”Tätä juttua ei kannata missata!”

Maria Mountraki Ghanassa Christian Globa Forumin kokouksessa

Maria Mountraki on ortodoksikristitty, jonka ekumeenisuudesta kertovat monet hänen kotimaiset ja kansainväliset luottamustehtävänsä ekumeenisissa järjestöissä. Maria on ollut toukokuusta 2023 Suomen ev.-lut. kirkon Kirkkohallituksen ulkoasiain osastolla Kirkon lähetystyön keskuksessa, pääasiallisena tehtävänään toimia ev.-lut. kirkon kansainvälisten lähetyskumppanuusneuvottelujen määräaikaisena projektikoordinaattorina. Kirkkomme Lähetys haastatteli Mariaa.

Kirkon kansainväliset lähetyskumppanuusneuvottelut pidetään elokuun viimeisellä viikolla Hotelli ja kulttuurikeskus Sofiassa Helsingin Vuosaaressa, Lähetyskumppanuusneuvottelut on kirkon vuoden 2024 tärkein kansainvälinen tapahtuma. Kyseessä on ev.-lut. kirkon tärkein kansainvälinen tapahtuma tänä vuonna. Paikalle saapuu n. 40 kumppanikirkkojen ja -järjestöjen edustajaa samoin kuin huomattava määrä muiden luterilaisten kirkkojen edustajia, mm. piispoja, samoin kuin Kirkkojen maailmanneuvoston, Luterilaisen maailmanliiton ja Euroopan kirkkojen konferenssin pääsihteerit.

Maria Mountraki, kerro kuka olet?

Olen Maria Mountraki ja tällä hetkellä työskentelen Kirkon lähetystyön keskuksessa projektikoordinaattorina. Elämänpolkuuni mahtuu kaikenlaista ja johdatus varmasti osaltaan ollut siinä mukana. Olen ortodoksikristitty ja ortodoksisuus on aina ollut jotenkin läsnä elämässä, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Lähdin opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa ja valtio-oppia Lontooseen lukion jälkeen ja siellä huomasin, että kaipasin opinnoissa ja elämässäni enemmän kirkkoa. Opintojen aikana mietin, miten kansainvälisissäkin valtioiden keskinäisissä suhteissa uskonnoilla on jokin rooli ja se lopulta vei minut opiskelemaan Helsingin yliopiston maisteriohjelmaan ”Religion, Conflict, and Dialogue” ja valmistumaan teologian maisteriksi. Molempien opintojen aikaan olin aktiivinen Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) kansainvälisten asioiden komissiossa ja muissa KMN:n työryhmissä. Nämä luottamustehtävät toivat minulle todella paljon motivaatiota keskittyä ekumeniaan ja halua tehdä työtä kirkolle. Valmistumiseni kesti pitkään erilaisten työpätkien vuoksi, mutta kun valmistuin lopulta, sain kutsun sijaisuuteen Kirkkohallituksen ulkoasiain osastolta teologisten asiain yksikössä. Viihdyin työssäni hyvin ja hain sen vuoksi osastolta Kirkon lähetystyön keskuksesta määräaikaista projektikoordinaattorin tehtävää, jossa nyt työskentelen.

Mitä työhösi kuuluu?

Erityisenä vastuualueenani on toimia kirkon kansainvälisten lähetyskumppanuusneuvotteluiden projektikoordinaattorina. Se tarkoittaa kirkon lähetyskumppanuusneuvottelujen suunnittelu-, viestintä- ja tapahtumakoordinointia ja hankkeeseen liittyviä asiantuntijatehtäviä. Sen lisäksi minulla on laajasti erilaisia muita tehtäviä ulkoasiain osastolla viestinnän, kansainvälisyyden, nuorten, ekumenian ja kirkkoliittojen parissa. Lähetyskumppanuusneuvottelujen valmistelu on ollut minulle paraatipaikka nähdä koko luterilaisen kirkon lähetystyön kentän laajuus Suomessa ja osaltaan myös oppia sitä, mitä lähetystyö on Suomen ulkopuolella, kun vieraamme saapuvat Suomeen elokuussa. Projektin vetäminen on ollut itselleni uusi haaste, joka oli hieman pelottavakin ottaa vastaan. Kirkon kärkihanke kuulostaa isolta! Projektissa parasta on se, että se menee koko ajan johdonmukaisesti eteenpäin ja työn tulokset tulevat näkyviin koko ajan paremmin. Parasta työssäni eivät ole budjetit eivätkä raportit, mutta ne ovat kuitenkin tärkeä osa kokonaisuutta ja niiden puitteissa pyritään tekemään niin vaikuttava tapahtuma kuin mahdollista.

Mikä kiinnostaa kirkon kansainvälisessä työssä?

Minua on aina kiinnostanut kansainvälisyys ja syy miksi lähdin opiskelemaan Lontooseen, olikin juuri siinä, että pääsisin kokemaan aidosti miltä tuntuu olla kansainvälisessä ympäristössä. Olen itse kahden kulttuurin ja maan kansalainen, joten ajatus siitä, että olemme myös kirkkona osa suurempaa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa, ei ole minulle vieras. Jumala on luonut jokaisen ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Minulle tämä merkitsee sitä, että vaikka valtioiden rajat ovat meille tarpeellisia, olemme kuitenkin Kristuksessa yhtä. Meidän tulee iloita moninaisuudestamme, mutta samalla muistaa myös globaali vastuumme toimia oikeudenmukaisesti ja kestävästi.

Mitä ajattelet lähetystyön asemasta kirkossa ja seurakunnissa?

Lähetystyö saatetaan nähdä vanhojen mielikuvien valossa eikä lähetystyön rakenne ole varmasti monelle seurakuntalaiselle kovin selvä. Tähän haluaisin saada muutoksen ja toiveena onkin, että tällaisena vuonna, kun kokoamme kumppaneitamme ympäri maailman Suomeen lähetyskumppanuusneuvotteluihin, pääsemme päivittämään mielikuvia kumppanien avulla. He ovat oiva esimerkki siitä, mitä on nykyaikainen lähetys – se on kumppanuutta ja yhteistyötä koko maailmanlaajan kirkon ja ihmisten hyväksi. Se on välittämistä juuri niistä, jotka ovat haavoittuvimmassa asemassa, se on rauhanrakentamista ja elämistä arvojemme mukaan.

Mitä toivot tapahtuvan kirkon kansainvälisissä lähetyskumppanuusneuvotteluissa elokuussa?

Elokuussa pidettävät lähetyskumppanuusneuvottelut ovat koko kirkon tapahtuma, jossa pääsemme päivittämään ajatuksiamme kumppanuudesta sekä lähetyksen tulevaisuudesta. Kansainvälisyys, lähetys ja ekumenia tulevat keskiöön elokuussa ja tarkoituksena onkin tuottaa myös materiaalia seurakuntien käyttöön, jotta keskeiset ajatukset tulevista kumppanuusneuvotteluista jalkautuisivat myös seurakuntien elämään. Iloitsen suuresti kumppanien vierailujen määrästä ympäri Suomea heti lähetyskumppanuusneuvotteluiden jälkeen.

Projektikoordinaattorina toki toivon, että käytännön järjestelyt sujuvat, yllätysten määrä pysyy kohtuullisena ja kaikki osallistujamme pääsevät mielenkiintoisten aiheiden pariin ilman huolia!

Mitä haluat sanoa tämän jutun lukijoille?

Suosittelen ehdottomasti seuraamaan lähetyskumppanuusneuvotteluita striimin välityksellä Kirkon Youtube -kanavalta. Ohjelmamme on julki kirkon verkkosivuilla Programme – EVL Plus ja sieltä pääsette jo nyt innostumaan mielenkiintoisista puheenvuoroista ja paneeleista. Tätä juttua ei kannata missata!

TEKSTI: Maria Mountraki
JOHDANTO JA KYSYMYKSET: Risto Jukko
KUVA: Global Christian Forum

Jaa artikkeli: