Seurakunnallamme ei ole evankelioivaa piiloagendaa, vaan tavoitteena on osoittaa rehellistä rakkautta, , kertoo Malesialainen Alex Lim, 29.
Kuulun kotimaassani Malesiassa kahteen vähemmistöön. Olen etnisesti kiinalainen ja kristitty. Lapsuudenperheessäni harjoitettiin kiinalaista kansanuskoa.
Seurakuntani Bangsar Lutheran Church toimii Kuala Lumpurin keskustassa. Seurakuntamme jumalanpalveluksiin osallistuu enimmillään sata henkeä. Lähes kaikilla on joku tehtävä. Toiset avustavat jumalanpalveluksissa, toiset keittiössä, toiset huolehtivat kirkon puutarhasta.
Minä johdan lukutaitoprojektia kirkkomme muslimienemmistöisessä naapurustossa. Monet meistä ajattelevat, että kristittynä eläminen ei ole vain kirkonpenkin lämmittämistä, vaan se on vastuun kantoa. Seurakuntamme on pieni, mutta pidämme sen mielellämme pienenä.
Epäilijöiden päällikkö
Seurakunnallamme ei ole evankelioivaa piiloagendaa, vaan tavoitteena on osoittaa rehellistä rakkautta. Seurakunnassa on eri-ikäisiä jäseniä. Nuoria aikuisia on liki puolet ja lapsia viidesosa.
Liityin seurakuntaan kaksi vuotta sitten. Muslimiystävän kautta tutustuin seurakuntamme pastoriin Sivin Kitiin, joka kuvailee itseään ”kaikkien epäilijöiden päälliköksi”. Luterilainen seurakunta tarjosi minulle yhteisön, jossa voin pohtia minua vaivanneita kysymyksiä sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja köyhyydestä.
Valmistuttuani juristiksi toimin kaksi vuotta vapaaehtoisena opettajana köyhän asuinalueen koulussa. Oppilaiden rankat elämäntarinat vaikuttivat vahvasti uskooni. Rukoilin oppilaitteni puolesta, mutta se ei auttanut. Tuskin koskaan saan vastauksia mieltäni vaivaaviin kysymyksiin, mutta ainakin olen aloittanut matkanteon.
Yksisarvisia taivaassa
Kun olin lapsi, koulukaveri pyysi minut mukaan pyhäkouluun. Hän kysyi, haluanko päästä taivaaseen. Kysyin, onko taivaassa yksisarvisia. Kaverin mukaan siellä on kaikkea.
Kun olin 11-vuotias, isäni ymmärsi, että olin vakaasti päättänyt ryhtyä kristityksi. Isä ei hyväksynyt sitä. Hän pakotti minut lopettamaan pyhäkoulussa käymisen. Yläkoulussa osallistuin kristilliseen koululaispiiriin, mutta isä kielsi sielläkin käymisen. Hän uhkasi heittää minut ulos kotoa. En antanut periksi ja lopulta hän myöntyi. Myös veljeni on kristitty. Vanhempamme ovat hiljalleen hyväksyneet ratkaisumme, mutta suhteet eivät ole ennallaan.
Koen oloni epämukavaksi liian valmiiden vastausten ääressä. Uskon siihen, että Jeesus on tie taivaaseen, mutta liika varmuus pelottaa minua.
Jaa artikkeli: