Sohvi-aasin tapaamiseen on turha ladata toiveita vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Sohvin omistaja, pastori Johanna Niiles-Hautanen on ihastunut aasien rauhallisuuteen ja nöyryyteen.
– Monet ovat kysyneet, mitä hyötyä Sohvista on. Ei mitään. On suuri ilon aihe, että se vain on. Aasi ei hötkyile eikä tuo omaa viisauttaan esille. Kun Sohvilla on asiaa, se töräyttää sen suureen ääneen.
Jyrkänteiden eläin osaa varoa
Aasit ovat kotoisin jyrkänteisiltä vuoristoalueilta, ja ne ovat oppineet kulkemaan askeleitaan varoen.
– Kun aasi säikähtää, se voi ottaa muutaman askelen ja pysähtyy miettimään, meneekö tilanne ohi vai pitääkö reagoida. Ja yleensä tilanne menee ohi.
Arki aasin kanssa on tasaista. Aamulla ruoka, päivällä ruoka ja ulkoilu hevosen kanssa sekä tallin siivous, illalla ruoka ja päätteeksi tarkistus, että tallissa kaikki on ok. Sohvin pääasiallinen ruoka on heinä ja olki. Herkkupaloja ovat omenat, porkkanat ja leivänpalaset.
Aasit eivät ole tyhmiä. Ne tarkkailevat ihmisten toimintaa ja oppivat vaivihkaa esimerkiksi sen, miten aitauksen portit avataan.
Rooleja Raamatussa
Aasi on raamatullinen eläin. Vanhassa testamentissa aasi yritti viestiä asiaansa profeetta Bileamille, joka ei ymmärtänyt, miksi aasi pysähtyi, vaan löi sitä. Aasi todisti Jeesuksen syntymää, ja adventtina ja palmusunnuntaina kirkoissa kerrotaan, miten Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemin.
– Se oli nöyryyden merkki. Jeesuksen aikaan aasit olivat tavallisten ihmisten kulkupelejä.
Sohvia on pyydetty muun muassa kirkkopuistoon ja Kuokkalan kirkkoon. Ensin pitää kuitenkin harjoitella kuljetuskärryyn menemistä
Jaa artikkeli: