Anjeline Okola toimii ekumeenisen vammaisten ihmisten vaikutusverkoston (EDAN) kansainvälisenä koordinaattorina. Hän osallistui viime syksynä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyskumppanuusneuvotteluihin. Okola haastaa meitä Pietarin tarinan kautta huomaamaan sitä, missä me voisimme kirkkoina olla yhä avoimempia erilaisuudelle ja huomata heidät, jotka suljemme ulos epähuomiossa tai tarkoituksella.
Maailmalla surraan toisen pääsiäispäivän aamuna menehtynyttä paavi Franciscusta, joka tunnettiin nöyryyttä ja vaatimattomuutta korostavana kirkon johtajana, joka puhui maahanmuuttajien ja kärsivien puolesta. Argenttiinalaissyntyinen Jorge Mario Bergoglio muistetaan modernina paavina, joka korosti uskon ydintä ja nöyryyttä myös lähetysnäyssään. Katolisen lähetystyön ytimessä toimii Pontificial Mission Societies, joka toteuttaa lähetystehtäväänsä paikallisen ja universaalin kirkon rajapinnassa.
Kiinnitin huomioni kolonisaatioon ensimmäisen kerran koulussa. Piirretty kuva oli varsin yksinkertainen ja pelkistävä: eurooppalaiset valloittivat maailmaa, veivät sivistystä, mutta samalla hallitsivat valloittamiaan alueita. Tämä kuulosti seikkailulta ja monenlaiset kolumbukset tuntuivat sankareilta. Sitten alettiin puhua imperialismista ja sankarikuva sai kolhuja. Kolonisoidut maat kuitenkin itsenäistyivät, osin melko nopeaan tahtiin. Miksi yhä puhutaan dekolonialismista ja vieläpä sen purkamisesta. Yksi oleellinen kysymys on, miten meidän tulisi kirkkona ja kristittyinä suhtautua tähän kaikkeen.
Lausannen liike on nimitys herätyskristillisten järjestöjen, kirkkojen ja verkostojen muodostamalle globaalille evankelioimista korostavalle liikkeelle. Se täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko osallistui liikkeen neljänteen ja samalla juhlakongressiin Soulissa syyskuussa. Jukko kertoo tässä kongressin annista.
