Lähetystyön vapaaehtoisina Kambodžassa

Nainen ja mies seisovat auringonlaskussa.

Miltä näyttää tämän päivän lähetystyö Kaakkois-Aasiassa? Miten pieni luterilainen kirkko laajenee ja kehittää toimintaansa? Millaista on elää kristittynä buddhalaisessa maassa? 

Olemme Kaisa ja Jussi Luoma ja olimme helmi-huhtikuussa kaksi kuukautta Suomen Lähetysseuran kautta vapaaehtoistyössä Kambodžassa. Kambodža on hieman yli 17 miljoonan asukkaan valtio Kaakkois-Aasiassa Mekongin jokilaaksossa. Levottoman ja väkivaltaisen menneisyytensä takia Kambodža on hyvin köyhä maa, ja 1970-luvun lopulla tapahtuneen kansanmurhan jäljet näkyvät edelleen vahvasti perheissä. 

Päädyimme vapaaehtoisjaksolle Lähetysseuran Lähde liikkeelle -kurssin kautta, jossa saimme tutustua kokonaisvaltaisen lähetystyön ja globaalin kristinuskon teemoihin. Kurssin käytyämme meillä oli mahdollisuus hakeutua vapaaehtoistehtäviin. Kambodžassa oli tarjolla meidän koulutukseemme ja osaamiseemme sopivat vapaaehtoistehtävät, ja näin ollen pääsimmekin helmikuussa matkaan.

Musiikkikoulutuksesta onnistumisen iloa 

Toimimme vapaaehtoisina Kambodžan luterilaisen kirkon parissa, joka on pieni ja nuori mutta dynaaminen ja kasvava kirkko. Kaisa on koulutukseltaan musiikinopettaja ja pääsi siten vetämään kirkon toivomaa musiikkikoulutusta seurakunnissa yhdessä Lähetysseuran työntekijä Tero Ruotsalan kanssa. Musiikkikoulutuksen tavoitteena on vahvistaa seurakuntien työntekijöiden säestys- ja nuotinlukutaitoja. Tuntui merkitykselliseltä päästä kouluttamaan seurakunnan työntekijöille musiikkitaitoja, joita he pääsevät käyttämään omassa arjessaan tästä eteenpäin. Oli tärkeää nähdä ihmisten onnistumisen iloa ja pystyvyyden tunteen lisääntymistä musiikin parissa. 

Joka seurakunnassa jalkapallojoukkue 

Jussi puolestaan on koulutukseltaan teologi ja hänet on juuri vihitty papiksi Tampereella. Kambodžassa Jussi oli mukana kouluttamassa seurakuntien jalkapallovalmentajia, sillä jalkapallo on merkittävä osa Kambodžan luterilaisen kirkon työtä. Jokaisesta kirkon seurakunnasta löytyy vähintään yksi jalkapallojoukkue, ja jalkapallon kautta kirkko tavoittaa paljon erityisesti nuoria tarjoten turvallisen yhteisön harrastamiselle ja hauskanpidolle. Lisäksi saimme olla mukana monissa muissa jutuissa, tutustua Lähetysseuran työhön Kambodžassa, reissata ja ennen kaikkea tutustua paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin. 

Yhdessä tekemisen ja jakamisen voima 

Vapaaehtoisjaksolla parasta ja merkityksellisintä oli tutustuminen paikallisiin ihmisiin sekä yhteisen arjen jakaminen. Kambodžalaisten ystävällisyys ja avoimuus tekivät meihin suuren vaikutuksen, ja saimme aidosti kokea naapureiden ja yhteisöjen tärkeyden sekä yhdessä tekemisen ja jakamisen voiman. Oli myös valtavan inspiroivaa nähdä, miten nuoret ja nuoret aikuiset kantavat vastuuta Kambodžan luterilaisessa kirkossa. 

Suomen Lähetysseuran työ Kambodžassa 

Seinäjoen seurakunta tukee Suomen Lähetysseuran työtä Kambodžassa. Seurakunnan nimikkolähetteinä Kambodžassa työskentelevät Pia ja Tero Ruotsala, joiden ohjauksessa myös Kaisa ja Jussi Luoma toimivat vapaaehtoisjaksollaan. 

Tule kuulemaan lisää Kaisan ja Jussin vapaaehtoisjaksosta ja Kambodžan kirkon kuulumisista Seinäjoen seurakunnan Mission Caféhen, Lakeuden ristin kirkkopihalle tiistaina 14.6. klo 11.30–12 sekä 14–15. 

seinajoenseurakunta.fi/tapahtumat 

Jaa artikkeli:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *