Pyörähuoltoliikkeissä eletään nyt vuoden kiireisintä aikaa. Monet havahtuvat menopelinsä huoltamiseen vasta, kun pyöräilykelit ovat jo alkaneet.
Kevään nopea eteneminen ja toukokuun lämpimät kelit ovat saaneet pyöräilijät joukolla liikkeelle. Pyöräilykauden alkaminen näkyy myös pyörähuoltoliikkeissä, joissa sesonki on tällä hetkellä kiihkeimmillään.
Monet pyöräilijät havahtuvat usein vasta viime tipassa oman menopelinsä huoltamiseen. Pyörähuoltoliike Huoltopilotissa töitä paiskitaan neljän miehen voimin.
– Vuoden kiireisin aika. Huoltoa joutuu nyt odottamaan kolmisen viikkoa, toteaa mekaanikko Jani Kainulainen.
Kevät on kiireisintä aikaa
Pyörän keväthuolto annetaan yhä useammin ammattilaisen käsiin. Osassa polkupyöriä alkaa olla jo niin paljon tekniikkaa, ettei pyörän perusteellinen huoltaminen onnistu enää kovin helposti omin voimin.
Huoltopilotissa asiakkaina on kaikenlaisia pyöräilijöitä kilpapyöräilijöistä sunnuntaisuhareihin. Heikoimmin pyöristään huolta pitävät nuoret.
– Usein pyörä ajetaan siihen kuntoon, ettei sillä pääse enää eteenpäin. Vasta sitten pyörä tuodaan huollettavaksi, Kainulainen tietää.
– Yleisin ongelma on pyörän puhtaus. Jos pyörää ei pidetä puhtaana, esimerkiksi voimansiirto kuluu ennen aikojaan.
Hyvin huollettu pyörä kestää vaikka kuinka pitkään. Kainulainenkin on huoltanut pyöriä, joilla on ikää jo useampi vuosikymmen.
Menossa on pyöräilybuumi
Menossa on Kainulaisen mukaan varsinainen pyöräilybuumi. Työmatkapyöräily on lisääntynyt ja monet liikkuvat pyörällä ympäri vuoden. Pyörät muuttuvat ja kehittyvät, uusimpana trendinä sähköpyörät ja erikoisleveillä renkailla varustetut ja erityisesti maastopyöräilyyn soveltuvat fatbiket.
Perinteisiin mummopyöriin ei huoltoliikkeissä enää juuri törmää.
– Eipä niihin saa enää kaikkia osiakaan, Kainulainen huomauttaa.
Sähköpyörien yleistyminen näkyy huoltoliikkeissä.
– Ennen huollettavaksi saattoi tulla viisi sähköpyörää vuodessa, nyt vähintään pari pyörää viikossa. Pyörien kalleuden vuoksi niiden kunnossapitoon myös satsataan.
Sähköelektroniikka on tullut osaksi polkupyöriä samalla tavalla kuin autoissa. Se on muuttanut mekaanikkojen työnkuvaa.
– Tieto-taitoa ja sitä myöten koulutusta tarvitaan koko ajan lisää, Kainulainen sanoo.
Jyväskylä on pyöräilykaupunki
Jyväskylää Kainulainen kehuu poikkeuksellisen hyväksi pyöräilykaupungiksi.
– Usein perille pääsee nopeammin pyörällä kuin autolla, ja pyörille löytyy jo hyviä pyöräparkkeja.
Kainulainen tunnustautuu itse huvipyöräilijäksi.
– Nuorempana pyöräilin paljon, mutta nyt enemmän kelin mukaan.
Kun keli on kohdallaan, voi piknikille lähteä vaikka vuoden -94 polttomoottoripyörällä.
– Siinä on grilliperäkärry valmiiksi asennettuna, Kainulainen hymähtää.
Vinkkejä pyöräilijöille
- Pidä pyörä puhtaana.
- Huolehti rengaspaineista.
- Tarkista jarrujen ja vaihteiden toimivuus.
- Älä käytä liikaa öljyä.
- Lataa sähköpyörän akku aika ajoin, myös silloin, kun pyörä on käyttämättäpitkiä aikoja.