Linnun laulua ja sihahduksia

Seurakunnan kesäsaari Tuomiojärvellä keräsi testaajilta yhdeksän pintaan osuvat arviot.

Viljami Häyrisellä on suuri kunnia. Hän saa sihauttaa ensimmäisenä.

– Osa saattaa sitten mennä ohi, tuumaa Häyrinen hieman jännittyneenä ennen historiallista heittoaan.

Tähtäys ja osuma eivät voisi olla tarkempia. Suuri kiuas kihisee lupaavasti ja höyry peittää pian näkyvyyden rantaan kokonaan.

Saunan ensimmäisistä testaajista toinen, Peppi Juntunen, seuraa katseellaan kiukaan annin etenemistä.

Viljami Häyrinen ja Peppi Juntunen pääsivät testaamaan Lehtisaaren saunan löylyt.


Viljami Häyrinen vilvoitteli saunan jälkeen Tuomiojärvessä.


– Höyry leviää jännästi, kun tuo päärakennuksen puoleinen ikkuna ei menekään huuruun. On kiva katsoa siitä kesäisiä rantamaisemia, fiilistelee Juntunen.

Jyväskyläisnuoret ovat arvioimassa uudistunutta ja osin modernisoitua Lehtisaarta. Jyväskylän seurakunnan omistama saari sijaitsee Tuomiojärvessä, vain lyhyen venematkan päässä Viitaniemen rannasta. Testaajakolmikko kuuluu myös Jyväskylän seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmään, joten he ovat päässeet seuraamaan myös saareen liittyvien päätösten etenemistä seurakunnassa.

Kun tulipalo tuhosi päärakennuksen ja teki muitakin vahinkoja vuonna 2016, perinteisesti vilkkaalle kesäkohteelle koittivat poikkeusjärjestelyjen vuodet. Sisätilojen puuttuessa toimintaa jatkettiin vuosia muun muassa suuressa teltassa.

Nyt normaali kesäelämä on viimein palaamassa täysimääräisesti luonnonkauniiseen saareen. Seurakunnan työntekijät soutavat vieraita ihmettelemään kokonaan uudistettua kesänviettopaikkaa.

Huomiota herättää varsinkin saaren keskikohdan kummulle kohonnut, arkkitehti Kimmo Kauton suunnittelema uusi punainen päärakennus.

– Päärakennuksen paikkaa vaihdettiin hieman. Vanha, palanut sijaitsi alempana ja uusi tehtiin ylemmäs saarta. Ranta ja näkymät ikkunoista pääsevät nyt paremmin oikeuksiinsa, luonnehtii saaren toiminnasta vastaava ja sen uudistuksiin paljon vaikuttamaan päässyt seurakunnan nuorisotyöntekijä Pasi Bom.

Sonja Paljakka ei ole Häyrisen ja Juntusen tapaan lauteilla, vaan istuu hymyillen ja ulapalle tähyten rantarakennuksen terassilla.

– On tosi rentouttavaa ja rauhoittavaa vain oleskella paikallaan. Kuunnella linnun laulua, tuulta ja veden ääntä, Paljakka tuumailee.

Peppi Juntunen astelee löylyistä terassille vilvoittelemaan.

– Hyvä sauna ja toimiva kiuas. Tulee henkäys kuumaa, muttei kuitenkaan kovaa poltetta voimalla päin pläsiä.

Rennosti pyyhe olalla terassille asteleva Viljami Häyrinen antaa samankaltaisen kuvauksen.

– Hyvä yleissauna. Melko isokin porukka mahtuu samaan aikaan lauteille. Maksimitehoja ei tosin saatu vielä kiukaasta, kun ovi kävi ulos niin tiuhaan, viittaa Häyrinen saunarauharikkureihin, kommentteja ja otoksia poimiviin kuvaajaan ja toimittajaan.

Lehtisaareen vedettiin kolmisen vuotta sitten sähkö sekä rakennettiin vesi- ja viemäriputket. Vanha sauna ja muut rannan rakennukset purettiin kaksi vuotta sitten.

Saarivastaava Bom korostaa, että modernisoinneista huolimatta saaren alkuperäinen tarkoitus on haluttu säilyttää. Paikka on kaupunkimaisesta sykkeestä irtipääsyä, hengellistä syventymistä ja kesäistä rentoutumista varten.

– Jos joku vaikkapa laittaa ääntä kännykästä isolle, niin kyllä me työntekijät kehotamme laittamaan laitteen kiinni. Lehtisaaressa saa jutella rauhassa toisten ihmisten kanssa ja kuunnella vapaasti luonnon ääniä, Bom linjaa.

Vain etäinen humu rantaväylän moottoritieltä kantautuu saaren etelärannan töyräille.

Bom kertaa nuorille saaren historiaa.

– Äänimaisema ei varmaankaan ole muuttunut paljoa siitä, kun Jyväskylän maaseurakunnan kanttori Mikko Sipponen rakennutti tänne 1930-luvulla huvilan.

Lehtisaaresta tuli Sipposen perheen koti reilun vuosikymmenen ajaksi.

– Rospuuttoaikaan oli ehkä vähän vaikea lähteä Taulumäelle urkuja polkemaan, pohtii Bom.

Eläkkeelle jäätyään Sipponen luovutti saaren seurakunnan nuorten käyttöön. Siitä lähtien se on toiminut irtiottopaikkana Jyväskylän keskustan sykkeeseen.

Paljakka, Juntunen ja Häyrinen astuvat sisälle punaisen päärakennuksen suureen saliin. Hirsiset, maalaamattomat seinät, luontoa tulvivat ikkunat ja avara tila hiljentävät testiryhmänkin.

Hetken pohdittuaan kolmikko ryhtyy pukemaan ajatuksiaan sanoiksi.

– Ensifiilis on, että tämä on hyvin kotoisa ja mökkimäinen paikka. Tuntuu yksityisen omistamalta, eikä organisaation, kuvailee Paljakka.

– Ja täällä mahtuu olemaan hyvin isommankin porukan kanssa, vaikka ripariryhmän. Ei tarvitse istua kuin sillit purkissa sadetta pitämässä, kokee Juntunen.

Peppi Juntunen nauttii Lehtisaaren rauhasta.

Kalastaja-Häyrisen katse tähyää kolmiosaisista ikkunoista kohti järven sinistä kimmeltä.

– Luonnon ihasteluksi se menee usein kalastaminenkin. Tuomiojärvi antaa niin huonosti kalaa, hän naurahtaa.

Rakennuksesta hän on toisten arvioitsijoiden kanssa samansuuntaista mieltä.

– Yksityismökiltä tuntuu. Se on ehdottomasti plussaa. Ikkunat ovat niin isoja, että niistä voi vähän uteliaasti seurailla sitäkin, mitä muut saarivieraat ulkona puuhaavat.

Pasi Bom heittää sekaan knoppitiedon.

– Tämä salin avotakka on arvovaltainen. Se on presidentin sukulaisen, peräti pikkuserkku-Stubbin tekemä.

Päärakennukseen mahtuu salin lisäksi pieni keittiötila, työntekijän toimisto ja vessa. Yläkerran parvikerroksessa on myös pienempi yhteinen oleskeluhuone.

– Sopivasti latauspistokkeita kännyköille eri puolilla huonetta, Juntunen havainnoi yläkertaa.

”Tosi kiva hartauspaikka, kun näkee kauaksi”, tuumivat Sonja Paljakka, Peppi Juntunen ja Viljami Häyrinen. Saaren uudistettuja paikkoja esitteli saaresta vastaava Pasi Bom (vas.).

– Joo, ei tule ryysis kuten joskus kun kaikki lataavat puhelimiaan yhdessä kohtaa huonetta, komppaa Paljakka.

– Ohoh, taitaa olla sukupolvikysymys. Itselleni ei ole tullut mieleenkään pohtia pistokkeiden määrää, naurahtaa Bom.

Raati päättelee yläkertatilan soveltuvan erityisen hyvin pienille ripariryhmille, vaikkapa iltahartauksien viettoon tai muuhun rauhoittumiseen.

– Meillä on omalla mökillä samankaltainen parvitila, joten tulee kotoisa ja lämmin olo. Ja puu tuoksuu ihanasti, kuvailee Sonja Paljakka.

Myöhemmässä vaiheessa kesällä Lehtisaareen avautuu myös perinteinen hiljaisuuden niemi, jossa voi käydä hiljentymässä, tarkkailemassa lintuja tai lekottelemassa riippumatossa.

Juhannusaattona niemessä palaa myös kokko, mikäli varoituksia ei ole päällä.

Arviokierros päättyy saaren pitkän eteläsivun hartauspaikalle, jossa on jykevät puiset penkit, yksinkertainen pieni alttari ja risti.

– Tosi kiva hartauspaikka, kun näkee kauaksi. On järveä, puita ja heinikkoa, huokaa Paljakka.

Uudistunut Lehtisaari saa kolmikolta kokonaisuutena hyvät arviot.

– Ysi miinus tai vähintään kahdeksan ja puoli. Vanhoja juttuja on säilytetty mukavasti, kuten palaneen rakennuksen vanhat kivet, jotka on jätetty paikalleen. Vain pihan osittainen viimeistelemättömyys pistää kriittisemmin silmään, arvioi Peppi Juntunen.

Paljakan kouluarvosana on yhdeksän ja puoli.

– Hyvä kokemus, joten varmasti tulee käytyä saaressa uudestaankin.
Häyrisen mielestä kokonaisuus on vahvan yhdeksän arvoinen. Saari on jatkossa hänelle muutakin kuin pakollinen tauko kalojen narraamisesta.

– Kelpaa kyllä rantautua muutenkin kuin vain ukkosta pakoon.

Lehtisaari

Lehtisaari Tuomiojärvellä on avoinna 4.6.–24.8. ti–pe klo 15–21 ja la–su klo 13–21, ma suljettu.

Soudut saareen Viitaniemen rannasta (Viitaniementie) ti–pe tasatunnein klo 15–19 ja la–su tasatunnein klo 13–19. Soudut saaresta pois tunnin välein aina 10 vaille ennen tasatuntia.

Saaressa voi soutuvenekapasiteetin vuoksi vierailla vain 100 henkilöä kerrallaan.

Vierailuaika saaressa on enintään 3 tuntia.

Lehtisaari on päihteetön, savuton alue ja roskaton saari.

jyvaskylanseurakunta.fi/lehtisaari

Viikoittain toistuvat ohjelmat (10.6.–19.8.)

Tiistaisin
Mökkipappi paikalla klo 15–18.
Kesäkerho kouluikäisille 2014–2017 syntyneille lapsille 5.8. asti kesäkuussa tiistaisin klo 15–17 ja heinä–elokuussa klo 13–15. Kerhon teemoina ovat luonto ja retkeily. Kerhopäivinä muun
muassa pelataan ja leikitään ulkona sekä harjoitellaan retkeilytaitoja. Lisäksi tutustutaan
videointiin ja valokuvaukseen. Kerho alkaa Viitaniemen venerannasta ja päättyy samaan paikkaan. Saareen kuljetaan soutuveneillä. Kerho on maksuton. Lisätiedot Vappu Koho 050 595 3947.
Ilm. jyvaskylanseurakunta.fi/lehtisaari/tapahtumat

Keskiviikkoisin
Kesämökkikeskiviikot – yhteistä ohjelmaa kaikenikäisille klo 15–18. Ohjelma vaihtuu viikoittain.

Torstaisin
Mökkidiakoniatyöntekijä paikalla klo 15–18.

Lehtisaaren päärakennus.
Lehtisaaren päärakennus on avara ja valoisa.



Jaa artikkeli: