • 1089-1993 uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa
  • 1993 paluu papin työhön Seinäjoelle
  • 2012 kirkkoherraksi Seinäjoen seurakuntaan
  • 2023 eläkepäivien aloitus

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2023.

Jaa artikkeli: