“Uskomme kumppanuuteen lähetystyössä”, sanoo tuore lähetysjohtaja Daniel Nummela

Profiilikuva Daniel Nummelasta

Daniel Nummela aloittaa virallisesti Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähetysjohtajana vuoden 2021 alussa. Kirkkomme Lähetys kyseli Danielin ajatuksia uuden tehtävän edessä.

Olet hiljattain aloittanut uudessa tehtävässä yhden kirkon lähetysjärjestön johtajana. Kuka olet, ja mistä tulet tähän tehtävään?

Olen 38-vuotias pastori, lähetystyöntekijä sekä perheen isä. Perheeseeni kuuluu aviopuoliso Mari sekä kolme kouluikäistä lasta. Vuosina 2009–2019 perheemme oli lähetystyössä Japanissa. Toimin siellä pienen seurakunnan kirkkoherrana ja työalueemme esimiehenä. Vaikutin myös paikallisessa luterilaisessa seminaarissa ja opetin raamattukoulussa.

Mitä työhösi kuuluu? Mikä työssäsi innostaa eniten? Mikä siinä on haastavinta?

Aloitin lokakuussa 2020 lähetysjohtajan sijaisena. Virallisesti astun Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen lähetysjohtajan tehtävään 1.1.2021. Lähetysjohtajana johdan koko liikettämme. Toisin sanoen vastaan liikkeemme toiminnasta kotimaassa ja ulkomailla sekä esimerkiksi liikkeemme teologisesta linjasta.

Sääntöjemme mukaan liikkeen tarkoituksena on edistää Jumalan valtakunnan leviämistä sekä oman kansamme että muiden kansojen keskuudessa johdattamalla ihmisiä Kristuksen tuntemiseen ja ohjaamalla heitä kasvamaan uskossa sekä toimimaan Jumalan valtakunnan työssä.

Evankeliumi innostaa minua. Olen innostunut myös siitä, että saan työni kautta tavata ja rohkaista monenlaisia ihmisiä ympäri Suomea ja maailmaa. Haastavinta on tässä vaiheessa nousta tehtävän vaatimalle tasolle – meillä on tällä hetkellä käynnissä useita aikaa vieviä muutos- ja uudistusprosesseja.

Kirkolla on kaikkiaan seitsemän lähetysjärjestöä, joiden kanssa kirkko on sopinut ns. perussopimuksen. Mitä erityislaatuista omassa järjestössäsi ja sen työssä on verrattuna muihin?

Kansanlähetys on enemmän kuin järjestö. Kansanlähetys on kansanliike. Toiminnassamme on koko historiamme ajan punoutunut vahvasti yhteen työ kotimaassa ja ulkomailla. Kansanlähetys ei toimi vain ulkomailla, vaan teemme laajaa opetus- ja evankelioimistyötä ympäri Suomea.

Samalla me olemme erityisesti lähettejä lähettävä järjestö. Myös tulevaisuudessa haluamme profiloitua järjestönä, joka lähettää lähetystyöntekijöitä maailmalle.

Uskomme kumppanuuteen lähetystyössä sekä siihen, että lähettien lähettäminen, jota yhteistyökirkot meiltä pyytävät, sitouttaa meidät liikkeenä vahvemmin ja määrätietoisemmin lähetyksen asiaan.

Mistä haet työhösi intoa ja virkistystä? Mitä lukijat eivät ehkä sinusta tiedä?

Harrastin lukioikäiseksi saakka kilpaurheilua, erityisesti alppihiihtoa. Iän myötä olen ymmärtänyt myös kuntoliikunnan, esimerkiksi kävelyn, arvon. Nykyään hölkkäily kotimaisemien poluilla on pääasiallisin liikuntamuotoni. Monesti kirkkaimmat ajatukset syntyvät pitkällä juoksulenkillä, kun ajatukseni saavat tuulettua vapaasti. Pidän edelleen erityisesti lumisista talvista ja haaveilen, että tänä talvena pääsisin myös hiihtämään.


Loppuviikosta voit lukea Kirkkomme Lähetyksestä Daniel Nummelan ajatuksia siitä, miten Kansanlähetyksen näky kirkon missiosta suhteutuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaukseen Yhteinen todistus.

Jaa artikkeli: