Nuorten äänellä

Vaikuttajaryhmäläiset haluavat lähteä kouluihin kertomaan seurakuntavaaleista.

Jumppaava ilontuoja

”Moni laittaa muut itsensä edelle,vaikka kaiken pitäisi lähteä ensin itsestä ennen kuin voi huolehtia muista”, Aleksi Noponen sanoo.

Monella äänellä

Seurakuntavaaleissa äänioikeus on jo 16-vuotiailla. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä.

Lähetys mukana Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä

Neljännet Teologian ja uskonnontutkimuksen päivät järjestettiin Helsingin yliopistossa toukokuun toisella viikolla teemalla ”Uskonto ja teologia epävarmuuksien aikoina”. Lähetystyö oli päivillä esillä muun muassa kahdessa sessiossa, joissa käsiteltiin ekumenian ja missiologian haasteita polarisoituneessa maailmassa. Sessioissa käsiteltiin kasvavia kirkkoja, tekoälyä, suomalaista lähetyskannatusta, Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologiaa, ekumeenista missiologiaa ja dekolonisaatiota. Esitelmiä pitivät Matti Repo, Miikka Ruokanen, Risto Jukko, Johanna Björkholm-Kallio, Jaakko Rusama, Brita Jern ja Ida Heikkilä. Tässä artikkelissa tarjotaan muutamia poimintoja päivien aikana pidetyistä lähetysaiheisista luennoista.

Kirkon lähetystyön toimikunta ja lähetysjärjestöt aktiivisesti mukana kirkon käynnissä olevassa strategiaprosessissa

Kirkon ja lähetyksen suhde on osa kirkon olemusta ja sitä on syytä tarkastella ja arvioida jatkuvasti osana aikamme kristillisyyttä. Miten voimme vahvistaa kirkon olemusta ja lisätä sen tavoittavuutta nykymaailmassa? Mikä puhuttelee nuoria? Miten annamme tilaa lapsille? Ja miten pysymme evankeliumin toivon ja pelastuksen sanoman lähettiläinä sotien, köyhyyden, ilmastonmuutoksen ja pahuuden runtelemassa maailmassa? Kirkon lähetystyön toimikunta ja sopimusjärjestöt muistuttavat lähetystyön sanoittamisen tärkeydestä kirkon strategiassa vuosille 2027–2032.

Nepal Yhteisvastuu-keräyksen kohteena

Nepal on Kirkon Ulkomaanavun (KUA) tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen esimerkkikohde. Maa tunnetaan paitsi rikkaasta kulttuuristaan myös äärimmäisestä köyhyydestä.