Tekijä: Kirkkomme Lähetys

Suomenruotsalainen lähetyspioneeri: Botolf Bernhard Björklund (1844-1902)

Ensimmäiset suomalaiset lähetystyöntekijät saapuivat Ambomaalle nykyisen Namibian pohjoisosiin vuonna 1870. Nykyisin ylivoimaisesti kuuluisin näistä pioneeriläheteistä on ryhmän nuorin jäsen, Martti Rautanen. Hän työskenteli lähetyskentällä pisimpään, ihan elämänsä loppuun saakka. Muut tuon alkuperäisen lähettijoukon jäsenet ovat jääneet Rautasen varjoon, sillä suomalaisen lähetystyön historiaa koskeva tähänastinen tutkimus on painottunut Rautaseen ja hänen perintöönsä. Ei siis ole kumma, että moni lähetysystäväkään ei tiedä, kuka johti ensimmäisten suomalaisten lähetystyöntekijöiden työtä Ambomaalla. Tähän vaativaan tehtävään oli Suomen Lähetysseuran Helsingissä kokoontuva johtokunta nimittänyt nuoren Botolf Björklundin. Tämä käsillä oleva lyhyt teksti pyrkii pintapuolisesti valaisemaan Björklundin elämää ja tekoja muutaman hänen elämästään kertovan anekdootin kautta.

Ilosanoma kuuluukin syrjästä

Marginaali on vanhastaan ollut se paikka, johon tehdään huomioita varsinaisesta tekstistä. Joskus marginaalissa oleva huomio on avannut myöhemmän lukijan havaitsemaan jotain oleellista itse tekstistä, jotain sellaista, joka muuten olisi jäänyt tajuamatta. Kolmannen adventin evankeliumi on marginaalien, syrjässä elävien vahva kommentti, jota ei kannata sivuuttaa.

Valkoisesta violettiin – miksi?

Jos olet käynyt kirkossa 2. adventtisunnuntaina, olet ehkä huomannut, että liturginen väri on vaihtunut 1. adventtisunnuntain ilon, kiitoksen ja puhtauden valkoisesta väristä katumuksen, parannuksen ja odotuksen violetiksi väriksi. Violetti väri säilyy kirkossa 2., 3. ja 4. adventtisunnuntaina. Tätä ajanjaksoa nimitetään meillä ns. pieneksi paastoksi. (Ns. suuri paasto puolestaan on keväällä pitkäperjantaita edeltävänä aikana.) Violetti väri kirkossa on hiljainen mutta näkyvä muistutus siitä, että adventin aika on itse asiassa paastonaikaa, joka päättyy jouluun. Tämä kristillinen perinne on pitkälti toista tuhatta vuotta vanha.

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet

Adventin aika on yllätyksellistä aikaa. Odotetaan, suunnitellaan, haaveillaan, valmistellaan ja pohditaan. Takana on vaihtelevan raskas syksy, joka pimeydellään ja koleudellaan pakottaa sekin katsomaan tulevaan. Ensimmäisen adventin iloinen Hoosianna johdattelee meidät vanhan kristillisen perinteen mukaan adventtipaastoon. Jo seuraavana arkipäivänä liturginen väri muuttuu violetiksi, katumuksen ja parannuksenteon väriksi. Kirkkoalttarien kuusi loistavaa kynttilää vaihtuvat kahteen kynttilään, jotka luovat himmeää valoaan odottaen evankeliumin täyttymystä Betlehemin vaatimattomassa seimessä. Palatsit muuttuvat talliksi, kun kaikkeuden kuningas syntyy kansansa keskelle – yhdeksi meistä. Tästä Jumalan pelastussuunnitelma alkaa! Adventin aika kutsuu meidät pysähtymään hälinän keskelle. Tarkastelemaan sisintämme ja kuuntelemaan mitä asiaa Jumalalla on meille. Mitä hän haluaa sanoa tänään?

