Paikka luovuudelle ja yhteistyölle

Studiotiimi työn touhussa studion sohvilla iloisin ilmein.

Videohartaudessa katsojaan luodaan intensiivinen yhteys ja pyritään puhuttelemaan juuri häntä.

Jyväskylän seurakunta on harppaamassa videotuotannossa uuteen aikakauteen Mäntykankaalle rakennetun studion myötä. Kaikkia studion tarjoamia mahdollisuuksia ei vielä ehkä osata edes ajatella, mutta ensimmäinen oma ohjelmaformaatti on jo luotu ja ensimmäiset videot kuvattu.

– On jännittävää olla uuden äärellä ja nähdä, mitä osaaminen ja innostus synnyttävät. Studio mahdollistaa monenlaista luovaa toimintaa yhdessä nuorten, vapaaehtoisten ja seurakunnan työntekijöiden kanssa.

Näin kertoo studion ideoinnissa ja toiminnan suunnittelussa tiiviisti mukana oleva seurakunnan tiedottaja, somesuunnittelija Salli Hyttinen.

 Oman videotarjonnan kautta palvelemme entistä monipuolisemmin.

Hän näkee seurakunnan videotuotannon täydentävän ison ja laajenevan seurakunnan toimintaa. Verkkosisällöt palvelevat erityisesti niitä seurakuntalaisia, jotka eivät pysty tai halua osallistua toimintaan muulla tavalla.

– Oman videotarjonnan kautta palvelemme entistä monipuolisemmin ja tavoitamme toivottavasti uusiakin ihmisiä. Monien elämässä verkossa osallistuminen ja kasvokkain kohtaaminen limittyvät luonnolliseksi jatkumoksi toisilleen. Seurakunnankin tulisi toimia näin sujuvasti, Hyttinen toteaa.

Studiossa on kesän aikana kuvattu neljä uudenlaista hartaushetkeä, jotka julkaistaan syksyllä. Sunnuntaivuoro-niminen, noin vartin pituinen videohartaus, koostuu puheesta, rukouksesta ja musiikista. Hartauksia julkaistaan kerran kuussa ja ne ovat katsottavissa Jyväskylän seurakunnan Youtube-kanavalla. Kanavan nimi Henki ja elämä muuttuu, ja kanava alkaa syyskuun alussa toimia nimellä Jyväskylän seurakunta. Kanavalla on tilaajia noin 1 800.

Ensimmäinen Sunnuntaivuoro julkaistaan sunnuntaina syyskuun 22. päivänä. Pastori Miika Mäkinen puhuu siinä rauhasta. Rukouksen pitävät pastori Katja Räsänen ja musiikkikasvattaja Laura Kaartinen. Muusikkoina ovat Ilona Rimpilä, Maria Sahipakka ja Laura Kaartinen. Videoiden teknisestä toteutuksesta vastaavat nuorisotyönohjaajat Pasi Bom ja Toni Launonen sekä siviilipalvelusmies Ilkka Nieminen.

Toivomme seurakuntalaisilta ideoita studion hyödyntämiseen.

Sunnuntaivuoro korvaa kuukaudessa yhden striimatun messun. Muina sunnuntaipäivinä messuja striimataan entiseen tapaan kirkoista eri puolilla Jyväskylän seurakuntaa. Messustriimin osallistuu samanaikaisesti keskimäärin 60 katsojaa ja tallenne kerryttää sen jälkeen muutamia satoja katselukertoja.

– Youtuben analytiikka kertoo, että striimimessuja seurataan keskimäärin noin 15 minuuttia. Osittain siitäkin syystä haluamme nyt kokeilla tuottaa lyhyempiä sisältöjä, Salli Hyttinen selvittää.

Olennainen ero messustriimien ja videohartauden välillä on suhde katsojaan. Messustriimissäkin katsoja toki osallistuu, mutta videohartaudessa katsojaan luodaan intensiivisempi yhteys ja pyritään puhuttelemaan juuri häntä.

– Toivomme seurakuntalaisilta ideoita studion hyödyntämiseen ja palautetta Sunnuntaivuorosta ja muusta tuotannosta. Palautetta voi antaa verkkosivujen kautta ja sitä kysytään tulevaisuudessa myös eri somekanavissa. Kehitämme toimintaa toiveiden mukaan, Hyttinen lupaa.

Jaa artikkeli: