Viihdyn kyllä todella hyvin Kortepohjassa. En ole aikaisemmin aikuisena tuntenut naapureitani näin hyvin kuin nykyään.
Olen Jaana Romppainen, 36. Minun pitäisi valmistua fysiikan opettajaksi vuoden sisällä. Opinnoistani puuttuu gradu ja muutama kurssi. Olen tehnyt opintojen ohessa kolme lasta, ja se on vähän hidastanut opiskelutahtia.
Olen ollut opiskeluaikana opettajan sijaisena lukiossa, yläkoulussa ja ammattikoulussa. Nuoret ovat enimmäkseen ihan mukavia. Joskus kimpassa tyhmyys tiivistyy ja sijaisia kiusataan. Nuoret ovat kyllä yksilöinä kaikki mukavia.
Fysiikka ei ole koulussa kauhean suosittua. Perinteisesti opettajat puhuvat ja oppilaat kuuntelevat. Mielestäni interaktiivinen opetus on toimivaa – siinä opiskelijat pääsevät osallistumaan. Oppilaat pitää saada kiinnostumaan ja huomaamaan, että fysiikasta on jotakin hyötyä.
Muutto takaisin Kuopioon
Mieheni valmistui vuosi sitten englanninopettajaksi. Nyt hän on vahtinut kotona lapsia, ja minä olen päässyt opiskelemaan.
Olen asunut suurimman osan elämästäni Kuopiossa. Tapasin miehenikin siellä aikidoharjoituksissa. Muutamme varmastikin jossain vaiheessa takaisin Kuopioon.
Viihdyn kyllä todella hyvin Kortepohjassa. En ole aikaisemmin aikuisena tuntenut naapureitani näin hyvin kuin nykyään. Ilmapiiri on todella hyvä, ja lapsilla on leikkikavereita. Kaikki olennainen on lähellä.
Kortepohjassa ei näy kovin villiä opiskelijaelämää. Luulen, että se villi puoli keskittyy DDR:ään (MNOP-talot). Talossamme on pariskuntia ja perheitä. Öisin huutavat lapset, eivät opiskelijat.
Elämä pienten lasten kanssa on kivaa ja välillä aika rankkaa. Varsinkin keskimmäinen lapsista nukkui todella huonosti. Myös ensimmäisen kanssa heräsin monta kertaa yössä.
Perhekahvilassa saa vertaistukea
Olemme käyneet kaupungin perhekahvilassa Kortepohjassa. Siellä saa vertaistukea, kun tapaa muitakin ihmisiä. Kahvilassa voi jakaa hyviä vinkkejä, miten selviytyä hengissä lapsiperheen arjessa.
Lapset ovat lisänneet kärsivällisyyttäni. Nykyään myös kiinnitän huomiota erilaisiin asioihin – vaikkapa terveyteen. Kun on vastuussa lapsen terveydestä, niin samalla huolehtii itsestäkin vähän enemmän. Lasten kanssa pitää huolehtia myös järkevistä rytmeistä.
Jaa artikkeli: