Ihmisarvon palauttaja

Tansanian Morogorossa lähetystyötä tekevä Hanna Londo auttaa naisia pääsemään irti prostituutiosta.

Jyväskylän seurakunnan nimikkolähettiläs Hanna Londo, 38, kertoo saavansa työssään suurimman onnistumisen tunteen, kun hän näkee paikallisen naisen hymyssä häivähdyksen itsetunnon kohotusta.

Londo työskentelee Tansanian Morogorossa Suomen Lähetysseuran projektissa, joka pyrkii auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia naisia. Nämä naiset harjoittavat prostituutiota, jota kirkko pyrkii hiljalleen kitkemään pois – tai ainakin tarjoamaan naisille vaihtoehdon.

Tarkoitus on valjastaa seudun naiset yrittäjyyteen ja hankkimaan elantonsa muuta kautta kuin myymällä itseään.

– Prostituutio on ollut näille naisille helppo tapa saada rahaa, taustalla on köyhyys. Eikä täällä naisilla ole aina resursseja oikein tehdä mitään muuta, Londo kertoo.

– Mutta se naisten ilo, jonka olen heidän nähnyt tästä meidän projektista saavan, on ollut kyllä niin ihana. Oman itsekunnioituksen takaisin saaminen on todella merkittävä asia, Londo lisää.

Lähetysseuran projektissa on tällä hetkellä kaksi 20-hengen ryhmää. Näille naisille tarjotaan koulutusta ja luodaan edellytykset rakentaa ammatti. Naisille lainataan eräänlainen starttiraha, jonka turvin he voivat ryhmittäin aloittaa liiketoimintansa. Laina kuitenkin pitää hiljalleen maksaa takaisin, työnteolla. Liiketoiminta voi olla vaikka korinpunontaa, kankaanpainantaa tai kanojen kasvattamista, kunhan se auttaa naisia työnmakuun.

– Näiden naisten entiseen elämään on kuulunut tietynlainen häpeä. Mutta meidän projektin ansiosta he voivat mennä kotiin ja sanoa ylpeästi, että ovat tehneet työtä ja ansainneet rahaa, Londo kertoo.

Aivan aukoton systeemi ei kuitenkaan ole. Osa naisista on jättänyt leikin kesken ja palannut prostituutioon. Eräs pienryhmä taasen anasti saamansa avustuksen. Nämä eivät kuitenkaan lannista Londoa, vaan patistavat tekemään entistä enemmän työtä.

Londolle lähetystyö on kutsumusammatti. Ennen Tansaniaa Londo teki lähetystyötään puolisoineen Kambodzassa. Hausjärveltä kotoisin oleva Londo tapasi puolisonsa, tansanialaissyntyisen Denniksen Suomessa. Pian tapaamisen jälkeen he huomasivat olevansa kiinnostuneita lähetystyöstä.

– Minun lähetystyökipinäni on tosin syntynyt Kansanlähetyksen lähetyskeskuksessa, jossa olen ollut mukana aivan pienestä pitäen, Londo kertoo.

Pariskunta päätti mennä vuonna 2012 Lähetysseuran lähetystyökurssille, jonka jälkeen he saivat komennuksen Kambodžaan.

– Meillä oli kyllä koko ajan mielessä, että lähdemme Tansaniaan tekemään tätä työtä, mutta meidän alan työntekijöille olikin kova tarve sitten toisaalla, sosiaalialalle valmistunut Londo kertoo.

Kambodžaan Londot muuttivat vuonna 2013, jolloin perhe oli kasvanut jo kahdella lapsella. Päivätyö löytyi kristillisessä lastensuojelujärjestössä, joka auttoi orpokodissa asuvia lapsia.

– Järjestön syvin tavoite oli se, että orpokodin lapset pääsisivät asumaan perheisiin. Kambodžaan kun oli muodostunut kulttuuri, että lasten on parempi asua orpokodeissa kuin kotona. Suurin osa heistä ei siis ollut orpoja ollenkaan, Londo valistaa.

Londot viettivät Kaakkois-Aasiassa kolme vuotta, kunnes Tansania kutsui. Ensin Tansaniaan muutti Hanna London Dennis-puoliso, jonka Tansanian presidentti John Pombe Magufuli oli yllättäen nimittänyt virkamiestehtävään.

Hanna Londo vietti viimeiset kuukaudet Kambodžassa yksin lastensa kanssa suorittaen lähetystyöjaksonsa kunnialla loppuun, kunnes paikka Tansaniassa yllättäen avautui – ja vieläpä Dennis-miehen synnyinseudulta.

Palaset loksahtelivat paikoilleen ja koko perhe pääsi jälleen olemaan yhdessä. Hannan työ alkoi huhtikuussa 2017 kielikoulun voimin.

– Kun asiat järjestyivät näin upeasti, mietin, että voiko tämä olla tottakaan. Se oli yksi harvoja kertoja, jolloin polvistuen kiitin Jumalaa, Hanna Londo hymyilee.

Vaikka Tansania oli Hanna Londolle entuudestaan tuttu miehensä Dennisin kautta, tulivat jotkut asiat yllätyksenä kansainvälisesti eläneelle suomalaiselle. Naisten asema Tansaniassa ei ole kovin vahva, vaikka hallituksen julkaisemat tilastot kertovat paikoin muuta.

– Sen huomasi jo siitä, että Kambodzassa naiset olivat itsenäisempiä ja liikkuivat itsenäisesti. Täällä sitä ei ole. Ei täällä nainen juurikaan aja edes polkupyörää. Mies tekee perheessä usein päätökset.

– Kyllä Tansaniassa onneksi tapahtuu myös kehitystä tällä saralla, mutta hitaasti, Londo huomauttaa.

Suomessa kerätään kolehtia vuosittain liki 19 miljoonaa euroa. Osa näistä päätyy lähetystyön projekteihin, joista Hanna London koordinoima projekti on yksi. Nykyinen projekti päättyy kuluvan vuoden loppuun mennessä, mutta tarpeesta on syntynyt jatkoprojekti, joka ulottuu vuoteen 2022 saakka.

– Nyt olisi tarkoitus päästä käsiksi myös ennaltaehkäisevään työhön. Yliopistoissa ja yläkouluissa on paljon nuoria, jotka rahoittavat opintojaan prostituutiolla.

– Seuraava askel on myös luoda yhteyksiä paikallisen sosiaalityön kanssa ja tavoittaa ne suurimmassa hädässä olevat.

– Tuntuu, että olen työssäni vasta nyt raapaissut tulitikun. Toivon, että voisin vielä sytyttää jotain suurta.

London tätä nykyä kolmelapsisen perheen aikomuksena onkin hetki hengähtää ja asettua rauhassa aloilleen Tansaniaan.

– Meidän esikoinen kävi ekan kouluvuotensa jopa kolmella eri mantereella, Londo naurahtaa lämpimästi.

– Hän aloitti koulun Kambodzassa, jatkoi sitä Suomessa hetken ja vietti viimeiset kuukaudet siitä kansainvälisessä koulussa Tansaniassa. Meidän elämä on kyllä ollut yhtä matkalaukkuelämää, mutta nyt toivon, että saamme hetken olla täällä ja asettua rauhassa, Londo toivoo.

Lähetysjuhlat ohi – onko lähetys?

  • Innostusta lähetykseen -ilta ke 25.9. klo 18 Kortepohjan seurakuntakeskuksessa.
  • Illassa mukana lähetysteologi Jukka Kääriäinen Kirkon lähetystyön keskuksesta ja palvelupäällikkö Suvimarja Rannankari-Norjanen Suomen Lähetysseurasta. Tilaisuus on avoin kaikille.
Jaa artikkeli: