Enemmän kuin ammatti

Kuvassa kolme pappia seisomassa portailla Lakeuden Risti -kirkon edustalla.

Seinäjoen seurakunnan kolme uutta pappia kertovat mitä pappeus heille merkitsee.

Seinäjoen seurakunnan kolme uutta pappia kertovat mitä pappeus heille merkitsee.

Koen pappeuden todella kokonaisvaltaisena, siinä ei ole kyse vain työpaikasta tai tittelistä.

Mikael Tammilehto

MIKAEL TAMMILEHTO: Aloin jo nuorena haaveilla hengellisestä työstä. Kutsumuksen pohtiminen vaati useamman vuoden ja paljon itsetutkiskelua. Unelmanani on rakentaa Seinäjoelle yhteisöllistä, raikasta ja aitoa jumalanpalveluselämää, josta mahdollisimman moni voisi löytää hengellisen kodin.

Koen pappeuden todella kokonaisvaltaisena, siinä ei ole kyse vain työpaikasta tai tittelistä. Siinä on kyse kutsusta ja kutsumuksesta, siitä, että saan palvella lähimmäisiä pappina, omalla persoonallani ja lahjoillani. Saan olla työkseni kertomassa siitä ilosanomasta, joka tuo elämälle merkityksen ja ilon, ja joka vie kerran taivaaseen.

Haluan tehdä työtä nöyrällä mielellä, mutta pitää rohkeasti evankeliumin ilosanomaa esillä sekä ovet kaikille auki seurakuntaan.

Liisa Loiri

LIISA LOIRI: Työskentelin lähes kolmekymmentä vuotta opettajana. Kutsumukseni papin työhön kypsyi noin viiden viime vuoden aikana. Pappeus ei ole minulle vain ammatti, vaan kutsumus ja kutsu Jumalan työntekijäksi, ihmisten palvelijaksi. Kun minut vihitään papiksi, tulen olemaan pappi aina. On hienoa saada työskennellä kaikenikäisten ihmisten kanssa – kasteesta hautaamiseen. Saan olla jakamassa ihmisten iloja ja suruja, arkea ja juhlaa.

Haluaisin olla rinnalla kulkija, tukija ja apu eri ikäisille ihmisille. Haluan tehdä työtä nöyrällä mielellä, mutta pitää rohkeasti evankeliumin ilosanomaa esillä sekä ovet kaikille auki seurakuntaan. Haluan myös omalta osaltani olla vaikuttamassa siihen, että kirkolliset toimitukset – esimerkiksi kasteet, avioliittoon vihkimiset ja hautaan siunaamiset – olisivat niitä koskettaville ihmisille ainutlaatuisia ja kauniita.

Kun astun huoneeseen papin vaatteissa, edustan kirkkoa jo ennen kuin avaan suuni ja kerron olevani kristitty.

Vilma Saarinen

VILMA SAARINEN: Kirkko ja entiset kotiseurakuntani ovat olleet minulle rakkaita yhteisöjä rippikoulustani lähtien. Lukion uskonnonopettajani sai minut innostumaan uskonnontutkimuksesta, joten hain ja pääsin opiskelemaan teologiaa.

Pappisvihkimyksessä minua puhuttelivat polvistuminen kirkkotekstiilien pukemisen jälkeen, aivan kuin kasukan paino olisi painanut minut polvilleni, ja sanat “kolmiyhteinen Jumala pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla”. Ymmärrän olevani papin tehtäviin erotettu kirkon palvelija, jonka avuksi on huudettu Pyhää Henkeä. Kun astun huoneeseen papin vaatteissa, edustan kirkkoa jo ennen kuin avaan suuni ja kerron olevani kristitty.

Kuvassa kolme pappia seisomassa portailla Lakeuden Risti -kirkon edustalla.
Mikael Tammilehto aloitti pastorin tehtävät Seinäjoen seurakunnassa toukokuun alussa.
Liisa Loiri (vas.) ja Vilma Saarinen vihittiin Seinäjoen seurakunnan papeiksi toukokuun puolivälissä.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 3/2021.

Jaa artikkeli: