”En ole koskaan tuntenut teitä” – raamattupohdinta

Mitä tarkoittaa Jeesuksen varoitus “En ole koskaan tuntenut teitä” (Matt. 7:23) maailmassa, jossa usko ja valta kietoutuvat yhteen? Tämä teksti pohtii, kuinka Raamatun sanoma haastaa tekopyhyyden ja kutsuu meitä toimimaan sorrettujen puolesta – ei imperiumien hyväksi. [Tämä kirjoitus sopii hyvin myös neljännen joulupäivän eli viattomien lasten päivän teemoihin. Betlehemin lastenmurha on liiankin totta myös tänään. suom. lisäys]

Tilaa ilosanomalle – neljännen adventin kutsu

Neljännen adventin jälkeinen viikko on täynnä tiivistynyttä odotusta. Joulu on jo aivan lähellä, mutta aivan vielä emme ole perillä. Elämme välitilassa, jossa katse on jo kohti seimeä, mutta sydän on yhä matkalla. Juuri tämä hetki kutsuu meitä pysähtymään ja kysymään, millaisessa mielen asennossa odotamme Jeesuksen syntymää – ja millaiselle todellisuudelle olemme valmiit avaamaan itsemme.

Ilosanoma kuuluukin syrjästä

Marginaali on vanhastaan ollut se paikka, johon tehdään huomioita varsinaisesta tekstistä. Joskus marginaalissa oleva huomio on avannut myöhemmän lukijan havaitsemaan jotain oleellista itse tekstistä, jotain sellaista, joka muuten olisi jäänyt tajuamatta. Kolmannen adventin evankeliumi on marginaalien, syrjässä elävien vahva kommentti, jota ei kannata sivuuttaa.

Avanto haukkaa ajatukset

Jyväskyläläinen Jenni Tallgren ei ui kesäisin, sillä vedet ovat hänestä silloin liian lämpimiä.

Valkoisesta violettiin – miksi?

Jos olet käynyt kirkossa 2. adventtisunnuntaina, olet ehkä huomannut, että liturginen väri on vaihtunut 1. adventtisunnuntain ilon, kiitoksen ja puhtauden valkoisesta väristä katumuksen, parannuksen ja odotuksen violetiksi väriksi. Violetti väri säilyy kirkossa 2., 3. ja 4. adventtisunnuntaina. Tätä ajanjaksoa nimitetään meillä ns. pieneksi paastoksi. (Ns. suuri paasto puolestaan on keväällä pitkäperjantaita edeltävänä aikana.) Violetti väri kirkossa on hiljainen mutta näkyvä muistutus siitä, että adventin aika on itse asiassa paastonaikaa, joka päättyy jouluun. Tämä kristillinen perinne on pitkälti toista tuhatta vuotta vanha.

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet

Adventin aika on yllätyksellistä aikaa. Odotetaan, suunnitellaan, haaveillaan, valmistellaan ja pohditaan. Takana on vaihtelevan raskas syksy, joka pimeydellään ja koleudellaan pakottaa sekin katsomaan tulevaan. Ensimmäisen adventin iloinen Hoosianna johdattelee meidät vanhan kristillisen perinteen mukaan adventtipaastoon. Jo seuraavana arkipäivänä liturginen väri muuttuu violetiksi, katumuksen ja parannuksenteon väriksi. Kirkkoalttarien kuusi loistavaa kynttilää vaihtuvat kahteen kynttilään, jotka luovat himmeää valoaan odottaen evankeliumin täyttymystä Betlehemin vaatimattomassa seimessä. Palatsit muuttuvat talliksi, kun kaikkeuden kuningas syntyy kansansa keskelle – yhdeksi meistä. Tästä Jumalan pelastussuunnitelma alkaa! Adventin aika kutsuu meidät pysähtymään hälinän keskelle. Tarkastelemaan sisintämme ja kuuntelemaan mitä asiaa Jumalalla on meille. Mitä hän haluaa sanoa tänään?

Joulu alkaa Kauneimmista Joululauluista

Kouvolan seurakunnassa ja seurakuntayhtymän hallintopalveluissa pitkän työuran tehnyt Kirsi Valapuro nauttii seurakuntien vapaaehtoistyöstä ja musiikkitarjonnasta.