Jääkiekkovalmentajan kaksi maailmaa

Missä on se mies, joka on esiintynyt mediassa kovaäänisenä moottorisahamiehenä? Stereotyyppiset mielikuvat ropisevat roskikseen, kun JYPin päävalmentaja
Petri Matikaisen kanssa istahtaa keskustelemaan arvoista ja elämästä.

Isoja ääniä, ilon kyyneleitä

Gospel on nyt se juttu. Tavoitteena oli perustaa seurakuntaan 50 laulajan kuoro. Lopulta raja jouduttiin vetämään 120 laulajaan.

Katseiden kohteena

”Kerran kaupassa asioidessani vanha nainen tuli voivottelemaan, kuinka hirveätä on olla pyörätuolissa
ja kuinka kauheata elämäni täytyy olla ja mahtavatko vanhempani olla enää elossakaan.”

Sitten eläkkeellä…

Kiireettömiä aamuja sekä aikaa läheisille ja harrastuksille –
tällaisista eläkepäivistä haaveilee työikäinen. Pitääkö mielikuva paikkansa? Kolme eläkeläistä kertoo kokemuksensa.

”Seurakuntaan ei ole kynnystä”

Jyväskylän seurakunta kasvoi vuoden alussa. Joutsalaiset ja toivakkalaiset aikovat säilyttää oman vireän toimintansa. Pienen paikan etu on, että kaikki tuntevat toisensa.

Luistellen lomalle

Mitä aiot tehdä talvilomalla? Mitä suosittelisit Jyväskylään matkaaville? Teimme kyselykierroksen kaupungilla.