Jotain arkea pyhempää

Joulunviettotavat muuttuvat, mutta sanoma säilyy. Uskonnollinen kasvatusvastuu siirtynee koululta kirkolle ja kodille.

Jyväskylällä pyyhkii nyt hyvin

Kaupunginjohtaja Timo Koiviston vapaa-aikaan kuuluvat liikkuminen, lukeminen ja puuhastelu perheen kanssa. Paras tapa rentoutua työpäivän jälkeen on urheilulehtien lukeminen.

Tuleehan se joulu tekemättäkin

Pakina. Kun ikää tulee riittävästi, joulukiireet menettävät merkityksensä. Ei enää hikihatussa juoksentelua kaupoissa juuri silloin, kun siellä on ruuhkaisinta. Saa ottaa rennosti ja keskittyä verkkaiseen joulutunnelmaan. Joulu tulee tekemättä ja ihan itsestään.

Äidinkielenä viittomakieli

Kuurojen ja huonokuuloisten arkea helpottavat tulkkipalvelut ja tekniset apuvälineet. Korjattavaa riittää silti.

Jäppinen tekee takarivin poikia

Nukketaiteilija Arja Jäppisen työt syntyvät työhuoneen hämärässä Nenäinniemessä. Nukentekijä on paitsi kuvanveistäjä, myös moniosaaja. Joulunäyttelyn nuket ovat tänä vuonna laulavia päitä.

Jälkikäteen huomaa valinneensa oikein

Kari Oja on tehnyt toistakymmentä omakustanneäänitettä. Sokeuduttuaan hän kykenee edelleen tekemään musiikkia tietokoneella. Tietotekniikan kehityksen myötä on avautunut muitakin arkea helpottavia mahdollisuuksia.

Hattu päästä sankarin muistoksi

Tänä itsenäisyyspäivänä vietetään erityisiä kunniavartiohetkiä. Sankarihaudoilla kaatuneille kunniaa tekevät sodassa kuolleiden ikäiset nuoret miehet. Aleksi Ala-Uotila, 18, on yksi vapaaehtoisista.

Paluu kotikonnuille uusin haavein

Laura Kaartiselle musiikki on sekä työ että harrastus. Hän muutti syksyllä perheensä kanssa pääkaupunkiseudulta takaisin lapsuudenkotiinsa Vaajakoskelle. Muuton myötä avautui uusia mahdollisuuksia miettiä musiikinopettajan työkuvioita aivan uudelta pohjalta.