Lähetystyö elää sykkivässä ja muuttuvassa maailmassa. Evankeliumin ilosanoma kutsuu meitä seurakuntalaisina ja kirkkona rakkauden ja toivon lähettiläiksi. Vuoden ensimmäisessä ev.lut. kirkon missiologisessa symposiumissa juhlittiin 50-vuotiasta Kirkon lähetystyön keskusta. Samalla piispa Jari Jolkkonen pohti lähetystyön nykytilannetta ja loi katseita tulevaan.
Tein Kirkon lähetystyön toimikuntaa varten katsauksen lähetystyön toimijoiden tilanteeseen Kuopion hiippakunnan seurakunnissa. Kyselymuotoinen katsaus toteutettiin vuonna 2025 koko hiippakunnan alueella. Vastausprosentti ei ollut suuri, mutta vastauksista piirtyi selkeä kuva siitä, mitä on olla lähetystyöstä vastaava työntekijä seurakunnissa. Monin tavoin tuon kyselyn vastaukset heijastelevat omiakin kokemuksia ja ajatuksia maalaisseurakunnan kirkkoherrana ja lähetystyöstä vastaavana pappina.
Mitä tarkoittaa Jeesuksen varoitus “En ole koskaan tuntenut teitä” (Matt. 7:23) maailmassa, jossa usko ja valta kietoutuvat yhteen? Tämä teksti pohtii, kuinka Raamatun sanoma haastaa tekopyhyyden ja kutsuu meitä toimimaan sorrettujen puolesta – ei imperiumien hyväksi. [Tämä kirjoitus sopii hyvin myös neljännen joulupäivän eli viattomien lasten päivän teemoihin. Betlehemin lastenmurha on liiankin totta myös tänään. suom. lisäys]
Neljännen adventin jälkeinen viikko on täynnä tiivistynyttä odotusta. Joulu on jo aivan lähellä, mutta aivan vielä emme ole perillä. Elämme välitilassa, jossa katse on jo kohti seimeä, mutta sydän on yhä matkalla. Juuri tämä hetki kutsuu meitä pysähtymään ja kysymään, millaisessa mielen asennossa odotamme Jeesuksen syntymää – ja millaiselle todellisuudelle olemme valmiit avaamaan itsemme.
Tammikuun alussa Lähetysyhdistys Kylväjä saa uuden johtajan, kun pitkäaikainen lähetystyöntekijä ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti Magnus Riska aloittaa uudessa tehtävässään. Riska astuu johtamaan järjestöä sen valmistellessa uutta strategiaa. Järjestön toimintaa määrittelee näky Jumalan valtakunnan etenemisestä erityisesti siellä, missä on vähän tai ei lainkaan kristittyjä. Tämä näky on tärkeä myös tulevalle lähetysjohtajalle.
Ensimmäiset suomalaiset lähetystyöntekijät saapuivat Ambomaalle nykyisen Namibian pohjoisosiin vuonna 1870. Nykyisin ylivoimaisesti kuuluisin näistä pioneeriläheteistä on ryhmän nuorin jäsen, Martti Rautanen. Hän työskenteli lähetyskentällä pisimpään, ihan elämänsä loppuun saakka. Muut tuon alkuperäisen lähettijoukon jäsenet ovat jääneet Rautasen varjoon, sillä suomalaisen lähetystyön historiaa koskeva tähänastinen tutkimus on painottunut Rautaseen ja hänen perintöönsä. Ei siis ole kumma, että moni lähetysystäväkään ei tiedä, kuka johti ensimmäisten suomalaisten lähetystyöntekijöiden työtä Ambomaalla. Tähän vaativaan tehtävään oli Suomen Lähetysseuran Helsingissä kokoontuva johtokunta nimittänyt nuoren Botolf Björklundin. Tämä käsillä oleva lyhyt teksti pyrkii pintapuolisesti valaisemaan Björklundin elämää ja tekoja muutaman hänen elämästään kertovan anekdootin kautta.
Marginaali on vanhastaan ollut se paikka, johon tehdään huomioita varsinaisesta tekstistä. Joskus marginaalissa oleva huomio on avannut myöhemmän lukijan havaitsemaan jotain oleellista itse tekstistä, jotain sellaista, joka muuten olisi jäänyt tajuamatta. Kolmannen adventin evankeliumi on marginaalien, syrjässä elävien vahva kommentti, jota ei kannata sivuuttaa.
Jos olet käynyt kirkossa 2. adventtisunnuntaina, olet ehkä huomannut, että liturginen väri on vaihtunut 1. adventtisunnuntain ilon, kiitoksen ja puhtauden valkoisesta väristä katumuksen, parannuksen ja odotuksen violetiksi väriksi. Violetti väri säilyy kirkossa 2., 3. ja 4. adventtisunnuntaina. Tätä ajanjaksoa nimitetään meillä ns. pieneksi paastoksi. (Ns. suuri paasto puolestaan on keväällä pitkäperjantaita edeltävänä aikana.) Violetti väri kirkossa on hiljainen mutta näkyvä muistutus siitä, että adventin aika on itse asiassa paastonaikaa, joka päättyy jouluun. Tämä kristillinen perinne on pitkälti toista tuhatta vuotta vanha.
Adventin aika on yllätyksellistä aikaa. Odotetaan, suunnitellaan, haaveillaan, valmistellaan ja pohditaan. Takana on vaihtelevan raskas syksy, joka pimeydellään ja koleudellaan pakottaa sekin katsomaan tulevaan. Ensimmäisen adventin iloinen Hoosianna johdattelee meidät vanhan kristillisen perinteen mukaan adventtipaastoon. Jo seuraavana arkipäivänä liturginen väri muuttuu violetiksi, katumuksen ja parannuksenteon väriksi. Kirkkoalttarien kuusi loistavaa kynttilää vaihtuvat kahteen kynttilään, jotka luovat himmeää valoaan odottaen evankeliumin täyttymystä Betlehemin vaatimattomassa seimessä. Palatsit muuttuvat talliksi, kun kaikkeuden kuningas syntyy kansansa keskelle – yhdeksi meistä. Tästä Jumalan pelastussuunnitelma alkaa! Adventin aika kutsuu meidät pysähtymään hälinän keskelle. Tarkastelemaan sisintämme ja kuuntelemaan mitä asiaa Jumalalla on meille. Mitä hän haluaa sanoa tänään?
Olen kuullut lukuisia kertoja Jyri Komulaisen kertomia välähdyksiä kokemuksistaan eri puolilta maailmaa, erityisesti Aasiasta. Silti tarttuessani Komulaisen uusimpaan kirjaan huomasin yllättyväni jo sisällysluettelosta: se ei ollutkaan pitkä lista erilaisista paikoista tai kirkoista. Sisällysluettelo – vain yhdeksän otsikkoa – antaa jo viitteen siitä, että kirja paneutuu laajoihin kysymyksiin. Ei siis sillisalaattia vaan kokonaiskuvaa. Niinpä kirjan sisällä onkin varsin helppo suunnistaa. Jyri Komulainen: Kristinuskon muuttuva kartasto – Matkoja maailmanlaajaan kirkkoon (227 sivua). Suomen Lähetysseura, 2025.