Kristinuskon muuttuva kartasto eli mitä maailmanlaaja kirkko voisikaan meille opettaa

Olen kuullut lukuisia kertoja Jyri Komulaisen kertomia välähdyksiä kokemuksistaan eri puolilta maailmaa, erityisesti Aasiasta. Silti tarttuessani Komulaisen uusimpaan kirjaan huomasin yllättyväni jo sisällysluettelosta: se ei ollutkaan pitkä lista erilaisista paikoista tai kirkoista. Sisällysluettelo – vain yhdeksän otsikkoa – antaa jo viitteen siitä, että kirja paneutuu laajoihin kysymyksiin. Ei siis sillisalaattia vaan kokonaiskuvaa. Niinpä kirjan sisällä onkin varsin helppo suunnistaa. Jyri Komulainen: Kristinuskon muuttuva kartasto – Matkoja maailmanlaajaan kirkkoon (227 sivua). Suomen Lähetysseura, 2025.

Roomasta maailman ääriin – muutosta, jatkuvuutta ja monimuotoisuutta

Katolinen kirkko on viimeistään viime paavin valinnan yhteydessä näyttäytynyt maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Se lienee Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut instituutio, jolla on varsin paljon uskonnollista, kulttuurista ja yhteiskunnallista valtaa – toki alueesta riippuen. Mitä me luterilaiseksi kasvatetut oikein tiedämme tästä kirkosta, vainko huhupuheita ja lööppitietoa? Esittelen tässä Petra Kuivalan, Mikko Ketolan ja Jyri Komulaisen toimittamaa kirjaa Roomasta maailman ääriin – Globaali katolisuus (Gaudeamus 2025). Itseäni kirja puhutteli monella tapaa.

Jos kaikki on missiota, mikä ei ole? Luterilainen maailmanliitto järjesti lähetysteologisen konsultaation Taiwanilla toukokuussa

1900-luku oli länsimaisen lähetystyön vuosisata, mutta mikä on 2000-luku? Vuosituhannen alkukymmenillä tätä ei tietenkään voi sanoa varmasti. Pohdinnan arvoista on kuitenkin miettiä missiologian näkökulmasta eri mantereiden kirkkojen itsenäisyyttä ja lähetystehtävää, lähetysjärjestöjen ja ekumeenisen liikkeen muutosta, kaikkialta kaikkialle suuntautuvaa lähetystä sekä äkkinäisiä muutoksia konteksteissa.

Lähetystyö on jatkuvassa muutoksessa

Suomen lähetysneuvosto (SLN) julkaisee vuosittain tilaston jäsenjärjestöjensä lähettämien lähetystyöntekijöiden määristä. Jäsenjärjestöjä on 31 ja ne edustavat eri tunnustuskuntia. Tilaston mukaan 18 järjestöistä lähettää omia työntekijöitä lähetystyöhön. Kansainvälisesti lähetystyöntekijöitten määrät ovat kasvaneet. Globaalista etelästä ja Aasiasta lähetetään enenevässä määrin työhön naapuri- ja länsimaihin. Suomesta käsin lähtevien määrä on ollut laskemassa käytännössä koko 2000-luvun, mikä on herättänyt huolta lähetystyön asemasta seurakunnissamme. Miten tätä kehitystä voi tulkita erityisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kohdalla?

Afrikan kutsu – Ensimmäiset suomalaiset lähetyssaarnaajat

”He lähtivät soitellen sotaan, mutta huomasivat pian, että siivet eivät kanna. Uusi lähetysseura teki useimmat aloittelijan virheet, mutta selviytyi niistä huolimatta. Tätä on pidetty osoituksena Jumalan suuresta armosta.” (Heininen, 210). Ihan konkreettisesti soitellen lähtivät sekä ensimmäiset työntekijät, että heitä soitellen lähettäneet lähetysseuran edustajat. Kukaan ei vielä tiennyt, kuinka haastaviin olosuhteisiin lähdettiin. Kotimaassa ei aina myöskään oltu kiinnostuneita näistä olosuhteista, vaan päätöksiä tehtiin työpöydän takaa. (Simo Heininen: Afrikan kutsu – Ensimmäiset suomalaiset lähetyssaarnaajat. Suomen kirkkohistoriallinen seura, Helsinki 2025)

Radikaali osallisuus – Pietarin kasvutarina haastaa kirkkoja

Anjeline Okola toimii ekumeenisen vammaisten ihmisten vaikutusverkoston (EDAN) kansainvälisenä koordinaattorina. Hän osallistui viime syksynä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyskumppanuusneuvotteluihin. Okola haastaa meitä Pietarin tarinan kautta huomaamaan sitä, missä me voisimme kirkkoina olla yhä avoimempia erilaisuudelle ja huomata heidät, jotka suljemme ulos epähuomiossa tai tarkoituksella.